Maasika
From Wikipedia, the free encyclopedia
Termiittikaivaja (Orycteropus afer), vanhalta nimeltään maasika, on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa elävä keskikokoinen nisäkäs. Termiittikaivaja elää maalla ja liikkuu tavallisesti öiseen tai hämärään aikaan. Se syö ravinnokseen pieniä hyönteisiä, kuten termiittejä ja muurahaisia, mistä kielii muun muassa sen parikymmensenttinen, ohut ja tahmea kieli. Hampaita termiittikaivaja ei tarvitse ravinnon syömiseen, eikä sillä niitä olekaan kuin muutama. Sen jalat ovat voimakkaat ja kynnet terävät, joiden avulla se pystyy kaivamaan kovaakin maata ja rikkomaan termiittikekoja. Termiittikaivaja on niin tehokas kaivaja, että se kaivaa pehmeää maata samassa ajassa enemmän kuin mihin muutama lapioiva ihminen pystyy. Eläimen ravintotottumukset ja ulkoiset piirteet ovat niin lähellä Etelä-Amerikassa eläviä vajaahampaisia, että se ennen luokiteltiin kuuluvaksi tähän lahkoon ja vieläpä samaan sukuun eteläamerikkalaisten muurahaiskarhujen kanssa. Nykyisen käsityksensä mukaan se kuuluu kuitenkin erilliseen putkihampaisten lahkoon ja on tämän lahkon viimeinen elossa oleva laji. Nykyään tunnetaan 17 erilaista termiittikaivajan alalajia.
Termiittikaivaja | |
---|---|
Termiittikaivaja Detroitin eläintarhassa vuonna 2008. |
|
Uhanalaisuusluokitus | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
Ylälahko: | Afrotheria |
Lahko: | Putkihampaiset Tubulidentata |
Heimo: | Maasiat Orycteropodidae |
Suku: | Orycteropus |
Laji: | afer |
Kaksiosainen nimi | |
Orycteropus afer |
|
![]() Termiittikaivajan levinneisyys |
|
Alalajit[2] | |
|
|
Katso myös | |
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK |
'Maasika' nimi on suora käännös afrikaansin kielen sanasta aardvarklähde?, joka on otettu myös lajin englanninkieliseksi nimeksi[2]. Nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti lajinimen vaihtamista v. 2008[3]. Virhekäsitysten välttämiseksi nykyään suositeltu lajinimi on termiittikaivaja[4], sillä laji ei ole sukua sialle.