Khaibarin taistelu
From Wikipedia, the free encyclopedia
From Wikipedia, the free encyclopedia
Khaibarin taistelu (arab. زْوَة خَيْبَر) käytiin Ibn Ishaqin mukaan muslimien ja Khaibarin keitaalla asuvien juutalaisten välillä kesällä vuonna 628.[1] Khaibarin keidas sijaitsi 150 kilometriä pohjoiseen Medinasta nykyisen Saudi-Arabian alueella, ja siellä vaikutti Medinasta karkotettu juutalainen Nadir-heimo. Perimätiedon mukaan Muhammed oli antanut heille Khaibarin keitaan asuttavaksi sillä ehdolla, että antavat puolet sadostaan Muhammedille.[2]
Muhammed päätti kuitenkin ottaa keitaan haltuunsa. Taistelun tuloksena muslimit valtasivat Khaibarin ja surmasivat ne, jotka eivät antautuneet. Muslimeille Khaibar on tärkeä juutalaisista saadun voiton symboli.
Ibn Ishaq kertoo, että Muharram-kuun loppupuolella Muhammed lähti uudelle sotaretkelleen. Kun hän näki Khaibarin, hän sanoi: "Seis!". Sitten Muhammed rukoili, että Jumala antaisi heille parhaan osan kaupungista, sen asujaimista ja omaisuudesta. Näin hän tapasi tehdä aina ennen kuin eteni johonkin kaupunkiin.[3]
Ibn Ishaqin mukaan Anas ibn Malik kertoi, että Khaibarin viljelijät olivat lähdössä aamulla töihinsä, kun he näkivät Jumalan lähettilään ja hänen armeijansa. He huusivat: "Muhammed ja hänen joukkonsa!" ja kääntyivät pakoon. Jumalan lähettiläs huusi: "Jumala on suurin! Khaibar on tuhoutuva!"[4]
Eräs vaikea kohde vallattiin Ali ibn Abi Talibin johdolla, sen jälkeen, kun Muhammed oli syljellään parantanut tämän silmätulehduksen. Kerrotaan, että Alilla oli uskomattomat voimat, sillä välillä hän käytti kilpenään raskasta ovea. Kun juutalaiset tunnistivat Alin, he sanoivat: "Te olette voittaneet kautta sen, mitä Moosekselle on lähetetty." [5]
Jumalan lähettiläs valtasi keitaan linnoitukset yksi kerrallaan ja otti niiden omaisuuden haltuunsa. Linnoituksella Ibn Ishaq tarkoittaa nähtävästi peltojen välissä olevia yhteen muurattujen talojen rykelmiä, joiden jäänteitä on säilynyt nykyaikaan asti.[6] Viimeiset vallatut linnakkeet olivat Watih ja Sulalim, joita piiritettiin toistakymmentä päivää.[7] Lopulta juutalaiset kertoivat antautuvansa, jos saisivat vapaasti poistua, ja näin tehtiin.[8] Ibn Ishaq ei kerro, mitä tapahtui niiden linnoitusten asukkaille, jotka eivät antautuneet, mutta asia oli 700-luvun lukijoille muutenkin tuttu: kaikki miehet surmattiin. Tähän myös Ibn Ishaq vihjaa Muhammedin sanoilla: "Kun saavumme torille, se on paha aamu niille, joita on varoitettu." [9][10]
Qamusin linnoituksesta Muhammed sai haltuunsa useita vankeja. Muhammedin vapautettu musta orja Bilal toi naisia hänen luokseen kaatuneitten juutalaisten ruumiiden ohi. Yksi naisista tunsi perheenjäsenensä ja alkoi itkeä. Jumalan lähettiläs näki tämän ja sanoi: "Viekää pois tuo paholainen luotani!"[11]
Itselleen Muhammed otti Huayai ibn Akhtabin tyttären Safiyan, joka oli naimisissa Kinana ibn ar-Rabi'in kanssa. Merkkinä varauksesta hän heitti vaatteen tämän päälle. Toinenkin muslimi havitteli Safiyaa, joten hänelle Muhammed antoi hyvityksenä kaksi Safiyan serkkutyttöä.[12] Muutkin naiset hän jakoi miehilleen. [8] Safiya kieltäytyi ensin kääntymästä islamiin mutta muutti myöhemmin mielensä.[12]
Jumalan lähettilään luo tuotiin myös Kinana ibn ar-Rabi'i, jonka hallussa Nadir-heimon aarteet olivat. Nadir-klaaniin kuului juutalaisia, jotka oli aikaisemmin karkotettu Medinasta.[13] Kinana ei kertonut aarteen kätköpaikkaa, joten Muhammed antoi kiduttaa häntä: "Rankaise häntä, kunnes saat hänestä kaiken irti!" Az-Zubair sytytti tulen hänen rintansa päälle, mutta Kinana ei puhunut. Lopulta az-Zubair antoi Kinanan Muhammad ibn Maslamalle, joka surmasi Kinanan kostoksi veljestään Mahmudista. Tämä oli saanut surmansa erään toisen Khaibarin linnoituksen valtauksessa, kun hänen päähänsä oli pudotettu myllynkivi.[14]
