brittiläinen tieteilijä ja kirjailija From Wikipedia, the free encyclopedia
James Ephraim Lovelock (26. heinäkuuta 1919 – 26. heinäkuuta 2022[1]) oli brittiläinen tiedemies, kirjailija, ympäristönsuojelija ja tulevaisuudentutkija. Lovelock tunnetaan parhaiten Gaia-hypoteesistaan, jonka mukaan Maa toimii eräänlaisen superorganismin tavoin itseään säätelevänä kokonaisuutena. Keskustelua on käyty siitä, pitääkö Lovelockin esitys Maapallosta elollisen olennon kaltaisena kappaleena ottaa kirjaimellisesti vai vertauskuvallisesti.[2]
Lovelock syntyi Letchworthissä ja opiskeli kemiaa Manchesterin yliopistossa. Hän oli lääketieteen ja biofysiikan tohtori. Hän asui Cornwallissa Isossa-Britanniassa. 1950-luvulla Lovelock kehitti laitteita, joiden avulla voidaan tutkia kaasujen pitoisuuksia Maan ilmakehässä. Niiden avulla voitiin muun muassa seurata otsonikatoa aiheuttavien CFC-yhdisteiden kertymistä ilmakehään. Gaia-hypoteesin Lovelock kehitti 1960-luvulla ollessaan NASAn palveluksessa. Ohjelman tavoitteena oli kehittää laitteita planeettojen ilmakehien ja maaperän tutkimiseen sekä erityisesti löytää elämää Marsista.
Viimeisinä vuosinaan Lovelock aiheutti kohua puhumalla voimakkaasti ydinvoiman puolesta, koska hänen mielestään ydinvoima oli ainoa realistinen keino pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Hän uskoi ilmastonmuutoksen aiheuttavan miljardien ihmisten kuoleman.[3][4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.