Mäntyharjun kunnan keskustaajama From Wikipedia, the free encyclopedia
Mäntyharjun asemanseutu[1] on Mäntyharjun kunnan keskustaajama, joka sijaitsee Pyhäveden etelärannalla Etelä-Savon eteläosassa.[2][3][4]
Mäntyharjun asemanseutu | |
---|---|
Mäntyharjun asemanseutu |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Suomi |
Maakunta | Etelä-Savo |
Kunta | Mäntyharju |
Hallinto | |
– Asutustyyppi | keskuskylä, taajama |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 10,32 km² |
Väkiluku (2019) | 3 629 |
– Väestötiheys | 351,6 as./km² |
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Tilastokeskus. Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2019 mukaiset.[1]
|
Mäntyharjun kuntakeskuksena oli pitkään Mäntyharjun kirkonkylä. Savon radan rakentamisen osana avattiin vuonna 1889 Mäntyharjun rautatieasema, joka sijaitsi kolmisen kilometriä kirkonkylästä itään. Junaliikenteen ja asemanseudun asutuksen lisääntyessä 1900-luvun alkupuolella Asemankylä[5] (tai Alakylä tai Asemakylä)[2][6] kasvoi uudeksi kuntakeskukseksi asutuksen ja kaupallisen toiminnan keskittyessä sinne. Sen ydin sijaitsi rautatien itäpuolella. Jo 1930-luvun alussa Asemankylä ylitti kirkonkylän asukasluvun ja 1950-luvulla asukasluku yli kaksinkertaistui. Muun muassa Laukkarisen kauppa, joka myös osti maataloustuotteita ja riistaa asiakkailtaan, siirtyi radan itäpuolelle. Asemankylään nousi postitalo (1927), työväentalo (1928), osuuskaupan mylly (1935), osuuskassa (1938) ja säästöpankin konttori (1939). Mäntyharjun keskusta siirtyi virallisesti Asemankylälle sotien jälkeen.[2][6][3]
Kunnan hallinnon ja kaupan painopiste siirtyi 1960-luvulta lähtien radan länsipuolelle ja kunnan nykyinen keskustaajama Asemanseutu muodostui aluksi kahden aiemman kuntakeskuksen (Mäntyharjun kirkonkylän ja Asemankylän) väliin. Vuonna 1966 valmistunut Mäntyharjun kunnantalo (virastotalo) ja viereiset liiketilat sekä kerrostalorakentamisen alkaminen loi osaltaan perustan kunnan keskustaajaman uudelle ytimelle. Pikkuhiljaa keskustan asunto- ja liikerakentaminen levittäytynyt radan länsipuolella myös kohti etelää, Kouvolan suuntaan.[2][7] Käytännössä aiemmat kuntakeskukset ovat kasvaneet yhteen osaksi nykyisen keskustaajaman aluetta.[3][1][8] Tilastokeskuksen taajama-aluerajauksen mukaan vuoden 2019 lopussa Mäntyharjun asemanseudun pinta-ala oli 10,32 neliökilometriä, ja väkiluku oli 3 629.[1] Tilastollinen taajamarajaus voi poiketa virallisesta kunnanosien rajauksesta.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.