Markkina-anarkismi ("free-market anarchism", "market anarchism")[1] eli libertaristinen anarkismi[2] eli yksityisomaisuusanarkismi ("private property anarchism")[3]) viittaa individualistisen anarkistiseen filosofiaan, jonka mukaan valtion väkivaltamonopoli korvataan kilpailevilla yksityisillä instituutioilla, jotka tarjoavat turvallisuutta, oikeutta ja muita puolustuspalveluita[4], ilman keskusjohtoisuutta[5]. Markkinoilla turvallisuuden ja lain tarjoajat kilpailisivat vapaaehtoisesti maksavista asiakkaista, jotka haluaisivat vastaanottaa näiden palveluita, kun taas nykytilassa väkivaltamonopoli on valtiolla, joka verottaa yksilöitä ilman heidän suostumustaan[6].
 |
Tämä artikkeli tai sen osa painottuu liikaa joihinkin aiheen osa-alueisiin. Artikkelia tulisi muuttaa tasapainoisemmaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Käyttää markkina-anarkismia lähestulkoon anarkokapitalismin synonyyminä. Vasemmalle kallistuvat, ei-kapitalistista markkinataloutta ajavat liikkeet puuttuvat tyystin. Esimerkiksi aatehistoriallisesti tärkeä mutualismi mainitaan vain ohimennen. |
Markkina-anarkistien mukaan tämä kilpailu johtaa halvempiin ja laadukkaampiin laki- ja poliisipalveluihin mukaan lukien "ristiriitaisten oikeusvaatimusten puoleettoman ja tehokkaan tuomaroinnin korkealaatuinen hyödyke"[7].
Markkina-anarkismi viittaa anarkokapitalistien ja heitä edeltävien filosofioiden tavoittelemaan anarkian muotoon[3]. Tässä mielessä markkina-anarkismin kuuluisia puolestapuhujia ovat olleet (varhainen) Benjamin Tucker[8] Lysander Spooner,[9] Murray Rothbard[10] ja David D. Friedman[1].
Markkina-anarkismin juuret ovat 1840-luvulla, jossa sen ajatuksia esittivät toisilla nimillä mm. Julius Faucher ja Gustave de Molinari[11][12].
Alkuperä
Ensimmäisiä vapauden ja omaisuuden suojelun yksityistämistä eli markkina-anarkismia kannattaneista oli Jakob Mauvillon 1700-luvulla. Julius Faucher ja Gustave de Molinari puolsivat samaa 1840-luvulla. Esseessään The Production of Security (1849) de Molinari kirjoitti: "Millään hallituksella ei tule olla oikeutta estää toista hallintoa ryhtymästä kilpailemaan sen kanssa eikä vaatia turvallisuuden kuluttajia käyttämään vain sen tarjoamia turvallisuushyödykkeitä."[11].
Molinarin mukaan turvallisuustuotannon monopoli johtaa korkeisiin hintoihin ja alhaiseen laatuun kuten muutkin monopolit. Teoksessaan Les Soirées hän kirjoitti: "Hallintomonopoli ei ole parempi kuin muutkaan monopolit. Se ei hallitse hyvin eikä etenkän halvalla, kun sen ei tarvitse pelätä kilpailua, kun hallituilta riistetään oikeus valita johtajansa vapaasti... Turvallisuuden tuottaminen tulee väistämättä kalliiksi ja huonoksi, kun sen järjestää monopoli."[13] De Molinarin argumentti markkina-anarkismin puolesta perustuu pikemminkin taloustieteeseen kuin valtion väkivaltamonopolin pitämiseen moraalittomana sortona[12].
Kehitys
1800-luvulla Benjamin Tucker teoretisoi markkina-anarkismia USA:ssa: "Puolustus on palvelu siinä missä muutkin; se on hyödyllistä ja haluttua työtä ja siksi taloudellinen hyödyke, jota kysynnän ja tarjonnan laki kuvaa. Vapailla markkinoilla tämä hyödyke myydään tuotantokustannuksin. Kilpailussa asiakkaat valitsisivat sen tarjoajan, jolla on paras hyödyke alimpaan hintaan, mutta nyt valtio on monopolisoinut tämän hyödykkeen tuottamisen ja myynnin, ja valtio, kuten lähes kaikki monopolistit, velottaa kohtuuttomia hintoja [verot ym.]."[14] Hän huomautti, että anarkismissakin olisi vankiloita ja sotaväkeä[15]. 1900-luvulla markkina-anarkismin uuden nousun 1950-luvulla aloitti muun muassa Murray Rothbard. David D. Friedman esittää markkina-anarkismin muotoa, jossa markkinat tuottavat paitsi kilpailevia turvallisuuspalveluita, myös kilpailevia lakeja[16].
