Knorring on Saksasta lähtöisin oleva ja Baltiasta Ruotsiin ja Suomeen laajennut aatelissuku. Osa suvun pohjoismaisista haaroista käyttää nimeä von Knorring. Ruotsissa ja Suomessa eräs jo sammunut sukuhaara korotettiin vapaaherralliseen arvoon.
Knorringien vaakuna
Knorringit polveutuvat Knorr-nimisestä suvusta, joka asettui 1400-luvulla asumaan Kuurinmaalle. Suvun on arveltu olleen alkujaan lähtöisin Thüringenissä sijainneesta Eichsfeldin ruhtinaskunnasta, jossa tiedetään asuneen 1100-luvulta alkaen eräs Knorr- tai Knorre-niminen virkamiessuku. Samannimisiä saksalaisia sukuja on tosin ollut muitakin.[1] Varhaisin nimeltä tunnettu suvun edustaja on vuonna 1441 mainittu Heinrich Knorr.[2] Nimeä Knorring alkoi käyttää ensimmäisenä hänen pojanpoikansa pojanpoika, Tanskan armeijassa rykmentin varusmestarina palvellut Johann Knorr (n. 1525 – n. 1586), joka sai laajat läänitykset Virossa.[1][3] Hän sai muun muassa vuonna 1566 Pädastekylän Muhun saarelta[3] Tanskan kuningas Fredrik II:lta, missä yhteydessä suvun nimi esiintyi ensimmäistä kertaa muodossa Knorring.lähde? Hänen veljenpoikansa, eversti Georg Knorring sai omistukseensa Tervalammin tilan Vihdissä, joka säilyi pitkään suvun omistuksessa.[1] Suomessa suvulle on myöhemmin kuulunut lisäksi Kokemäellä sijaitseva Kokemäenkartano ja 1900-luvulla myös Joensuun kartanoHalikossa.
Suvun vaakunassa oleva kuva esiintyi ensi kerran jo vuodelta 1297 olevassa sinetissä. Ei ole varmuutta, mitä esinettä kuva esittää: se on eri aikoina tulkittu niin kannuksi, oluttuopiksi, juntaksi, mortteliksi kuin alasimeksikin.[4]
Ruotsin aateliin naturalisoitiin suvusta ensimmäisinä Ruotsin armeijassa palvelleet velipuolet, everstiluutnantti Stefan Fredrik Knorring ja eversti Göran Johan (Jürgen) Knorring vuonna 1672. Viikkoa myöhemmin suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneelle aatelisena sukuna numero 809.[5][2] Göran Johan Knorring korotettiin vuonna 1720 edelleen vapaaherraksi nimellä von Knorring ja esiteltiin vapaaherrallisena sukuna numero 177.[6] Suvusta syntyi Ruotsin aateliin myös toinen sukuhaara vuonna 1756, kun veljekset Frans Henrik ja Carl Reinhold von Knorring esiteltiin ritarihuoneelle aatelisena sukuna numero 1976.[7] Heidän isänsä, eversti Hindrich Johan von Knorring (1683–1752) oli muuttanut vuonna 1701 Virosta Suomeen ja hänelle oli luvattu aatelisarvo, mutta hän ehti kuolla ennen asian järjestymistä.[3][1]
Knorring-suvun kolme ruotsalaista haaraa merkittiin myös Suomen ritarihuoneelle sen järjestäytymisen yhteydessä vuonna 1818: aatelissuvut 809 ja 1976 numeroilla 66 ja 138 sekä vapaaherrallinen suku 177 numerolla 9.[5][6][7] Ensimmäisenä aateloitu aatelissuku numero 809 sammui Ruotsissa jo vuonna 1882. Suomessa se sammui vuonna 1873 lukuun ottamatta Venäjälle asettunutta haaraa, jonka vaiheista vuoden 1917 jälkeen ei ole tietoa.[2][5] Suku numero 1976 sammui Ruotsissa mieslinjalta vuonna 1891 lukuun ottamatta erästä Venäjälle siirtynyttä haaraa, jonka jälkeläisiä elää nykyään Kreikassa.[3] Suvun vapaaherrallinen haara sammui Ruotsissa vuonna 1930, Suomessa mieslinjalta vuonna 1965 ja lopullisesti 1975.[2][6][8] Suomessa elää edelleen aatelissuku numero 138, jota on siirtynyt myös Englantiin ja Yhdysvaltoihin sekä takaisin Ruotsiin.[7][3]
Antti Matikkala: Vapatietomuksesta ikonografiseen heraldiikkaan – vaakunoista, heraldiikasta ja niiden tutkimuksesta, s. 24 teoksessa: Henkilö- ja sukuvaakunat Suomessa (toim. Antti Matikkala & Wilhelm Brummer). SKS, Helsinki 2011.
