From Wikipedia, the free encyclopedia
Jacques-Pierre Brissot de Warville (15. tammikuuta 1754 Chartres – 31. lokakuuta 1793 Pariisi)[1] oli ranskalainen poliitikko ja yksi girondistien johtohahmoja Ranskan suuren vallankumouksen aikana. Hän pääosin johti Ranskan ulkopolitiikkaa vallankumoussotien alkuvaiheessa vuosina 1792–1793. Hänet teloitettiin niin sanottuna terrorin aikana.
Brissot’n isä omisti kievarin Chartresissa. Brissot työskenteli nuoruudessaan avustajana asianajotoimistoissa Chartresissa ja Pariisissa, mutta hänen mielenkiintonsa siirtyi pian kirjoittamiseen.[1] Englantilaismielisenä hän otti käyttöön lisänimen de Warville asetuttuaan Pariisiin vuonna 1774. Hän kirjoitti vuosina 1778–1783 Le Courrier de l'Europe -nimiseen lehteen. Seuratessaan vuoden 1782 vallankumousyritystä Genevessä hän tutustui kahteen sveitsiläiseen, jotka tulisivat myöhemmin vaikuttamaan Ranskan politiikassa, Honoré Mirabeauhon ja pankkiiri Étienne Clavièreen.[2] Brissot julkaisi myös oikeustieteellisiä teoksia sekä vuosina 1782–1786 oikeusfilosofiaa käsitelleen kymmenosaisen teoksen Bibliothèque philosophique du législateur, du politique et du jurisconsulte.[3] Näissä varhaisissa teoksissa näkyi Voltairen ja Jean-Jacques Rousseaun ajatusten vaikutus. Lehtikirjoituksillaan Brissot pyrki yhdistämään eurooppalaisen sivistyneistön yli valtiorajojen.[4]
Asuessaan vuonna 1783 jonkin aikaa Lontoossa Englannissa Brissot perusti kaksi lyhytikäiseksi jäänyttä ranskankielistä aikakauskirjaa,[1] joista toinen oli Englannin tieteen ja taiteen saavutuksia kuvannut Journal de Lycée de Londres.[3] Palattuaan Ranskaan Brissot vangittiin Bastiljin linnoitukseen neljäksi kuukaudeksi syytettynä Ranskan hallitusta ja kuningatar Maria Antoinettea vastaan suunnattujen pamflettien julkaisusta, mutta hänet vapautettiin jo syyskuussa 1784. Brissot perusti helmikuussa 1788 Englannin orjuudenvastaisen liikkeen innoittamana Pariisissa Sociéte des amis des noirs (”Mustien ystävien seura”) -nimisen järjestön.[1] Seuran kautta hän tutustui Emmanuel Joseph Sieyèsiin, Nicolas de Condorcet’hen ja La Fayetteen.[2] Brissot matkusti toukokuussa 1788 Yhdysvaltoihin edistämään seuran toimintaa.[1][3] Kuultuaan Ranskan säätyjen yleiskokouksen kutsumisesta koolle hän palasi toukokuussa 1789 Ranskaan ja perusti Le Patriote français -nimisen poliittisen sanomalehden, jonka sensuuri välittömästi kielsi, mutta hän perusti sen uudelleen heinäkuussa tilanteen muututtua.[1][3][2]
Poliittiset vastustajat väittivät myöhemmin, että Brissot olisi ollut vallankumousta edeltäneinä vuosina poliisin salainen tiedottaja, petkuttaja ja pornografisten poliittisten häväistyskirjoitusten julkaisija. Väitteiden todenperäisyys on edelleen epäselvä, historiantutkija Robert Darnton väitti vuonna 1968 niitä tosiksi.[5]
