Kainuun liitto
From Wikipedia, the free encyclopedia
Kainuun liitto on yksi Suomen 19 maakuntien liitosta. Liittoa johtavat maakuntavaltuusto ja maakuntahallitus, joihin nähden maakuntajohtajan johtamalla Kainuun liitolla on avustava rooli. Maakunnan ylimpien päätöstentekijöiden, sekä poliittisten, että viranomaisten yhteisenä tavoitteena on tuoda esiin maakunnan kehittämislinjaukset ja tahto. Tämä tapahtuu maakuntakaavan ja maakuntastrategian kautta. Kainuun liiton kuntayhtymässä ovat mukana kaikki Kainuun maakunnan kunnat, eli Paltamo, Hyrynsalmi, Ristijärvi, Suomussalmi, Puolanka, Sotkamo, Kuhmo ja Kajaani.[1]
Vuoden 2016 alussa Kainuun liitossa oli yhteensä 26 työntekijää.[2]