Kaaro
Rauman kaupunginosa / From Wikipedia, the free encyclopedia
Kaaro on kaupunginosa Raumalla, keskustan pohjoispuolella.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kaaro on historiallisesti ollut osa Sorkan kylää.[1] Vielä 1900-luvun puolivälissä alueen koulu ja osuuskauppa sijaitsivat Sorkassa. Kaaro oli silloin metsäistä aluetta, jonne rakennettiin teitä ja sähkölinjoja talkoovoimin. Kaaron asukasluku on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Vuonna 1999 Kaarolla oli kotitalouksia noin 340. Nykyään kotitalouksien määrä alueella on yli 500. Asutus on laajentunut etenkin eteläosassa, mutta vieressä sijaitsevaa Paloahdetta ei katsota kuuluvaksi Kaaroon.
Maastollisesti alue erottuu kohoumana, joka pysyy melko tasaisesti 20 metriä merenpinnan yläpuolella, kun ympäröivillä alueilla on selvästi matalampaa. Kohouman keskellä on Kaarojärvi, jonka pinta on 19,1 metriä merenpinnan yläpuolella. Se virtaa mereen Sorkan kautta.[2]
Keskeinen osa kylää on Sorkantie, vanha maantie kaupunkiin, jonka ympärille Kaaron asutus sijoittautuu. Ydinkeskustaan on matkaa 4–5 kilometriä. Vuonna 2012 Kaaron etelärajalle valmistui Pohjoiskehä, joka helpottaa kulkemista sekä kaupungin ranta-alueille että valtatie 8:lle ja valtatie 12:lle.