Ideologiset erot
Suurimmat erot eri markkina-anarkistien välillä ovat siinä, mikä oikeuttaa anarkismin (erityisesti mikä osoittaa pakottavan valtion ei-oikeutetuksi), miten suhtautua omistusoikeuksiin ja millä taktiikalla edetä.
- Murray Rothbard ja muut luonnonoikeusteoreetikot käyttävät libertarismissä yleistä nonaggressioperiaatetta, jonka mukaan itseään kellään ihmisellä tai organisaatiolla ("mafia", "valtio"...) ei ole oikeutta käydä käsiksi kehenkään muuhun tai kenenkään muun omaisuuteen, ellei toinen ole tehnyt tätä ensin. Näin ollen vain sellainen valtio on oikeutettu, jolle maksavat vain vapaaehtoiset asiakkaat ja joka käyttää väkivaltaa vain aggression aloittaneita vastaan.
- Muut markkina-anarkistit kuten David D. Friedman käyttävät konsekventialistisia teorioita kuten utilitarismia[17]
Agoristit, Rothbardin perinteen anarkokapitalistit ja voluntaristit ovat propertaristisia markkina-anarkisteja: he katsovat omistusoikeuden olevan luonnonoikeus, joka seuraa itseomistuksesta: kun ihminen kerran omistaa itsensä, hän omistaa myös työnsä tulokset (mukaan lukien palvelusta/työpanoksesta saatu maksu tai omistajattomasta suosta raivattu pelto).
Valtion eliminoimistaktiikastakin on eri näkemyksiä:
- Rothbardin mukaan tulee käyttää mitä tahansa ei-moraalitonta keinoa, joka tuo vapautta[18].
- Agoristit eli Samuel Edward Konkin III:n seuraajat[19] kannattavat verokapinaa ja laittomia pimeiden markkinoiden "vastatalouden" harjoittamista kunnes valtio eliminoituu siinä määrin, että vapaiden markkinoiden kilpailijat voivat syrjäyttää sen.
Näkemyksiä omaisuudesta
Benjamin Tucker
Benjamin Tucker oli alun perin mutualisti, jonka mukaan sekoittamalla työtään maahan sai siihen hallussapito-oikeuden mutta vain kunnes lakkasi hyödyntämästä tätä maata. Myöhemmin hän kääntyi stirneriläiseksi egoistiseksi anarkistiksi eikä tunnustanut muuta maanomistusoikeutta kuin kyvyn puolustaa maata voimalla.[20][21][22][23]
Rothbardilaiset
Ensimmäinen klassinen liberaali John Locke sanoi, että kun ihminen sekoittaa työtään omistajattomaan maahan (esim. pellonraivaus tai ennen löytämättömän luonnon marjaikon hoitaminen), tämä maa muuttuu hänen omaisuudekseen. Lisäksi toisilta voi saada näiden omaisuutta lahjaksi tai vaihdossa (kaupalla). Rothbardilaiset noudattavat tätä Locken liberaalia "valtausperiaatetta". He katsovat, ettei keltään voi koskaan ottaa pois omaisuutta vastoin tämän tahtoa.[25][26][26][27] Anarkokapitalistit luonnollisesti hyväksyvät kaikki vapaaehtoisesti muodostuneet omistusmuodot yhteisomistaminen mukaan lukien.[28] Myös agorismin perustaja Samuel Edward Konkin III on rothbardilainen[29].
Arvostelua
Tunnettu markkina-anarkismin kriitikko, filosofi Robert Nozick on esittänyt, että kilpailevista lakijärjestelmistä syntyisi kuitenkin vähitellen hallintomonopoli – jopa ilman yksilönvapauden rajoittamista, vapaaehtoisten yritysfuusioiden kautta, mm. synergioiden vuoksi[30]. Monet markkina-anarkistit kuten varhainen Roy A. Childs ja Murray N. Rothbard ovat torjuneet tämän johtopäätöksen (joskin Childs myöhemmin hylkäsi anarkismin)[31].
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.