From Wikipedia, the free encyclopedia
Martha Graham (11. toukokuuta 1894 Pittsburgh, Pennsylvania – 1. huhtikuuta 1991 New York) oli yhdysvaltalainen tanssija ja koreografi, joka oli yksi nykytanssin perustajista.[1]
Graham syntyi Pennsylvaniassa. Hän liittyi vuonna 1924 Greenwich Village Follies -ryhmään ja alkoi opettaa ja suunnitella koreografioita. Grahamin yhteiskunnallinen näkemys ja feministinen tietoisuus heijaistui hänen töissään, esimerkiksi Revolt-produktiossa 1927. Hän loi tanssitavan, joka oli kurinalainen mutta uudenaikainen: liike lähtee lantiosta, jonka kutistaminen ja laajentaminen ovat olennainen osa tanssia.[1] Hän opetti 1930-luvulla Bennington Collegessa ja New Yorkin yliopistossa. Vuonna 1951 hän kuului Juilliard Schoolin tanssiosaston perustajajäseniin. New Yorkissa avattiin 1920-luvulla Grahamin oma tanssikoulu Martha Graham Center of Contemporary Dance, johon otettiin oppilaiksi vain naisia.
Graham meni vuonna 1948 naimisiin Erick Hawkinsin kanssa. Graham lopetti tanssimisen 1960-luvun lopulla ja keskittyi myöhemmällä urallaan lähinnä koreografiaan. Hän kuoli keuhkokuumeeseen 96-vuotiaana. Presidentti Gerald Ford myönsi Grahamille vuonna 1976 Presidential Medal of Freedomin. Time-lehti nimesi hänet vuonna 1998 vuosisadan tanssijaksi.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.