Brissot valittiin heinäkuussa 1789 Pariisin kommuunin ensimmäiseen kaupunginvaltuustoon ja hän muun muassa otti haltuunsa Bastiljin avaimet linnoituksen valtaamisen jälkeen. Hän nousi kuuluisuuteen pidettyään 10. heinäkuuta 1791 jakobiiniklubilla puheen, jossa hän julisti kuningas Ludvig XVI:n menettäneen koskemattomuutensa syyllistyttyään epäilyttävään pakoyritykseen. Brissot esitteli puheessa myös oman ulkopoliittisen ohjelmansa. Hänet valittiin syyskuussa 1791 edustajaksi lakiasäätävään kansalliskokoukseen, jossa hän erikoistui pian ulkopoliittisiin kysymyksiin.[1] Hänestä tuli kansalliskokouksen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja pian käytännössä Ranskan ulkopolitiikan johtaja.[3] Brissot kannatti vallankumouksen edistämistä sodalla, joka paljastaisi muiden valtioiden taantumuksellisuuden ja levittäisi saavutettua vapautta muualle Eurooppaan. Sota julistettiin Itävallalle huhtikuussa 1792.[1]
Brissot’n ympärille syntyi kansalliskokouksessa uusi vaikutusvaltainen puolueryhmä, girondistit, joita kutsuttiin hänen mukaansa myös ”brissotiineiksi” (les brissotins). Pohjana olivat hänen kolmen edellisen vuoden aikana solmimansa ystävyyssuhteet muun muassa Condorcet’n, Buzot’n, Pétionin sekä Rolandin ja tämän vaimon kanssa. Brissot oli jonkin aikaa hyvin vaikutusvaltainen Pariisin jakobiiniklubilla ja toimi lokakuussa 1791 pari viikkoa sen puheenjohtajanakin. Sodassa kärsityt tappiot romahduttivat hänen suosionsa, ja jakobiiniklubin enemmistö siirtyi kesän 1792 aikana radikaalimman Maximilien Robespierren puolelle.[6] Ranskan ajautuessa kohti seuraavaa vallankumousta girondistit yrittivät turhaan pelastaa monarkian.[1] Monarkian kumoamisen jälkeen Brissot ilmaisi vastenmielisyytensä Pariisin kommuunin ja sektioiden piiristä noussutta uutta sanskulottien liikehdintää kohtaan.[2] Robespierre tuomitsi hänet ”vapaudenmurhasta” kommuunissa 1. syyskuuta 1792 pitämässään puheessa. Brissot erotettiin jakobiiniklubista 12. lokakuuta 1792.[1]
Brissot valittiin kuitenkin syyskuussa 1792 uuteen kansalliskonventtiin Eure-et-Loirin edustajana ja hän säilytti edelleen vaikutusvaltansa ulkoasiainvaliokunnassa. Ranskan sodanjulistus Englannille ja Hollannille helmikuussa 1793 perustui Brissot’n laatimassa mietinnössä esitettyyn suositukseen.[1][3] Ludvig XVI:n oikeudenkäynnin yhteydessä Brissot äänesti vähemmistössä kuolemantuomion lykkäyksen puolesta.[2] Valtataistelun kiihtyessä Robespierre syytti 3. huhtikuuta 1793 Brissot’ta vihollisen puolelle loikanneen kenraali Charles-François Dumouriez’n ystäväksi ja syypääksi tappiolliseen sotaan.[1] Brissot ei ollut kovin näkyvässä asemassa vuoripuolueen ja girondistien välisessä lopullisessa yhteenotossa, mutta hänet yhtä kaikki määrättiin girondistivastaisen kansannousun yhteydessä 2. kesäkuuta 1793 kahdenkymmenenyhdeksän girondistiedustajan mukana erotettavaksi kansalliskonventista ja asetettavaksi kotiarestiin. Brissot onnistui pakenemaan Pariisista, mutta hän jäi kiinni Moulinsissa. Vallankumoustribunaali tuomitsi hänet 30. lokakuuta pidetyssä oikeudenkäynnissä kuolemaan ja hänet teloitettiin giljotiinissa seuraavana päivänä.[1][3]
Brissot kirjoitti vankeusaikanaan muistelmansa, jotka hänen poikansa julkaisi postuumisti vuonna 1830.[3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
