ranskalainen teollisuusmies From Wikipedia, the free encyclopedia
Louis Renault (12. helmikuuta 1877 Pariisi – 24. lokakuuta 1944 Pariisi) oli ranskalainen keksijä, kilpa-autoilija ja Renault’n teollisuusimperiumin yritysjohtaja, josta muodostui koko ranskalaisen autoteollisuuden tunnus.
 |
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: Suomennettava en.wikistä kopioitujen viitteiden otsikot. |
| Louis Renault | |
|---|---|
 Renault’n teollisuusimperiumin perustaja Louis Renault vuonna 1940. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. helmikuuta 1877 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 24. lokakuuta 1944 Pariisi, Ranska |
Louis Renault syntyi pariisilaiseen porvarisperheeseen sen neljäntenä lapsena. Perheessä oli kaikkiaan viisi lasta, Louisin lisäksi kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Hänen isänsä Alfred Renault on luonut suuren omaisuuden kangas- ja nappikaupalla, myös hänen äitinsä oli varakkaan kauppiasperheen tytär.
Vuonna 1891 kun Louis oli vasta 14-vuotias, hän oli kiinnostunut mekaniikasta ja sähköstä, mutta hän oli yksinäisyyteen vetäytyvä, vähäpuheinen ja mielellään vetäytyi perheen Boulogne-Billancourtissa lähellä Pariisia sijainneen loma-asunnon puutarhan perälle. Siellä hän uudisti vanhaa Panhardin moottoria, teki uusia keksintöjä, piirsi loputtomasti erilaisia suunnitelmia, jätti ensimmäiset patenttihakemuksensa sekä vetäytyi luovaan yksinäisyyteensä. Tämä intohimo johti opintojen hylkäämiseen. Suurimman osan ajastaan Louis Renault vietti työhuoneella, jossa Léon Serpollet rakenteli autojen höyrymoottoreita.
Louis suoritti ylioppilastutkinnon lycée Condorcet’ssa; tähän hän lopettikin opiskelunsa ja keskittyi kehittämään pragmaattista elämänasennettaan, vaistoaan ja hedelmällistä mielikuvitustaan.
Vuonna 1898 kun Louis Renault oli 21-vuotias, hän rakensi ensimmäisen automobiilinsa muokkaamalla kolmipyöräistä De Dion-Bouton -automobiilia, lisäämällä siihen neljännen pyörän, kardaanilla[a] tapahtuvan voimansiirron ja kolmivaihteisen vaihdelaatikon, jossa oli Louisin itse keksimä suora kolmas vaihde sekä peruutusvaihde. Automobiili saavutti 50 kilometrin tuntinopeuden.
Louis Renault juhli jouluaattona vuonna 1898 yhdessä veljiensä ja ystäviensä kanssa, sillä hänellä oli taskussaan kahdentoista ensimmäisen automobiilin varmat tilaukset ja hintakin oli kohtuullisen hyvä. Hän päätti ryhtyä automobiilien rakentajaksi. Muutaman kuukauden kuluttua hän jätti patenttianomuksen suoravaihteisesta vaihdelaatikosta, joka tuli olemaan hänen vaurautensa perusta, sillä vaihteiston käyttö omaksuttiin nopeasti kaikissa aikakauden – ja myöhempienkin aikojen – ajoneuvoissa käytettäväksi.
Kaksi Louis Renault'n veljeä, Marcel ja Fernand, jotka johtivat perheen tekstiiliyritystä ”Renault Fils, tissus en gros” (Kangastukku Renault'n pojat), perustivat 1899 ”Renault Frères” -yrityksen osoitteeseen 10. avenue du Cours Boulogne-Billancourt, ja veljekset sijoittivat kumpikin puolet tarvittavasta 60 000 frangin pääomasta. Veljet eivät kuitenkaan uskoneet kovin vahvasti automobiilien tulevaisuuteen eivätkä myöskään veljensä kykyihin.
