Jouni Mutanen
Naantalin kaupunginjohtaja / From Wikipedia, the free encyclopedia
Jouni Mikko Mutanen (s. 14. elokuuta 1958 Mikkeli) oli Naantalin kaupunginjohtaja.[1] Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti.[2][3]
Mutanen syntyi Mikkelissä vuonna 1958 kolmilapsiseen metsänhoitajaperheeseen. Perhe asui useilla paikkakunnilla Itä-Suomessa ja koulut Mutanen kävi Nurmeksessa. Helsingissä Mutanen opiskeli oikeustieteen kandidaatiksi, jonka jälkeen hän työskenteli kaksi vuotta lakimiehenä Sosiaalihallituksessa.[1] Varusmiespalveluksen jälkeen 1980-luvun puolivälissä Mutanen otti vastaan kunnanjohtajan viransijaisuuden pienessä Velkuan saaristokunnassa. Velkualta hän siirtyi neljäksi vuodeksi, vuosiksi 1986–1990, Lemun kunnanjohtajaksi. Lemusta Mutanen lähti Siilinjärvelle, jossa hän oli kunnanjohtajana vuodet 1990–2008. Vuonna 2008 hän siirtyi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän johtajaksi.[2]
Päijät-Hämeestä Mutanen siirtyi Naantalin kaupunginjohtajaksi, kun 43-paikkainen Naantalin kaupunginvaltuusto valitsi hänet 31. maaliskuuta 2014 25 äänellä virkaan.[2][4] Kaupunginjohtajana Mutanen aloitti 1. syyskuuta.[5] Mutanen jäi eläkkeelle Naantalin kaupunginjohtajan virasta kesällä 2021.[6] Hänen seuraajakseen valittiin Laura Leppänen.[7]
Taustaltaan Mutanen on keskustalainen, mutta hän ei ole omien sanojen mukaan osallistunut vuosiin poliittiseen toimintaan. Jouni Mutasella on vaimo ja kaksi aikuista lasta. Aikaisemmin hän asui Lahdessa,[2] mutta syksystä 2014 lähtien Naantalissa.[5]