ranskalainen vallankumouksellinen ja asianajaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Maximilien François Marie Isidore de Robespierre (6. toukokuuta 1758 – 28. heinäkuuta 1794) oli ranskalainen vallankumouksellinen ja asianajaja. Hän nousi vuosina 1792–1793 Ranskan suuren vallankumouksen johtajaksi, ja hänet muistetaan julmana vastustajiensa teloituttajana.
| Maximilien Robespierre | |
|---|---|
 |
|
| Yhteishyvän valiokunnan jäsen | |
| Kansalliskonventin presidentti | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. toukokuuta 1758 Arras, Ranska |
| Kuollut | 28. heinäkuuta 1794 (36 vuotta) Place de la Révolution, Pariisi, Ranska |
| Ammatti | lakimies |
| Tiedot | |
| Puolue | vuoripuolue |
| Uskonto | Korkeimman olennon palvonta |
 Nimikirjoitus |
|
Robespierren äärivasemmistolainen vuoripuolue raivasi tieltään vallankumousta aiemmin johtaneet girondistit vuonna 1793. Maaliskuussa 1794 Robespierre kukisti oman puolueensa Dantonin ja Hébertin ja tavoitteli diktaattorin asemaa. Lopulta keskustaryhmät ja vuoripuolue kääntyivät häntä vastaan, ja hänet mestattiin 28. heinäkuuta 1794.
Ideologialtaan Robespierre seurasi vastavalistusfilosofi Jean-Jacques Rousseauta, ja hänet tunnetaankin nimellä "Rousseaun verinen käsi"[1]. Vuosina 1793–1794 valtaa piti Rousseauhun uskova Robespierren, Louis Antoine Léon de Saint-Justin ja Georges Couthonin triumviraatti.
Robespierren ja Saint-Justin käsite L’intérêt général eli "kansan tahto" oli Rousseaun "yleistahdon" pohjalta toteutettu[2]. Mielestään he vain "karsivat pois turhan ja korruptoituneen" Rousseaun opin mukaisesti[2]. Vallankumouksen väkivaltaistuminen tapahtui, kun jakobiiniklubit ympäri Ranskaa vaativat radikaalimpia uudistuksia vedoten Rousseauhun[2].
Benjamin Constant ja Georg Wilhelm Friedrich Hegel syyttivät Rousseauta Robespierren terrorihallinnosta ja totalitarismista. Heidän mielestään Rousseaun ideologia salli totalitaristisen hallinnon ilman kansalaisoikeuksia kuten hengen ja omaisuuden suojaa. Tosin Robespierren ja Saint-Justin rousseaulaiset hyökkäykset omistusoikeutta vastaan eivät saaneet laajempaa kannatusta, ja vallankumouksen julistus omistusoikeuden pyhyydestä ja koskemattomuudesta säilyi.
Maximilien Robespierre syntyi 6. toukokuuta 1758 Arrasissa Ranskassa vanhempiensa ensimmäisenä lapsena. Hänen sukunsa oli lähtöisin Irlannista, josta se oli paennut varhaisten uskonpuhdistusten aikana. Sekä Maximilienin isoisä että isä olivat vakiinnuttaneet asemansa lakimiehinä Arrasissa. Kun Maximilienin vanhemmat kuolivat kahden vuoden sisällä 1760-luvun lopulla, hän ja hänen sisarensa otettiin äidinpuoleisten isovanhempien huostaan. Seuraavan vuosikymmenen alussa Arresin piispa järjesti Maximilienin opiskelemaan Collége Louis-le-Grandeen Pariisiin.[3]
Koulussa Robespierre oppi ihailemaan idealistista Rooman tasavaltaa ja Ciceroa, Catoa ja muita klassisia hahmoja. Samalla hän tutustui Rousseaun filosofiaan ja omaksui monet hänen periaatteistaan.[3] Kymmenen vuoden kuluttua hän palasi kotikaupunkiinsa ja aloitti itsenäisen ammattiuransa asianajajana.[4]
Robespierre valittiin alkukesästä 1789 kolmannen säädyn (tavallisten kansalaisten) edustajaksi säätyjen yleiskokoukseen, ja hän kuului jo tällöin äärimmäiseen vasemmistoon. Säätykokouksen koollekutsumisen taustalla olivat Ranskan valtiontalouden jatkuvat ongelmat: sotien aiheuttama suuri valtionvelka, huvenneet valtionvarat, vuosikausien alijäämä ja näiden seurauksena uhannut valtion vararikko. Pallohuoneen valan vannoneiden kansalliskokousedustajien nimilistalla Robespierre esiintyi tiettävästi ensimmäisen kerran laajemmin julkisuudessa eikä vielä silloin herättänyt suurempaa huomiota. Valan keskushenkilö oli kansalliskokouksen puhemies, tähtitieteilijä Jean Sylvain Bailly.[5]
