Hirmuvaltias
William Beckfordin romaani / From Wikipedia, the free encyclopedia
Hirmuvaltias (ransk. Vathek, engl. The History of Caliph Vathek) on englantilaisen keräilijän ja eksentrikon William Beckfordin itämainen kauhuromaani. Beckford kirjoitti tarinan alkujaan ranskaksi vuosina 1781–1783, mutta se julkaistiin ensi kerran vuonna 1786 Beckfordin ystävän Samuel Henleyn englanninkielisenä käännöksenä. Käännös oli otsikoitu An Arabian Tale, from an Unpublished Manuscript, ja esipuhe väitti teoksen olevan käännös vanhasta arabialaisesta kertomuksesta. Alkukielinen versio ilmestyi puoli vuotta myöhemmin nimellä Vathek. Ranskan- ja englanninkieliset versiot eroavat yksityiskohdissa ja tapahtumissa toisistaan jonkin verran.
Hirmuvaltias | |
---|---|
Vathek, The History of Caliph Vathek | |
Alkuperäisteos | |
Kirjailija | William Beckford |
Kieli | ranska |
Genre | orientalismi, uusgotiikka |
Kustantaja | J. Johnson (englanninkielinen laitos) |
Julkaistu |
1786 (englanninkielinen laitos) 1787 (ranskankielinen laitos) |
Suomennos | |
Suomentaja | Valfrid Hedman |
Kustantaja | Karisto |
Julkaistu | 1923 |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Infobox OK |
Tarinan päähenkilö on abbasidikalifi al-Wathiq. Romaanin Vathek on hedonistinen tyranni, joka yhdessä mustaa magiaa harjoittavan äitinsä kanssa tavoittelee yliluonnollisia voimia. Ihmisuhrien ja noituuden avulla he yrittävät suostutella paholaismaista miestä paljastamaan Aatamia edeltäneiden sulttaanien salaisen tietämyksen. Vathek hylkää islamin ja joutuu lopulta helvettiin. Beckford kirjoitti tarinalle myös kolme lyhyempää, episodeina tunnettua jatko-osaa, joita hän ei kuitenkaan saanut valmiiksi ja jotka julkaistiin vasta 1900-luvun alussa. Niiden teemoja ovat homoseksuaalisuus, transvestismi, nekrofilia ja insesti.
Hirmuvaltiaan aikalaisvastaanotto oli myönteinen, ja se sai runsaasti ihailijoita ja jäljittelijöitä. Teosta ylistettiin sen tarkasta miljöökuvauksesta ja loppuratkaisun tarjoamasta moraaliopetuksesta. Erityisen suosituiksi muodostuivat Henleyn laatimat ”selittävät ja arvioivat viitteet”, joiden käytöstä tuli 1800-luvulla itämaishenkisen kirjallisuuden tavanomainen käytäntö. Nykyään Hirmuvaltiasta pidetään goottilaisen kauhukirjallisuuden klassikkona, ja se muistetaan varsinkin helvettiin sijoittuvasta loppuhuipennuksesta. Poikkeuksellisesti englanninkielinen käännös on jopa alkutekstiä arvostetumpi. Suomeksi teos ilmestyi vuonna 1923 Valfrid Hedmanin käännöksenä.
Hirmuvaltiaan tyylistä ja teemoista on vuosien saatossa tehty erilaisia keskenään ristiriitaisia tulkintoja. Kertomusta on tarkasteltu esimerkiksi omaelämäkertana, hedonistisena todellisuuspakona, satiirina englantilaisesta yhteiskunnasta, parodiana itämaisen kirjallisuuden arkkityypeistä sekä kertomuksena älyllisen ja moraalisen vapauden etsinnästä. Teoksen katsotaan edustavan siirtymää perinteisestä, fantastisesta itämaiden kuvauksesta kohti realistisempaa, tieteelliseen tietoon perustuvaa orientalismia. Toisaalta romaania on 2000-luvulla ajoittain myös arvosteltu sen stereotyyppisestä Lähi-idän ja islamin kuvauksesta.