suomalainen taidemaalari, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Maunu Kurkvaara (ent. Mauno Sakari Heikkonen, salanimi Sakari Vaara; 18. heinäkuuta 1926 Viipuri – 31. joulukuuta 2023 Helsinki[1]) oli suomalainen taidemaalari ja elokuvaohjaaja.[2]
Maunu Kurkvaara | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 18. heinäkuuta 1926 Viipuri |
Kuollut | 31. joulukuuta 2023 (97 vuotta) Helsinki |
Ammatti | taidemaalari, elokuvaohjaaja |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Kurkvaaraa oli yleisesti pidetty suomalaisen elokuvan ”uuden aallon” käynnistäjänä ranskalaisen elokuvan hengessä[2]. Hänen modernistiselle tuotannolleen oli ominaista, että hän suunnitteli, tuotti, kirjoitti, ohjasi, kuvasi ja leikkasi elokuvansa yleensä itse. Useimmiten hänen tekninen työryhmänsä käsitti hänen itsensä lisäksi ainoastaan kuvausassistentin. On arvioitu, että Kurkvaaran haluttomuuteen luovuttaa taiteellista kontrollia muille on vaikuttanut hänen aiempi taustansa taidemaalarina. Hän siirtyi elokuvan pariin sairastettuaan tuberkuloosin, johon juuri silloin alkoi saada tehokasta lääkettä.[2]
Kurkvaaran elokuvien keskeisiä teemoja olivat muun muassa pasifismi, ihmisen ja taiteilijan vapaus sekä onnellisuuden mahdollisuudet ja siihen johtavien valintojen vaikeus. Elokuvissa toistuvia keskeisiä visuaalisia elementtejä ovat muun muassa meri, veneet, saaret, kaupunkimiljöö ja sen arkkitehtuuri. Erityisen ansioituneena Kurkvaaran tuotannossa on pidetty elokuvien Rakas... (1961), Yksityisalue (1962) ja Meren juhlat (1963) muodostamaa trilogiaa.[3]
Kurkvaara oli kiinnostunut myös värielokuvan mahdollisuuksista, ja niitä tutkiakseen hän perusti 1960-luvun alkupuolella oman värielokuvalaboratorion, Kurkvaara-Filmin. Laboratorion toiminta perustui olettamukselle, että isoista elokuvayhtiöistä muun muassa Suomen Filmiteollisuus ja Fennada-Filmi toisivat värityönsä jatkossa Kurkvaaralle, mutta vuoden 1963 näyttelijälakko ja Suomen Filmiteollisuuden konkurssi vesittivät aikeet. 1970-luvun alussa Kurkvaara kyllästyi elokuva-alallekin levinneeseen politisoitumiseen, sulki laboratorionsa, vetäytyi elokuvan parista ja perusti muun muassa veneveistämön.[2] Myöhemmin 1980-luvulla Kurkvaara palasi pitkien elokuvien pariin vielä kahdesti elokuvilla Menestyksen maku (1983) ja Perhosen uni (1986).
Kurkvaara sai Betoni-Jussin elämäntyöstään elokuvavuoden 2017 Jussi-gaalassa.[4]
Lyhytelokuvien luettelo on epätäydellinen. Kurkvaara on kertonut hävittäneensä suurimman osan tekemistään lyhytelokuvista, koska koki ne myöhemmin ”liian saarnaaviksi”.
Kurkvaaran pitkistä elokuvista VHS-muodossa on julkaistu:
DVD-muodossa on julkaistu:
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.