Robespierre tunsi valistusajan filosofian hyvin ja Rousseau oli hänen oppimestarinsa. Vaikka hän ei saanut kannatusta kansalliskokouksessa, hänet valittiin huhtikuussa 1790 jakobiiniklubin puhemieheksi. Hänen pehmeän miellyttävä äänensä ja fanaattisuutensa lumosivat klubilla kokoontuvat Rousseaun oppipojat.[3] Demokraattisilla uudistuksillaan ja monarkianvastaisilla puheillaan Robespierre sai nopeasti suosiota myös kansan keskuudessa.[4] Hän asui vaatimattomasti puuseppä Duplayn omistaman talon pienessä ullakkohuoneessa ja yksinkertaisen elämänsä ja lahjomattomuutensa vuoksi hän sai muilta vallankumouksellisilta lempinimen Maximilien Lahjomaton. Vuonna 1791 hän lisäsi kansansuosiotaan jakobiinien parhaana puhujana ja saman vuoden kesäkuussa hänet valittiin Seinen departementin yleiseksi syyttäjäksi.[6] Vuoden aikana Robespierre nousi monarkian lisäksi vastustamaan girondisteja.[7]
Girondisti Jacques Pierre Brissot’n aloitteesta kuningasvalta lakkautettiin 10. elokuuta 1792. Brissot sai taakseen useimmat liberaalit ja vuoripuoluelaiset, myös Robespierren. Kuningasvallan kukistuttua Robespierrestä tuli kommuunin (kunnallishallinnon) johtomiehiä. Hän vastusti voimakkaasti girondistien sotapolitiikkaa, ja kansalliskonventin kokoonnuttua 20. syyskuuta 1792 hän liittyi vuoripuolueen johtoon Marat'n ja Dantonin rinnalle.[8] Konventin edetessä Robespierre ja Danton saivat läpi ehdotuksensa julistaa Ranska ”yhdeksi ja jakamattomaksi tasavallaksi”.[9]
Vallankumousjohtajien epäsuosioon joutunut Ludvig XVI päätyi maanpetturina näytösoikeudenkäyntiin tammikuussa 1793. Vuoripuolue kiihotti kansaa kuninkaan kuolemantuomiota vaatineilla puheillaan ja pilkkasi lievempää rangaistusta kannattaneita girondisteja. Robespierre oli ensimmäinen vuoripuoluelaisista, joka tuomitsi kuninkaan kuolemaan.[10] Muut vuoripuolueen jäsenet seurasivat hänen päätöstään ja myös girondistien johtajat taipuivat Ludvig XVI:n teloitukseen.[11]
Robespierren ja jakobiinien suosiosta huolimatta girondisteilla oli johtava asema politiikassa vuoden 1792 loppuun. Ranskan suuren vallankumouksen edetessä tilanne muuttui ja talvella 1792–93 vuoripuolue ohitti vallassa kansalliskokouksessa suurimpana ryhmittymänä olleet liberaalit. Kuningatar Marie Antoinette seurasi kuningaspuolisoaan ja tuomittiin mestattavaksi; Robespierre kieltäytyi jyrkästi armahtamasta häntä ja takavarikoi kuningattaren jäähyväiskirjeen, joka myöhemmin löydettiin hänen papereittensa seasta.[12]
Kuninkaan mestauksen jälkeen Robespierre aloitti järjestelmällisen taistelun niitä vastaan, jotka saattoivat kilpailla hänen kanssaan vallasta. Heinäkuussa 1793 hänestä tuli yhteishyvän valiokunnan jäsen. Sotilaalliselta kannalta katsottuna Ranskan asema oli vaikea, sillä vihollisjoukot lähestyivät pohjoisesta, idästä ja etelästä.[13] Yhtä ongelmallinen oli Ranskan sisäinen tilanne, sillä samana keväänä alkaneet Vendéen kapinat työllistivät maan armeijaa. Maakunnat nousivat Pariisia vastaan ja kapinalliset valtasivat suuria kaupunkeja kuten Lyonin, Bordeaux'n ja Marseillen.[13]
Tässä tilanteessa yhteishyvän valiokunta nousi hallitukseksi, joka pystyi yhdistämään hajanaisen Ranskan. Valiokunnan diktatuurihallinnon johto muodostui triumviraatista, johon Robespierren lisäksi kuuluivat Louis Antoine Léon de Saint-Just ja Georges Couthon.[7] Armeijan luominen ja sotavoimien kehittäminen nousivat ensimmäiseksi tehtäväksi ja valtavat ponnistelut johtivat näkyviin tuloksiin. Samalla käynnistyi yli vuoden mittainen ajanjakso, josta käytetään nimeä Terrorin aika[14] Syksyllä 1793 lähes 650 000 sotilaan armeija onnistui kukistamaan kapinaliikkeen kaikkialla Ranskassa ja pysäyttämään vihollisen etenemisen.[15]
