Kambodžan sisällissota oli Kambodžassa vuosina 1970–1975 käyty sisällissota, jonka osapuolina olivat punaiset khmerit ja heitä tukeneet Pohjois-Vietnam ja Vietkong sekä Khmerien tasavalta ja sitä tukeneet Yhdysvallat ja Etelä-Vietnam.
| Kambodžan sisällissota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Vietnamin sotaa | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
| |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
sodassa kuoli ainakin 200 000 ihmistä[2] | |||||||||
Taistelut alkoivat pian sen jälkeen, kun Lon Nol oli syrjäyttänyt kuningas Norodom Sihanoukin, joka liittoutui punaisten khmerien kanssa. Sihonouk oli vain nimellisesti Lon Nolia vastaan sotineiden joukkojen johdossa, ja todellista valtaa piti Pol Pot lähimiehineen. Khmerien tasavallan heikko armeija sortui pian, ja kommunistiset joukot valtasivat suuria osia maasta. Pääkaupunki Phnom Penh joutui lopulta huhtikuussa 1975 punaisten khmerien valtaan. He perustivat Demokraattisen Kamputsean, jonka hallintoaikana maassa tehtiin laaja kansanmurha.
Kun Kambodžan naapurimaassa Vietnamissa riehui 1960-luvulla sota, jossa oli mukana myös Yhdysvallat, julisti prinssi Norodom Sihanouk maansa puolueettomaksi. Vuoteen 1965 mennessä Sihanouk alkoi epäillä Yhdysvaltojen aikeitaan häntä vastaan, koska hän ei ollut suostunut auttamaan Etelä-Vietnamia Pohjois-Vietnamia vastaan. Sihanouk kääntyikin Pohjois-Vietnamin puoleen ja antoi Vietkongille luvan perustaa maahansa tukikohtia.[3] Vietnamin kommunistien läsnäolo maassa ja Sihanoukin sosialistinen talouspolitiikka vieraannutti maan oikeistolaisia, kuten asevoimien komentajia ja kaupunkilaista yläluokkaa.[4] Samaan aikaan Sihanouk painosti maan vasemmistoa, ja poliittinen ilmapiiri nosti kommunistista kapinahenkeä maaseudulla.[5]
Vuoden 1967 alussa levottomuudet alkoivat Băt Dâmbângin maakunnassa, Sâmlotin alueella. Maakunta oli tunnettu varallisuuden epätasaisesta jakautumisesta. Tammikuussa 1967 kyläläiset suuttuivat päätöksestä rakentaa sokeritehdas pakkolunastetuille maille, ja he hyökkäsivät veronkerääjien kimppuun. Paikalliset kommunistit todennäköisesti kannustivat heitä väkivaltaisuuksiin. Sihanouk oli tapahtuman käynnistyessä vierailulla Ranskassa, ja pääministeri Lon Nol vastasi kapinaan ankarasti. Kapinaa ei kuitenkaan onnistuttu tukahduttamaan, vaan se levisi pian Poŭthĭsătin, Kâmpóng Chhnăngin, Kâmpóng Chamin, Kâmpóng Spœn, Kâmpôtin ja Kâmpóng Thumin maakuntiin. Vuoden 1968 loppuun mennessä levottomuuksia oli jo 11:ssä maan 18 maakunnasta.[5]
Vuonna 1969 armeijan ja vasemmistokapinallisten välinen konflikti oli vakavoitunut, kun vietnamilaiset etsivät tukikohtia jo syvemmältä Kambodžan alueelta. Samalla Sihanoukin sisäpoliittinen asema oli selvästi heikentynyt. Maaliskuussa 1970 Sihanoukin ollessa matkoilla Lon Nol ja Sirik Matak käynnistivät vallankaappauksen.[4] Kambodžan parlamentti oli kerätty nopeasti kokoon maaliskuun 18. päivän aamulla. Se äänesti yksimielisesti Sihanoukin syrjäyttämisen puolesta ja myönsi Lon Nolille vallan. Vaikka keskiluokka oli kääntynyt Sihanoukia vastaan, hänellä oli edelleen kannattajia maaseudulla. Pekingiin jäänyt Sihanouk vetosi kansalaisiinsa ja pyysi heitä vastustamaan vallananastajia. Maassa käynnistyi useita mielenosoituksia ja mellakoita. Noin 40 000 talonpoikaa marssi Sihanoukin valtaanpalauttamisen puolesta Phnom Penhissä 29. maaliskuuta. Armeija ja Khmer serei hajottivat mielenosoituksen ja aiheuttivat lukuisia kuolonuhreja.[6]