Louis Renault ei ollut yhtiössä osakkaana, vaan hän jäi palkolliseksi ja patenttitulojensa varaan. Veljeksistä Marcel otti hoitaakseen yrityksen hallinnon ja Louis omistautui täydellisesti ajoneuvojen suunnitteluun ja valmistukseen. Ensimmäisen tuotantovuoden aikana tehtaalta valmistui kaikkiaan 76 automobiilia, jotka kaikki myytiin.
Elokuussa 1899 Louis asettui veljensä Marcelin kanssa Pariisi–Trouville-kilpailun lähtöviivalle ja sai kilpailuista ensimmäisen palkinnon. Kyseessä oli ensimmäinen voitto pitkässä kilpailusarjassa, jotka tuolla aikakaudella ajettiin kaupungista toiseen. Omassa sarjassaan Renault'n automobiileilla ei ollut muista kilpailijoista vastusta. Renault voitti lähes kaikki kilpailut: Pariisista Ostendeen, Pariisista Rambouiletiin sekä Toulousesta Pariisiin.
Vielä samana vuonna Louis sai valmiiksi ensimmäisen sisältä ohjattavan automobiilinsa, jonka muodot suunnitteli Louisin sisaren mies Jacques Bouillaire. Nämä lukuisat menestykset ja voitot kilpailuissa tekivät Louis Renault'sta kuuluisan ja hänen autojensa myynti saavutti suuren menestyksen.
Louis Renault osallistui veljensä Marcelin kanssa vuoden 1900 olympialaisiin.
Vuonna 1902 Renault'n tehtaat Boulogne Billancourtissa olivat kasvaneet jo 7 500 neliömetrin laajuisiksi ja automobiilien mallien luettelossa oli useita erimallisia autoja. Samana vuonna Louis Renault esitteli ensimmäisen oman moottorinsa, joka oli nelisylinterinen ja teholtaan 24 hevosvoimaa. Hän kehitteli ja patentoi samana vuonna myös turbon.
Louis Renault menetti vuonna 1903 dramaattisesti 31-vuotiaan veljensä Marcelin autokilpailussa sattuneessa onnettomuudessa. Onnettomuus tapahtui Cauhén ja Véracin kaupunkien välillä Poitou-Charentesin hallinnollisella alueella, kun hän osallistui Pariisin ja Madridin välillä ajettuun kilpailuun. Tämä aiheutti voimakkaita traumoja ja Louis luopui lopullisesti kilpailemasta ja vastedes hän vain palkkasi kokeneita kilpa-ajajia osallistumaan Renault'n autoilla kilpailuihin. Louis osti kuolleen veljensä osuuden osakeyhtiöstä, ja Fernand-veli keskittyi kehittämään Renault Frères -yhtiön kaupallista verkostoa Ranskassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Vuonna 1905 yritys sai ensimmäisen suuren tilauksensa, joka käsitti 250 taksia. Louis Renault muutti nyt käsityöverstaansa todelliseksi sarjallisen tuotannon teolliseksi yritykseksi, ja näin yhtiöstä muodostui suurin ranskalainen autonvalmistaja. Kaksi vuotta myöhemmin joka toinen taksi Ranskassa ja Englannissa oli Renault'n valmistama ja autoja vietiin myös menestyksekkäästi niin New Yorkiin kuin Buenos Airesiinkin.
Louis Renault antautui täysin rinnoin myös toiselle mielenkiintonsa kohteelle ja intohimolle: tehokkaiden ja suosituskykyisten lentokonemoottoreiden valmistukseen. Nämä rikkoivat ilmassa ennätyksen toisensa jälkeen.
Fernand Renault myi vuonna 1908 osuutensa yhtiöstä Louisille ja hän kuoli seuraavana vuonna vaikean sairauden murtamana. Näin Louis Renault'sta tuli 32-vuotiaana koko perheomaisuuden perijä ja ainoa johtaja yrityksessä, ja hän muutti yhtiön nimeksi ”Société des Automobiles Louis Renault”. Hän oli edelleenkin hyvin monipuolinen kehittelijä, ja hänen ajoneuvonsa tulivat aina vain entistä tehokkaammiksi.