Totalitaristisen hallintotavan myötä Robespierre onnistui nopeasti tuhoamaan myös poliittiset vastustajansa. Ensin hän puoluetovereittensa tukemana teloitutti girondistien tärkeimmät johtajat lokakuussa 1793.[16] Saman vuoden lopulla hän teki ensimmäiset hyökkäyksensä Jacques Hébertia ja hebertisteja vastaan, koska pelkäsi näiden ateistisen asenteen vaikuttavan kansalliskonventin jäseniin. Jakobiiniklubin muut jäsenet tukivat Robespierreä, jonka vaatimukset lisääntyivät. Hänen pyynnöstään klubista erotettiin kaikki entiset aateliset, papit, pankkiirit ja ulkomaalaiset.[17] Seuraavan kevään aikana 18 vangittua hebertistia mestattiin isänmaan ja vallankumouksen kavaltajina.[18]
Girondistien ja hebertistien mestausten jälkeen Robespierren oma ryhmä kukisti Dantonin ja Camille Desmoulinsin. Ensimmäiset uhkaavat merkit ilmestyivät samoihin aikoihin. Merkittävin niistä on tuntemattomaksi jääneen taiteilijan tekemä pilapiirros ”jakobiinien puhdistuspata”, jossa Maximilien Lahjomaton erottelee suuressa padassa pyöriviä apureitaan reikäkauhan avulla suurennuslasi silmällä ja jättää kelvottomat pataan hajoamaan.[19]
Yhteisvaliokunnan murskattua dantonistit Robespierre nousi muiden valiokunnan jäsenten yläpuolelle. Hän piti itseään muita etevämpänä ja uskoi vaikutuksensa kansaan olevan ehtymätön. Saint-Just ja Couthon kannattivat Robespierreä uskollisesti kaikissa tämän tavoitteissa, mutta heidän lisäkseen vain muutama muu kansalliskonventin jäsen seisoi epäröimättä hänen takanaan.[20]
Monen muun valistusajan sivistyneen tavoin Robespierre oli deisti. Hän oli vannoutunut rousseaulainen, jonka vakituista mielilukemista oli teokseen Émile eli kasvatuksesta sisältyvä ”Savoijilaisen papin uskontunnustus”; tämä kirjoitus on uskonnollisen suvaitsevaisuuden julistus, jota kuningashuoneen oikeuslaitos ja katolinen kirkko olivat vainonneet jo ennen vallankumousta.[21] Robespierre inhosi syvästi Jacques Hébertin ja Pierre Gaspard Chaumetten kehittämää korostetun eroottista järjen palvontaa (Culte de la Raison), jonka tarkoitus oli korvata kristinusko. Notre-Damen katedraalista tuli hetkellisesti järjen jumalattaren temppeli, mutta Robespierren ja hänen uskollisten seuraajiensa vastustus esti kultin kasvamisen jokavuotiseksi juhlatapahtumaksi.[22] Rousseaun tavoin Robespierre piti ateismia moraalille turmiollisena ja kristinuskon vastaista politiikkaa vastustaakseen hän teki aloitteen uuden uskonnon, Korkeimman olennon palvonnan, aloittamisesta.[23]
Konventin hyväksyttyä aloitteen uusi oppi esiteltiin suuressa juhlassa Mars-kentällä 8. kesäkuuta 1794. Kansan laulaessa juhlahymniä korkeimman olennon kunniaksi Robespierre kantoi totuuden soihtua ja sytytti palamaan paperikuvan, joka esitti jumalankieltämystä. Tasavallalle huudettujen eläköön-huutojen lomassa kuultiin myös ivallisia huomautuksia Robespierrestä, joka leikki kuningasta ja piti itseään korkeimpana olentona.[24]
Vain kaksi päivää juhlatilaisuuden jälkeen Robespierre esitti konventille uuden terrorilain, joka ennakoi uuden ”puhdistuksen” alkamista konventin piirissä.[25] Syytetyillä ei ollut enää oikeutta puolustusasianajajaan eikä todistajien kutsumiseen.[23] Yhteishyvän- ja turvallisuusvaliokunnan väliset jännitteet kasvoivat ja Robespierren terroripolitiikka alkoi olla huojuvalla alustalla.[26] Hänen mahdolliset tulevat teloituksensa saivat yhä useammat hänen kannattajistaan pelkäämään henkensä puolesta. Lopulta keskustaryhmittymät ja vuoripuolue liittoutuivat Robespierreä vastaan.[20]
