Jyväskylän vanha hautausmaa

hautausmaa Jyväskylässä From Wikipedia, the free encyclopedia

Jyväskylän vanha hautausmaamap

Jyväskylän vanha hautausmaa on Jyväskylän Puistokadun varrella sijaitseva hautausmaa. Se on perustettu vuonna 1837 alun perin Laukaan maantien varteen.[1] Alueesta muodostui kaupunginosa, kun arkkitehti Yrjö Blomstedtin asemakaava hyväksyttiin 1910.[2] Aluksi siunaamiset tehtiin Kaupunginkirkossa, josta saattoväki siirtyi hautajaiskulkueena hautausmaalle,[3] mutta arkkitehti Pauli Blomstedtin suunnitteleman siunauskappelin valmistuttua vuonna 1930 ei enää nähty kaupungin läpi kulkevia hautajaiskulkueita. Hautausmaata on laajennettu vuosina 1899, 1924 ja 1941. Alue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[4]

Thumb
Oikealla hautausmaan vanhinta osaa, vasemmalla uudempaa.
Thumb
Uudempaa osaa.
Thumb
Jyväskylän sankarihautausmaa.
Thumb
Vanha hautausmaa jouluaattona 1979.

Alueelle haudattuja ovat muiden muassa tehtailijat Johan Parviainen, Jaakko Länkelä ja Julius Johnson, taiteilija Urho Lehtinen, kirjailijat Isa Asp, Irene Mendelin ja Juhani Siljo, kanteleensoittaja Kreeta Haapasalo, kirjankustantaja Karl Jacob Gummerus ja mäkihyppääjä Matti Nykänen.[5][6]

Alueen keskimmäisessä osassa on seppä Jaakko Högmanille pystytetty muistomerkki. Paikalla oli ennen hautausmaata sijainnut paja, jonka arveltiin kuuluneen Högmanille. Seppä Högman taas vaikutti suuresti herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämänkulkuun, joten paikalle pystytettiin vuonna 1925 muistokivi Ruotsalaisen ja Högmanin vuonna 1799 tapahtuneen kohtaamisen muistoksi.[7]

Hautausmaalla olevan Wolmar Schildtin hautakiven teksti on kirjoitettu venykekirjoituksella. Hautausmaan eteläpäässä oleva puoliympyrän muotoinen sankarihautausmaa on vuodelta 1918. Ensiksi sinne haudattiin vapaussodan kaatuneet ja sittemmin myös talvisodan ja jatkosodan sankarivainajat. Sankarivainajia on 412.[8] Muistopatsaaksi heille on pystytetty klassistinen kiviuurna Uhriliekki, joka on taiteilija Gunnar Finnen suunnittelema. Sankarihauta-alue uusittiin 1950-luvulla arkkitehti Aulis Blomstedtin suunnitelman mukaan.[4]

Lähteet

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.