From Wikipedia, the free encyclopedia
Glay (jap. グレイ) on japanilainen rock/pop yhtye, joka perustettiin vuonna 1988. Pääosin yhtyeen tuotanto on rock/pop musiikkia, mutta myös esimerkiksi gospel- ja reggaevaikutteisia kappaleita on paljon. Yhtye on melko tuntematon Japanin ulkopuolella, mutta on kotimaassaan yksi suosituimmista ja myydyimmistä yhtyeistä. Tästä kertoo esimerkiksi se, että 31. heinäkuuta 1999 Makuharissa järjestetty Glay Expo Survival keräsi kaikkien aikojen suurimman konserttiyleisön Japanissa, noin 200 000 katsojaa.
Glay | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1988– |
Tyylilaji | rock, pop |
Kotipaikka | Hakodate, Japani |
Laulukieli | englanti, japani |
Jäsenet |
Teru |
Entiset jäsenet |
Akira |
Levy-yhtiö |
Extasy Records, 1993-1994 |
Yhtyeen nimi tulee väärin lausutusta englannin kielen sanasta harmaa (gray) ja se edustaa heidän mukaansa yhtyeen musiikillista tyyliä: sekoitus rockia (mustaa) ja poppia (valkoista). He itse kommentoivat nimeään Time Magazine -lehdessä:
"Tiedämme ettei se ole tapa jolla väri lausutaan englanniksi, mutta se on tapamme olla erilainen." [1]
Yhtyeessä on neljä jäsentä ja lisäksi "tukisoittajia", jotka eivät ole niin paljon julkisuudessa. Aluksi kokoonpanoon kuului vain kitaristi Takuro ja laulaja Teru, myöhemmin bändiin liittyi kitaristi Hisashi. Basisti Jiro kävi aluksi vain satunnaisesti bändin keikoilla sijaisena, mutta vuonna 1991 hän liittyi pysyvästi yhtyeeseen.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.