Louis Renault matkusti Yhdysvaltoihin vuonna 1910 tutustuakseen maan sarjatuotannolliseen teollisuuteen eli fordismiin, jonka oli kehittänyt hänen kilpailijansa Henry Ford edullisen Ford T -automallin valmistukseen. Louisin tavoitteena oli kehittää sarjatuotantoa ja siten nostaa tuottavuutta Ranskan teollisuudessa, mutta tämä aikaansai vakavia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Louis kokikin ensimmäisen lakon vuonna 1913 tehtaassaan, jonka pinta-ala oli jo kasvanut 136 000 neliömetriin.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa vuonna 1914 Renault'n tehtaissa työskenteli yli 5 000 työntekijää ja he valmistivat yli 4 200 ajoneuvoa vuodessa. Suurin osa henkilökunnasta kuitenkin mobilisoitiin sotaan ja korvattiin naisilla, jotka näin osallistuivat sotaponnisteluihin valmistamalla kuorma-autoja, ambulansseja, kantopaareja sekä yli 8 miljoonaa ammusta Ranskan armeijalle. Tehtaassa valmistettiin myös 14 500 lentokonemoottoria ympärysvaltojen käyttöön. Tehtaan valmistamat taksit tulivat tunnetuiksi, koska ne kuljettivat sodan aikana Pariisista yli 4 000 miestä Marnen rintamalle, ja tämä operaatio auttoi Ranskaa saavuttamaan ensimmäisen voiton taisteluissa saksalaisia vastaan.
Vuonna 1918 Louis Renault suunnitteli ja rakensi ensimmäisen kevyen konekiväärillä aseistetun panssarivaununsa ”Renault FT-17”. Vaunu takasi omalta osaltaan Ympärysvaltojen voiton vuonna 1918. Louis Renault'n osallistuminen ympärysvaltojen voiton varmistamiseen teki hänestä kansainvälisenkin sankarin ja lisäsi hänen tekemiensä ajoneuvojen tunnettuutta ympäri maailmaa. Sodan jälkeen hänelle luovutettiin Ranskan kunnialegioonan suurristi.
Louis Renault avasi ensimmäisen nykyaikaisen teollistuotantoliukuhihnansa vuonna 1922 ja vuonna 1929 hän avasi historiallisen suuren ja modernin tehdasrakennuksensa Seguin-saarella Boulogne-Billancourtissa. Tästä tehtaasta muodostui tunnus teollisen tuotannon kehitykselle ja työläisten yhteiskunnalliselle taistelulle. Louis osallistui tiukkaan kilpailuun kaikilla teollisuuden ja tekniikan rintamilla pahimman ranskalaisen kilpailijansa André Citroënin kanssa. Tämän kilpailun todellisia maksumiehiä olivat kuitenkin pienet autonvalmistajat.
Vuonna 1928 ranskalainen Jean Mermos ylitti Andit Renault'n Latécoère 25 -lentokoneella.
Vuoteen 1929 mennessä Renault'n merkki oli edustettuna kaikkiaan 49 maassa eri puolilla maailmaa, mutta yhdysvaltalaiset valmistajat hallitsivat 85 % maailman automarkkinoista. Louis Renault osti lentokoneita valmistaneen Chaudronin tehtaan, osallistui Air Francen perustamispääomaan sekä perusti postia ja rahtia kuljettaneen Air Bleu -yhtiön.
Kansanrintama saavutti voiton vuoden 1934 Ranskan kansalliskokouksen vaaleissa. Tällöin Renault’n työläisistä ja heidän tehtaastaan Boulogne-Billancourt’ssa tuli symboli työläisten etuja puolustaneen ammattiyhdistysliikkeen taistelussa. Samana vuonna tehtaiden tuotanto kuitenkin ylitti jo 61 000 ajoneuvoa.
