astronomia From Wikipedia, the free encyclopedia
Kaksoisplaneetoiksi kutsutaan kahta taivaankappaletta, jotka kiertävät yhteisen massakeskipisteensä ympäri niin, että massakeskipiste on molempien kappaleiden ulkopuolella, mikäli kummatkin täyttävät planeetan määritelmän. Yleensä kappaleet ovat lähes samankokoisia, ja kierto on lukkiutunut niin, että kappaleiden sama puoli kääntyy aina toista vasten.
Omasta aurinkokunnastamme on löydetty joitakin kaksoispikkuplaneettoja, muun muassa kaksoisasteroideja, kuten Antiope–S/2000 (90) 1.[1] Asteroidien lisäksi myös osa transneptunisista kohteista on kaksoispikkuplaneettoja. Eräs tällainen järjestelmä on Borasisi–Pabu.[2][3] Kooltaan suurin transneptunisista kaksoisjärjestelmistä on kuitenkin Pluto–Kharon.
Vuonna 2006 IAU:ssa olikin ehdotettu niiden luokittelua kaksoisplaneetaksi, sillä alkuperäisen ehdotuksen mukaan kaikki painovoimansa pyöristämät suoraan Aurinkoa kiertävät kappaleet olisi luokiteltu planeetoiksi.[4] Tämä ehdotus kuitenkin hylättiin, ja uuden planeetan määritelmän mukaan Pluto ja Kharon eivät ole planeettoja, sillä ne eivät hallitse rataansa. Ne voi silti ajatella kaksoiskääpiöplaneettana, vaikka IAU:n uudessa määritelmässä ei käsiteltykään kaksoisjärjestelmien luokittelua.[5]
Myös Maa–Kuu-paria on kiertolaisen suhteellisen suuren koon johdosta sanottu kaksoisplaneetaksi. Tässä tapauksessa yhteinen massakeskipiste on syvällä maan kuoren alla, jolloin kaksoisplaneetan määritelmä ei täyty. Maa ja Kuu ovat siis oikeasti normaali planeetta ja kuu, toisin kuin vaikkapa Pluto ja Kharon tai muut vastaavat järjestelmät.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.