Kunniaväkivalta
väkivalta jonka vaikuttimena on käsitys, jonka mukaan uhri on tahrannut suvun tai yhteisön kunniaa teollaan / From Wikipedia, the free encyclopedia
Kunniaväkivalta[1] on väkivaltaa, joka liittyy yksilön, perheen, suvun tai klaanin aseman ja sosiaalisen arvostuksen palauttamiseen tilanteissa, joissa niitä on uhattu. Paine kunniaväkivaltaan tulee perheen, suvun, sukuryhmän tai klaanin taholta, ja siitä luopuminen merkitsee kasvojen menetystä ja oman aseman heikentymistä yhteisössä. Kunniaväkivalta kuuluu esivaltiollisiin kulttuureihin, missä valtiovallan heikkouden tai valtion puuttumisen takia jokainen mies joutuu puolustamaan itseään ja perhettään yhteisössä. Se voi tarkoittaa perheelle häpeää aiheuttavien loukkausten kostamista myös omille perheenjäsenille. [2]