William Montgomery Watt kertoo, että Kinana surmattiin, koska hän oli piilottanut perhekalleuksia.[15] Ibn Ishaqin kertomuksen mukaan hänet surmattiin, koska ei luovuttanut niitä Muhammedille. Tarina juutalaisten kätketystä aarteesta on teema, joka on toistunut myöhemminkin antisemitismin historiassa.[16]
Kun taistelu oli ohi Zainab bint al-Harith, Sallam ibn Miskamin vaimo, valmisti Muhammedille lampaan, johon hän pani myrkkyä. Jumalan lähettiläs puraisi palan lampaan lavasta, mutta ei nielaissut sitä. Sen sijaan hän sylkäisi sen suustaan ja sanoi, että se on myrkytetty. Bishr ibn al-Bara'a oli ehtinyt nielaista oman palansa, ja hän kuoli siihen. Muhammed antoi myrkyttäjälle anteeksi, mutta neljä vuotta myöhemmin, kuolemaansa johtaneen sairauden aikana, hän sanoi Bishrin sisarelle: "Umm Bishr, nyt minä tunnen sydämeni ratkeavan sen palasen takia, jonka söin Khaibarissa." Ibn Ishaq kertoo, että tämän takia muslimit katsoivat Jumalan lähettilään kuolleen marttyyrina.[17]
Khaibarin omaisuus jaettiin muslimien kesken. Jaossa Katiba kuului Jumalan viidennekseen. Tästä osuudesta maksettiin niitä kuluja, joita oli tapana maksaa almuveron eli zakatin tuotoista. Jumalan lähettilään tovereille jaettiin tuhat kahdeksansataa osuutta. Miehiä oli tuhat neljäsataa, hevosia kaksisataa. Jokainen hevonen sai kaksi osuutta, ratsastaja yhden ja jalkamies yhden. Fadakin Muhammed otti itselleen, sillä se antautui Muhammedille ilman taistelua ehdolla, että fadakilaiset saivat pitää puolet omaisuudestaan. Muhammed suostui ehtoon, mutta vain toistaiseksi.[18] Perimätieto kertoo, että kalifi Umar ajoi loput juutalaiset pois keitaaltaan vuonna 641 ja korvasi heidät orjilla. [16]
Muslimit järjestivät voiton johdosta pidot ja teurastivat sitä varten khaibarilaisten peltotöissään käyttämät aasit. Kun lihat jo porisivat kattiloissa, Muhammed tuli kieltämään muslimeilta aasinlihan syömisen. Hän kielsi myös lihaa syövien eläinten syönnin, sukupuoliyhteyden raskaana olevien naisten kanssa sekä sellaisen saaliin myynnin, jota ei vielä ollut jaettu.[19]
Khaibar edustaa muslimeille islaminuskon ylivoimaista voittoa ja juutalaisten nöyryyttävää tappiota. 700-luvun Bagdadissa, missä Ibn Ishaq kirjoitti, kuvaus Muhammedin toiminnasta Khaibarissa oli esikuvallista. On kuitenkin kysytty, voiko sitä edelleen pitää esikuvana.[16] Nykyisin Khaibar on alkanut muslimien keskuudessa merkitä myös Israelin valtiota. Palestiinalaisten keskuudessa suosittu taisteluhuuto mielenosoituksissa juutalaisia vastaan on: Khaybar Khaybar, ya yahud, Jaish Muhammad, sayaud, [20] joka tarkoittaa: "Khaybar Khaybar, juutalaiset, Muhammedin armeija palaa takaisin". Huuto on kaikunut myös Euroopan kaupungeissa, kuten Amsterdamissa, Lontoossa, Malmössä ja Milanossa.[21][22]
Khaibar on antanut nimen juutalaisvastaiseen tv-sarjaan Syyriassa. [23][24] Hizbollah ampui vuonna 2006 Israeliin raketteja, joiden nimeksi oli annettu "Khaibar 1".[25]
Karen Armstrong kertoo Muhammed-elämäkerrassaan, että Khaibarin keidas Medinasta paenneine juutalaisineen muodosti uhan Medinan kaupungille. Seitsemän vahvaa linnoitusta käsittävää asutusta pidettiin voittamattomana, mutta "kuukauden piirityksen jälkeen juutalaisten vanhimmat pyysivät rauhaa ja siirtyivät Medinan vasalleiksi". Kaunis 17-vuotias Safiya, jonka Muhammed (58) otti vaimokseen, kääntyi mielellään islamiin (tieto ei ole Ibn Ishaqilta). Avioliitto oli ilmaus sovituksesta ja anteeksiannosta, johon Muhammed pyrki; oli aika siirtää syrjään viha ja verenvuodatus. Armstrong jättää mainitsematta muut Ibn Ishaqin kertomat Khaibarin tapahtumat.[26] Hans Jansenin mukaan länsimaiset Muhammed-elämäkerrat usein hienotunteisesti silottelevat Muhammedin elämän monia tapahtumia.[27]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