Renault'n tehtaat olivat suurin aseiden ja sotamateriaalin toimittaja Ranskan armeijalle vuonna 1939. Toukokuussa 1940 Louis Renault lensi Yhdysvaltoihin nopeuttaakseen siellä tapahtunutta panssarivaunujen tuotantoa sekä estääkseen näin saksalaisten etenemistä. Mutta kaikki tämä oli aivan liian myöhäistä. Hänen poissaolonsa aikana Saksan Wehrmacht takavarikoi tehtaat, ja kun hän oli palaamassa Pariisiin, kaksi tehdasta oli jo määrätty korjaamaan panssarivaunuja. Näin Renault'n tehtaat olivat siirtyneet natsien hallintaan ja Daimler-Bentzin alaisuuteen. Tehdas kuitenkin toimi hidastuneella teholla. Tehtaiden tuotanto oli natsien hallinnon aikana vain puolet siitä, mitä tehdas tuotti yksinään Ranskan armeijalle vuoden 1939 aikana.
Maaliskuussa 1942 Renault'n tehtaat Boulogne-Billancourtíssa olivat ensimmäiset ja keskeiset kohteet Royal Air Forcen pommituksissa. Nämä pommitukset saivat tehtaat, Louis Renault’n elämäntyön, lähes toimimattomaan tilaan. Louis itse koki vakavia terveydellisiä ongelmia ja hänestä tuli lähes puhekyvytön eikä hän pystynyt enää ylläpitämään keskustelua eikä kirjoittamaan.
Pariisin vapauttamisen jälkeen Louis Renault’ta syytettiin yhteistyöstä vihollisen kanssa. Eritoten lehdistö hyökkäsi yhtenä rintamana häntä vastaan. Lopulta hän meni vapaaehtoisesti vaikean sairauden murtamana 23. syyskuuta 1944 tuomarin luo, joka vangitutti hänet ja passitti hänet Fresnesin vankilaan syytettynä kaupankäynnistä vihollisten kanssa.
Renault’n terveys heikkeni nopeasti vankeuden aikana, hän ei saanut hoitoa, ja väitetään, että häntä jopa pahoinpideltiin öisin. Lopulta hänet siirrettiin mielisairaalaan ja myöhemmin 9. lokakuuta Pariisiin Saint-Jean-de-Dieu-klinikalle, jossa hän toipui hetkeksi koomasta ja mutisi vaimolleen sanat ”ja tehdas?”. Hän kuoli 67-vuotiaana 24. lokakuuta 1944.
Kenraali Charles de Gaullen johdolla väliaikainen hallitus antoi asetuksen, jonka perusteella Renault'n tehtaat kansallistettiin 1. tammikuuta 1945, neljä kuukautta Louis Renault’n kuoleman jälkeen
Renault’n kuoleman ja hänen yhtiönsä kansallistamisen jälkeen julkaistiin hänen testamenttinsa, joka paljasti, että hän olisi jättänyt yrityksensä omaisuuden 40 000 työntekijälleen.[1]
Renault-yhtiön kansallistamisen aikana Louis Renault’n vaimo Christiane ja hänen poikansa Jean-Louis omistivat 95 prosenttia yhtiön osakkeista, eivätkä he saaneet mitään korvausta, kun kansallistaminen toteutui,[2] kun taas muut osakkeenomistajat saivat korvauksia[2] .
Yhtiön sodanaikainen johtaja sai vuonna 1949 vapauttavan tuomion, jossa todettiin, että hän ja yhtiö eivät olleet tehneet yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa.
