Magnitudi (seismologia)
yksikkö / From Wikipedia, the free encyclopedia
Magnitudi on tapa mitata maanjäristyksen tai seismisen tapauksen suuruutta ja sen voimakkuutta itse maanjäristysaaltojen lähteessä.[1] Magnitudilukemat ovat objektiivisia asteikoita, eli ne eivät riipu havaintopisteen sijainnista tai havaitsijasta.
Magnitudiasteikot perustuvat laitehavaintoihin ja seismogrammilla näkyviin maanjäristysaaltojen rekisteröinteihin. Magnitudia käytetään erityisesti maanjäristysten keskinäiseen vertailuun sekä tilastolliseen analyysiin, sillä magnitudilla on yhteys vapautuvan seismisen energian määrään.[1] Energian ja magnitudin välistä kokeellista riippuvuutta, joka on logaritminen, sanotaan Gutenberg-Richterin laiksi.[2]
Magnitudi-käsitteen loi 1935 yhdysvaltalainen Charles Richter seismologi Harry O. Woodin aloitteesta tutkiessaan Etelä-Kalifornian matalia alueellisia maanjäristyksiä.[3] Saksalais–amerikkalainen seismologi Beno Gutenberg laajensi asteikkoa yhteistyössä Richterin kanssa kattamaan myös kaukana sattuneet tapaukset. Kaikki nykyaikaiset magnitudiasteikot kalibroidaan vastaamaan "Richterin–Gutenbergin magnitudia" lukemien keskivaiheilla.[4]
Magnitudia ei saa sekoittaa intensiteettiin. Makroseisminen intensiteetti kuvaa maanjäristyksen vaikutusten voimakkuutta, ja se on yhteenveto tietyssä paikassa tehdyistä havainnoista maanjäristyksen vaikutuksista rakennettuun ympäristöön ja elollisiin olentoihin. Intensiteettiä kuvataan muun muassa Rossi–Forelin ja Mercallin asteikoilla.