Yhteenotot laajenivat sisällissodaksi, kun Sihanouk julisti vallankaappauksen armeijan kapinaksi ja liittoutui punaisten khmerien kanssa. Osapuolet muodostivat Kamputsean kansallisen yhtenäisyysrintaman (FUNK) ja julistivat sodan Lon Nolin johtamaa Khmerien tasavaltaa vastaan.[7] Sihanoukista tuli Kamputsean kansallisen liiton kuninkaallisen hallituksen (GRUNK) päämies. Khieu Samphan nimettiin johtamaan GRUNKin sotilasoperaatioita, vaikka todellinen johtaja olikin Pol Pot. GRUNK ei omien sanojensa mukaan ollut maanpaossa oleva hallitus, sillä Khieu oli sotatoimien takia Kambodžassa. Sihanoukista tuli pian vain näennäinen johtaja, sillä punaiset khmerit hallitsivat pian sotatapahtumia Kambodžassa. Lisäksi Sihanoukin kannattajia vainottiin, ja Ieng Sary ja Khieu hyökkäsivät usein Sihanoukin lausuntoja vastaan.[6]
Huhtikuussa 1970 Yhdysvaltain ja Etelä-Vietnamin joukot hyökkäsivät Kambodžaan ja pyrkivät hävittämään Pohjois-Vietnamin ja Vietkongin joukot maasta. Hyökkäyksen seurauksena kommunistit tunkeutuivat edelleen syvemmälle maahan. Kambodžan armeija oli pieni, eikä se pystynyt vastustamaan vietnamilaisten joukkoja ja punaisia khmerejä. Muutamassa kuukaudessa kommunistit hallitsivat jo lähes toista puoliskoa maasta. Yhdysvallat oli jo vuonna 1969 aloittanut salaisen pommituskampanjan kohteisiin, joita epäiltiin kommunistisiksi. Neljän vuoden ajan B-52-koneet mattopommittivat Itä-Kambodžaa. Jotkut historioitsijat ovat arvelleet, että pommituksissa kuoli jopa 250 000 kambodžalaista. Todennäköisesti pommitukset auttoivat punaisia khmerejä rekrytoimaan lisää väkeä joukkoihinsa maaseudulta.[8]
Khmerien tasavallan armeijan koko kasvoi sodan aikana Yhdysvaltain, Etelä-Vietnamin ja Thaimaan tuella 35 000 miehestä 200 000 mieheen. Joukkoja vaivasi kuitenkin korruptio, ja niistä tuli jatkuvasti heikommat, kun ne hävisivät useita taisteluita tärkeistä asemista.[7] Kun Yhdysvallat veti joukkonsa Indokiinasta Pariisin rauhansopimuksen mukaan, tilanne Kambodžassa muuttui nopeasti. Kommunistiset joukot pitivät hallussaan pian 80 prosenttia maan pinta-alasta. Vuonna 1974 pääkaupungin Phnom Penhin väkiluku oli kasvanut kahteen miljoonaan, kun maaseudun ihmiset olivat paenneet sotatoimia.[9]
Punaiset khmerit hallitsivat Kambodžan keskiosaa Mekongjoen ympäriltä. He yrittivät kolmesti Phnom Penhin valtaamista. Vuoden 1974 loppuun mennessä punaiset khmerit olivat onnistuneet katkaisemaan kaupungin yhteyden Sihanoukvillen satamakaupunkiin, minkä takia kaikki apu piti kuljettaa jatkossa ilmateitse tai Mekongia pitkin.[9] Punaiset khmerit aloittivat uudenvuodenpäivänä 1975 suurhyökkäyksen Phnom Penhiin. Taistelut kestivät 117 päivää ja olivat sodan kovimmat. Punaisten khmerien joukot hyökkäsivät kaupunkiin samanaikaisesti monelta eri puolelta, ja osa joukoista valtasi tukikohtia Mekongjoen varrelta sen tärkeältä kuljetusreitiltä. Yhdysvaltain riisi- ja ammuskuljetukset ilmateitse päätyivät, kun kongressi kieltäytyi antamasta lisäapua Kambodžaan.[10] Presidentti Lon Nol erosi 1. huhtikuuta 1975 ja pakeni maasta, sillä pelkästi tulevansa tapetuksi, jos jäisi kiinni. Saukam Khoystä tuli väliaikainen presidentti. Yhdysvallat pyrki vielä viime hetkellä saamaan aikaan rauhan, mutta pian neuvotteluiden kariuduttua Phnom Penh antautui 17. huhtikuuta 1975.[11]
Monet kambodžalaiset odottivat Phnom Penhin antautumisen jälkeen uutta rauhanaikaa. Punaiset khmerit aloittivat kuitenkin välittömästi Phnom Penhin ja muiden suurten kaupunkien tyhjentämisen. Kaupunkilaisille luvattiin nopea pääsy takaisin koteihinsa, mutta lupausta ei ollut tarkoituskaan pitää. Punaiset khmerit pitivät kaupunkilaisia epäluotettavina, ja heidät laitettiinkin työleireille eri puolille maata.[12]
Punaiset khmerit perustivat vahvalle kansallisaatteelle pohjautuvan Demokraattisen Kamputsean, jossa valtaa pitivät Ieng Sary, Khieu Samphan ja Pol Pot. Punaisten khmerien terrorin aikana Kambodžassa kuoli jopa kaksi miljoonaa asukasta. Sisällissodan ja Demokraattisen Kamputsean ajan tarkkoja uhrilukuja ei ole olemassa.[13] Sodassa arvioidaan kuolleen kuitenkin ainakin 200 000 ihmistä.[2]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