Vuonna 1956 Renault’n leski Christiane Renault väitti, että Louis Renault murhattiin ja jolla pyrittiin osoittamaan, että Louis Renault oli toinen niistä yli 9 000 ranskalaisesta, jotka hallitus oli listannut ja jotka oli tapettu laittomissa teloituksissa "Ranskan vapautuksen jälkeisessä kostossa,"[2] ja että Louis Renault’n ruumis häpäistiin ruumiinavauksen yhteydessä.[2] Rouva Renault viittasi todisteina "raporttiin, jonka mukaan hänen miehensä virtsa-arvot olivat normaalit viikkoa ennen hänen kuolemaansa, ja röntgenkuvaan, joka osoittaa murskatun nikaman."[2]
Vuonna 2005 Daily Telegraph kertoi, että silminnäkijöiden ja perheenjäsenten mukaan 67-vuotiasta Renault’ta oli kidutettu ja lyöty ja että fresnesilainen nunna todisti, että hän näki Renault’n romahtaneen sen jälkeen, kun kypäräpäinen vanginvartija oli lyönyt hänen päätään seinään. Lehti kertoi myös, että Renault’n perheen järjestämä röntgentutkimus osoitti Renault’n kaulanikaman murtuneen."[3][4]
29. heinäkuuta 1967 Louis-Jean Renault, ainoa perillinen, sai vähäisen korvauksen, ei teollisista vaan henkilökohtaisista tappioista.[5]
Robert Paxton toi esille vuonna 1975 julkaistussa kirjassaan Vichy France: Old Guard and New Order: 1940–1944, että Renault-tehdas olisi saatettu palauttaa Louis Renaultille ja hänen perheelleen, jos Renault olisi elänyt pidempään.[6] Lyonin Berliet-kuorma-autotehdas jäi Marius Berlietin perheen haltuun, vaikka hän oli valmistanut saksalaisille 2 330 kuorma-autoa.[6]
Vuonna 1949 kuollut Marius Berliet oli kuitenkin "kieltäytynyt tunnustamasta häntä vastaan tapahtuneita oikeudellisia toimia sodan jälkeen.""[6]
Vuonna 2005 Daily Telegraph kirjoitti, että Renault oli "kokenut velvollisuutenaan säilyttää Ranskassa teollista tuotantoa. Saksan armeijan ja Daimler-Benzin virkamiehet saapuivat Billancourtin tehtaan porteille arvioidakseen sen ja työntekijöiden siirtämistä Saksaan. Renault onnistui torjumaan nämä suunnitelmat tarjoamalla, että tehdas tekisi ajoneuvoja Wehrmachtille."[3]
Anthony Rhodesin Louis Renault’sta kirjoittama elämäkerta kertoo Renault’n sanoneen saksalaisista: "On parempi antaa heille voita, tai he ottavat lehmät."[7]
Myöhemmät tutkimukset osoittivat, että vaikka Louis Renault oli tehnyt yhteistyötä, hän myös vetäytyi pois strategisista materiaalihankinnoista ja sabotaasiselvennä kuorma-autojen valmistuksesta."[3] Ehdotuksia, joiden mukaan Renaultin johto oli hidastanut saksalaisten miehittäjien tuotantoa, vastustettiin väitteellä, jonka mukaan työntekijät eivät järjestäneet tuotannon hidastumista vaan se tapahtui johdon toimesta.[8]
Vuonna 2011 Patrick Fridenson, joka on Pariisin École des Hautes Études en Sciences -yliopiston liiketalouden professori ja Renault'n kirjanselvennä kirjoittaja, totesi: "On erittäin vaikea sanoa, missä määrin Louis Renaultia tulisi pitää saksalaisten kollaboraattorina. Jos hän olisi ottanut riskin ja vastustanut saksalaisia, se olisi ollut hänelle täydellinen hävitys.”[9]
Ranskalaisia ja saksalaisia lähteitä tutkinut tutkija Monika Ostler Riess ei löytänyt todisteita siitä, että Renault olisi tehnyt yhteistyötä saksalaisten kanssa enempää kuin aikalaisensa. ”Hän yritti vain pelastaa sen, mitä hänellä oli, mitä hän oli rakentanut. Vaihtoehto yhteistyölle oli se, että saksalaiset ottavat tehtaat haltuunsa"[9]
Vuonna 1982 Organisation Civile et Militaire -järjestö joka on Ranskan vastarintaliikkeiden etujärjestön edustajat ja heidän kollegansa Robert de Longcamps -yhtiön palveluksessa yrittivät turhaan saada Louis Renault’n maineen palautettua sanoen, että häntä "syytettiin virheellisesti yhteistyöstä vihollisen kanssa". Heidän vetoomuksensa Ranskan oikeusministerille Robert Badinterille ei herättänyt vastakaikua.[5]
Vuonna 2011 Renault’n perilliset pyrkivät jälleen palauttamaan hänen maineensa ja saamaan korvausta siitä, mitä he pitävät valtion suorittamana laittomana takavarikointina.lähde?
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
