Kansallisbolševismi
poliittinen liike From Wikipedia, the free encyclopedia
poliittinen liike From Wikipedia, the free encyclopedia
Kansallisbolševismi on poliittinen liike, joka yhdistää nationalismin ja bolševismin aineksia. Sen johtava teoreetikko on venäläinen Eduard Limonov, joka johti kiellettyä Kansallisbolševistista Puoluetta. Kansallisbolševistinen puolue käyttää symbolinaan Natsi-Saksan lipun kaltaista lippua, josta hakaristi on korvattu sirpillä ja vasaralla.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Ideologia on voimakkaan amerikkalaisvastainen. Geopolitiikka on saanut Venäjän kansallisbolševistisen puolueen ajamaan Venäjän ja muun Euroopan yhdistymistä unioniksi nimeltä Euraasia, joka George Orwellin romaanissa Vuonna 1984 oli Yhdysvaltain ja Britannian Oseanian (kansallisbolševistien "Atlantica"selvennä) kilpailijana. Puolue on kieltänyt ohjelmassaan kaikenlaisen yhteyden fasismiin, antisemitismiin ja muukalaisvihaan.
Aate on hyvin traditionalistinen Julius Evolan hengessä. Muiksi merkittäviksi teoreetikoiksi kansallisbolševikit nimeävät mm. Mao Zedongin, Otto Strasserin ja Josif Stalinin.
Kansallisbolševismin juurista on monia väitteitä, mutta kaukaisimmat juuret ovat ensimmäisen maailmansodan Saksassa, jossa nationalistiset kirjailijat kuten Ernst Niekisch, myöhempi sosiaalidemokraattinen ministeri lyhytaikaisessa Baijerin neuvostotasavallassa, ja Ernst Jünger olivat valmiit hyväksymään kommunismin leviämisen niin kauan kuin se tapahtui nationalismin rajoissa ja hylkäsivät kommunismin kansainvälisen tehtävän.
Myös Saksan kommunistisessa puolueessa oli suuntaus Hampurissa, johtohahmoinaan Heinrich Laufenberg ja Friedrich Wolfheim, joka vuonna 1919 tavoitteli työläisten järjestöjen ja porvarien yhteistyötä Ruhria miehittävän Ranskan armeijan ajamiseksi pois. He vierailivat Karl Radekin luona Moabitin vankilassa 1920. Monien muiden sosialistien tavoin venäläinen bolševikki Radek ei hyväksynyt Leninin kannattamia Brest-Litovskin ja Versaillesin rauhansopimuksia. Tämä suuntaus levisi KPD(O)-puolueeseen (Saksan kommunistipuolue (oppositio)), joka tosin kannatti työläisten luopumista aseista.
Saksan kommunistisen työväenpuolueen (KAPD) elokuun puoluekokouksessa ensimmäisenä keskusteluna oli "Kansakunta ja luokka". Arthur Goldstein esitti ensimmäisenä kuinka Berliinin jaosto oli aiemmin puolustanut Laufenbergia ja Wolfheimia, ja kiitti heitä Versaillesin sopimuksen torjumisesta. Hän kuitenkin hylkäsi käsitteen "vallankumouksellisten sota" proletariaatin ja porvareiden yhdistymisestä ympärysvaltojen porvareita vastaan. Hänestä sellainen sota tulisi käydä kansallisen voiton sijasta ympärysvaltojen porvareiden kukistamiseksi ja kommunismin levittämiseksi ympärysvaltoihin. Goldsteinin mielestä Saksan porvarit eivät sellaiseen sotaan liittyisi. Hän myös kuvasi, miten spartakistiliiton politiikka kehottaa sotilaita pois rintamalta oli kansallisbolševikkien mielestä "puukonisku selkään". Toisaalta Goldstein pehmensi kritiikkiään sanomalla, että julistuksessa kommunismi spartakismia vastaan myönnetään avoimesti, että Hampurissa kansakunta nostetaan politiikan lähtökohdaksi, että siksi kansakunnan käsite on tärkein, sen tulisi olla saksalaisen ja kansainvälisen proletariaatin politiikan väline.
Laufenberg vastasi:
Kielin edustajan mukaan Laufenberg katsoi, että luokattomassakin yhteiskunnassa saksalaisen proletariaatin etu olisi pitää Saksa Euroopan teollisena sydämenä ja että meidän pitäisi edustaa saksalaista proletariaattia juutalaista proletariaattia vastaan.
