Matti Bergendahl
suomalainen erikoislääkäri / From Wikipedia, the free encyclopedia
Matti Bergendahl (s. 3. lokakuuta 1966 Harjavalta)[1] on suomalainen erikoislääkäri, joka on työskennellyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana helmikuusta 2022 alkaen.[2]
Bergendahl on kirjoittanut ylioppilaaksi Harjavallan lukiosta. Hän valmistui Turun yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi 1991 ja lastentautien erikoislääkäriksi 2000. Vuonna 1993 Bergendahl väitteli lääketieteen tohtoriksi. Lisäksi hän on suorittanut MBA-tutkinnon Lausannen International Institute for Management Developmentissa vuonna 2001.[1][3]
Bergendahl on työskennellyt 1990-luvulla erikoislääkärinä TYKS:n lastentautien klinikalla, 2002–2005 Mehiläisen kehitysjohtajana ja 2005–2014 toimitusjohtajana sekä Realia Group -konsernin toimitusjohtajana 2015–2019. HUS:n johtoon Bergendahl siirtyi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajan paikalta, jota hän oli hoitanut toukokuusta 2020 alkaen. Hän oli myös Mehiläisen emoyhtiön Ambea-konsernin toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja 2007–2014.[1][4][2]