Ensimmäinen hyökkäys Robespierreä vastaan tuli turvallisuusvaliokunnasta 15. kesäkuuta 1794 hänen toimiessaan kansalliskonventin presidenttinä. Valiokunta kertoi konventille Pariisissa perustetusta ”fanatismin esikoulusta”, jonka alkulähteeksi paljastui Robespierren lähettämä kirje. Kirjeessään hän esitteli itsensä uutena messiaana ja nimesi kaksi henkilöä, joista toinen esiintyi hänen profeettanaan ja toinen Jumalan äitinä. Konventin jäsenet alkoivat laskea leikkiä Robespierren esiintymisestä uskonperustajana ja hänen kyvyistään vaikuttaa puheillaan lähinnä vanhoihin naisiin.[20] Lisäksi konventti päätti kutsua Jumalan äidin ja profeetan vallankumoustribunaalin eteen. Robespierre suuttui tästä odottamattomasta hyökkäyksestä ja pyysi lykkäämään asian käsittelyä. Samalla hän vetäytyi viiden viikon ajaksi pois julkisuudesta, eikä osallistunut kokouksiin. Tuona aikana hänet nähtiin joko istumassa jakobiiniklubilla tai kävelemässä Champs-Élysées’llä rakastamansa naisen Éléonore Duplayn kanssa.[27]
Robespierren pysytellessä pois kokouksista kauhu lisääntyi konventin sisällä ja monet näkivät hänen poissaolonsa huonona ennusmerkkinä. Samalla kuitenkin vastavallankumouksellinen liike Robespierren tyranniutta vastaan voimistui ja sen näkyvimmiksi henkilöiksi nousivat Joseph de Maistre ja Jean Nicolas Billaud-Varenne. Yli kuukauden poissaolon jälkeen Robespierre osallistui yhteishyvän valiokunnan kokoukseen thermidor-kuun 9. päivänä (27. heinäkuuta 1794). Hänen ilmestymistään ei tervehditty ilolla, ja yleinen metelöinti peitti suuren osan hänen puheestaan. Robespierren voitonvarmuus mureni sitä mukaa kuin kokous eteni. Billaud-Varenne sai puheenvuoroillaan kuuntelijoiden mielipiteet kääntymään yhä enemmän Robespierreä ja hänen kätyreitään vastaan. Kun eräs konventin jäsenistä ehdotti Robespierren pidättämistä, ehdotus sai lähes täyden yksimielisyyden vuoripuolueen, oikeiston ja keskustan jäseniltä.[28] Tilaisuus päättyi kun Paul de Barrasin johtamat santarmit pidättivät Robespierren ja hänen tukijansa.[23]
Kommuunin 90-miehinen yleisneuvosto laski pidätetyt vapaiksi muutaman tunnin kuluttua, mutta vapaus jäi lyhyeksi. Kansalliskonventti julisti Robespierren lähimpine miehineen lainsuojattomiksi ja kutsui kaikki tavalliset kansalaiset aseisiin.[29] Tämä merkitsi Robespierren valtakauden lopullista päättymistä. Jo seuraavana yönä hänen lukiessaan Pariisin kaupungintalossa armeijalle annettavaa julistusta huoneen ovi aukaistiin ja joku ampui häntä.[29] Joidenkin lähteiden mukaan hän yritti itse ampua itsensä, mutta luoti murskasi vain leukaluun.[30] Ampumatapauksen jälkeen myös Robespierren veli ja uskollinen neuvonantaja Augustin Robespierre yritti tehdä itsemurhan heittäytymällä neljännen kerroksen ikkunasta.[30]
Robespierren kanssa tuomiolle päätyivät myös loput ”terrorin triumviraatista” eli rousseaulaiset Saint-Just ja Georges Couthon ja heidän merkittävimmät apurinsa sekä rampautunut Augustin Robespierre.[31]
Entinen vallankumousjohtaja ja hänen lähimmät miehensä mestattiin giljotiinilla 28. heinäkuuta 1794.[32] Mestattujen päät vietiin koreissa Marie Tussaudin työpajaan kuolinnaamioiden tekoa varten.
Samaan aikaan kun pariisilaiset juhlivat Robespierren kuolemaa ja terrorin ajan päättymistä, vallankumousarmeija hyökkäsi Reininmaahan ja Alankomaihin. Pariisissa valta siirtyi kansalliskonventin perustamalle direktiohallitukselle, joka koostui lähinnä Paul de Barrasin johtamista jakobiineistä. Direktio lakkautti vallankumoustuomioistuimen, mutta sortui sisäisiin riitoihin vastuualueiden jakamisesta.[7] Robespierren korkeimman olennon palvonta sammui perustajansa kuoltua, ja Napoleon käytti myöhemmin kultin rippeitä hyödykseen palauttaessaan vainotun kristinuskon arvoonsa.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