KAPD päätti, ettei se voi yhtyä Laufenbergin ja Wolffheimin nationalistisiin näkemyksiin ja että nämä asettuvat kansainvälisen sosialismin ulkopuolelle, jos pitäytyvät kannoissaan.
Tammikuussa 1923 Ranskan armeija miehitti Ruhrin ja Wilhelm Cuno organisoi taloudellista tukea sikäläisille työläisten järjestöille, mutta pitäytyi silti passiivisessa vastarinnassa. Bolševikkihallinto järjesti mielenosoituksia ja Pravda hoputti Saksaa solmimaan läheisen taloudellisen ja poliittisen liiton Neuvostoliiton kanssa. Radek pyrki saattamaan eräitä vankilassa tapaamiaan oikeistonationalisteja yhteen bolševikkien kansa kansallisbolševismin nimissä. Hän arvioi kansallisbolševismin olevan keino murtaa Neuvostoliiton eristys.
Ulrich von Brockdorff-Rantzau, Saksan Venäjän-lähettiläs pyrki kuolemaansa (1928) asti solmimaan läheiset suhteen maiden välille. Myös Paul Eltzbacher ja Karl Haushofer kehittivät teorioita liitosta Saksan ja Neuvostoliiton nationalististen voimien välillä, joskaan he eivät käyttäneet termiä kansallisbolševismi.
Venäjän sisällissodassa moni keskeisistä valkoisista siirtyi bolševikkien riveihin, koska he arvelivat, että vain siten voidaan Venäjän suuruus palauttaa. Heihin kuulunut professori Nikolai Ustrjalov, alun perin antikommunisti, arveli, että bolševismia voitaisiin muokata palvelemaan nationalistisia tavoitteita. Hänen seuraajansa "smenovehovtsit" pitivät itseään kansallisbolševisteina. He lainasivat termin Niekischiltä.
Samanlaisia aatteita omaksuivat myös muut liikkeet. Kansallisbolševikit pitivät voittonaan Josif Stalinin ajatusta "sosialismista yhdessä maassa".
Esimerkiksi Aleksandr Solženitsynia on väitetty kansallisbolševismin suuntaiseksi ajattelijaksi, mutta kansallisbolševistien mukaan nimitys on katteeton, koska Solženitsyn on läpikotaisin antimarxilainen ja antistalinistinen ja hän halusi elvyttää venäläisen kulttuurin ortodoksikirkkoineen sekä halusi Venäjän vetäytyvän alueelleen ja eristäytyvän kansainvälisesti. Kansallisbolševikit eivät olleet uskonnollisia (joskaan eivät täysin uskontovihamielisiäkään), ja heistä Venäjän kansainvälinen toiminta oli tärkeää Venäjän vallalle ja arvostukselle. Solženitsynin ja Venäjän kansallisbolševistisen puolueen johtohahmon Eduard Limonovin välillä vallitsi avoin vihamielisyys. Solženitsynin mukaan Limonov on "pieni hyönteinen, joka kirjoittaa pornoa", kun taas Limonovin mielestä Solženitsyn on kotimaansa petturi, joka edisti Neuvostoliiton romahtamista.
Keskeisiä kansallisbolševismin teoreetikkoja ja toteuttajia ovat Aleksandr Dugin ja Eduard Limonov, joka johtaa rekisteröimätöntä[1] Venäjän kansallisbolševistista puoluetta. Limonovin kanssa riitautuneet puolestaan perustivat oman NBP bez Limonova (NBP ilman Limonovia) -puolueensa, joka on avoimesti rasistinen ja äärioikeistolainen. Myös Dugin riitautui Limonovin kanssa, ja hänestä tuli myöhemmin Vladimir Putinin kannattaja sekä Putinin sisäpiirin jäsen.
Kansallisbolševistit osallistuivat mielenosoituksiin G8:aa vastaan Pietarissa. Myös Yhdysvalloissa on ryhmä, joka pyrkii luomaan Amerikan kansallisbolševistisen puolueen.
Kielletyllä Venäjän kansallisbolševistisella puolueella on noin 15 000 jäsentä, ja se on ollut melko näkyvä. Pieniä kansallisbolševistisia puolueita on Latviassa, Moldovassa, Ruotsissa ja Ukrainassa. Vieläkin pienempää kansallisbolševistisia liikehdintää on Yhdysvalloissa, Kanadassa, Israelissa ja eräissä Euroopan maissa. Entisen Neuvostoliiton alueella toimivat Kansallisbolševistiset puolueet ovat kaikki osa Venäjän puoluetta.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
