Kari Taalasmaa
fiktiivinen hahmo sarjasta Salatut elämät / From Wikipedia, the free encyclopedia
Kari Matias Taalasmaa (s. 13. elokuuta 1972)[1] on kuvitteellinen hahmo suomalaisessa televisiosarjassa Salatut elämät, jossa häntä esittää Tommi Taurula, tosin vuonna 2009 toukokuun puolesta välistä kesäkuun ensimmäiseen päivään eli vuoden päätösjaksoon asti sijaisnäyttelijänä toimi Henri Halkola.[2] Kari on Ulla ja Seppo Taalasmaan esikoispoika sekä Elina Taalasmaan velipuoli. Hän oli mukana sarjassa vuonna 1999, sekä vuodesta 2001 vuoteen 2004. Tämän jälkeen Kari oli poissa sarjasta vuoteen 2007 asti, lukuun ottamatta syksyllä 2005 tekemäänsä vierailua, kun hänen tyttärensä Oona oli pudonnut hissikuiluun ja joutunut sairaalaan. Vuonna 2010 Kari poistui sarjasta neljäksi vuodeksi ja palasi vasta vuoden 2014 päätösjaksossa. Poistuttuaan sarjasta saman vuoden lokakuussa Kari oli hetken aikaa poissa ja palasi sarjaan jälleen vuonna 2015. Hahmo poistui kuitenkin uudelleen hetkeksi aikaa sarjasta syksyllä 2018, jolloin hän lähti Talen kanssa Sepon luokse Kittilään. Kari palasi sarjaan jälleen vuoden 2019 alussa.
Kari Taalasmaa | |
---|---|
![]() Kari Taalasmaa helmikuussa 2008 esitetyssä jaksossa. |
|
Näyttelijä(t) |
Tommi Taurula Henri Halkola (13. toukokuuta – 1. kesäkuuta 2009) |
Kesto | 1999, 2001–2004, 2005, 2007–2010, 2014, 2015–2018, 2019– |
Ensi- esiintyminen |
Osa 34: Elämä hymyilee Akille (5. maaliskuuta 1999) |
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Kari Matias Taalasmaa |
Status | naimisissa |
Ammatti | yrittäjä, autokorjaaja, olutpanimon omistaja |
Sukupuoli | mies |
Ikä | 50 |
Kotipaikka | Helsinki |
Asuinpaikka | Helsinki |
Suhteet | |
Vanhemmat |
Seppo Taalasmaa Ulla Taalasmaa |
Sisarukset | Elina Taalasmaa (siskopuoli) |
Puoliso(t) |
Noora Autio (eronnut) Laura Kiviranta (ex-kihlattu) Linda Eerikäinen (eronnut) Salla Taalasmaa (aviovaimo) |
Lapset |
Oona Kiviranta Benjamin Taalasmaa (adoptiopoika) Tukku Taalasmaa Ressu Mattila (poikapuoli) |
Lastenlapset | Oonan ja Miron lapsi |
Isovanhemmat | Ullan isä (kuollut) |
Tädit ja sedät | Ullan sisko |
Sisarusten lapset |
Tale Taalasmaa (siskopuolen poika, kuollut) Toivo Taalasmaa (siskopuolen adoptiopoika) |
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo |
Kari esiintyy myös joulukuussa 2014 ensi-iltansa saaneessa Nightmare 2 – Painajainen jatkuu -elokuvassa.[3] Kari palasi sarjaan maaliskuussa 2015.[4] Kari nähtiin lisäksi sarjasta tehdyssä oheissarjassa nimeltä Pihlajasatu kesällä 2018.[5]