Leikkaus (talouspolitiikka)
From Wikipedia, the free encyclopedia
Leikkaus tarkoittaa (esimerkiksi valtion budjetin) menojen vähentämistä. Sopeutus voi olla leikkaus tai veronkorotus.
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Joulukuussa 2022 Suomen valtiovarainministeri totesi julkisen talouden alijäämän niin suureksi, että tarvittaisiin 9 miljardin euron sopeutus. Marinin hallituksen lopulla se esitti listan potentiaalisista leikkauksista ja puolsi lisäksi arvonlisäveron, maapohjan kiinteistöveron ja tupakkaveron korotusta.[1][2] Tällöin 81 % suomalaisista halusi, että julkinen velkaantuminen käännetään laskuun, 13 % ei halunnut. 57 % halusi mieluiten leikata menoja, 25 % korottaa veroja.[3]
Vuonna 2022 peräti 75 % suomalaisista katsoi, että nykyisen tapaisiin julkisiin palveluihin ei ole varaa tulevaisuudessa vaan niitä pitää leikata. Vain 29 % olisi suostunut korkeampiin veroihin. Professori Niku Määttäsen mukaan voi leikata vaarantamatta hyvinvointivaltion ideaa, esimerkiksi jo hyvin koulutettujen ihmisten aikuiskoulutus, tutkinnoista kertyvä työeläke ja maataloustuet. Valtion budjetti kaksinkertaistui vuosina 2007 - 2023.[4]