Frans Mikael Franzén
suomalainen runoilija, kirkonmies, professori ja akateemikko From Wikipedia, the free encyclopedia
suomalainen runoilija, kirkonmies, professori ja akateemikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Frans Mikael Franzén (9. helmikuuta 1772 Oulu – 14. elokuuta 1847 Härnösandin lähellä, Ruotsi[1]) oli suomalainen runoilija, kirkonmies, Härnösandin piispa, professori ja akateemikko.[2]
| Frans Mikael Franzén | |
|---|---|
 Franz Mikael Franzén Johan Gustaf Sandbergin maalauksessa vuonna 1828. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. helmikuuta 1772 – 14. elokuuta 1847) Oulu |
| Kuollut | 14. elokuuta 1847 (75 vuotta) Härnösandin lähellä, Ruotsi |
| Vanhemmat | kauppias Zachris Franzén (aiemmin Franseen) ja Helena Schulin |
| Puoliso | 1. puoliso 1799 Margaretha Elisabeth (Lilly) Roos (1779–1806), 2. puoliso 1807 Sophia Christina Wester (1780-1829), 3. puoliso 1831 Christina Elisabeth Arwidsson (1783–1859) |
| Lapset | 13 |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Franzén syntyi oululaiseen kauppiasperheeseen. Hänen vanhempansa olivat kauppias Zachris Franzén (aiemmin Franseen) varakkaasta kauppiassuvusta ja Helena Schulin. Jo hyvin nuorena hänet huomattiin kirjallisesti lahjakkaaksi, ja hänestä tuli aikansa lapsitähti. Hän kirjoitti ylioppilaaksi jo 13-vuotiaana, 17-vuotiaana hänestä tuli maisteri ja 20-vuotiaana dosentti. Tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeää oli sijoittuminen H. G. Porthanin luokse täysihoitoon ja yksityisopetukseen. Franzén itse korosti myös salaseuraksi järjestäytyneen pohjalaistoveripiirin suurta vaikutusta persoonallisuutensa kehitykseen.
Jo yliopistoon tuloaan seuraavana vuonna Franzén puolusti vastaajana julkisesti Porthanin De Bircarlis I -väitöskirjaa ja väitteli vuonna 1789 pro gradu saman teoksen toisella osalla; väittelijän taitavuus herätti suurta huomiota niin, että yleisesti luultiin hänen itse kirjoittaneen teoksen. Maisteriksi Franzén promovoitiin 17-vuotiaana 1789. Edellisen vuoden hän oli ollut Oulussa ja Tukholmassa. Isän kuolema vuonna 1787 oli pakottanut ratkaisemaan lopullisesti kysymyksen elämänurasta, siis luopumaan kaupallisesta maailmasta akateemis-papillisen hyväksi.
Opiskeltuaan välillä Uppsalassa Franzén väitteli vuonna 1791 Turussa dosentuuria varten ajalleen tyypillisellä ihmisen puheen historiaa koskevalla teoksella Historiola orationis humanae, quattuor aetatibus descriptae, jonka toinen osa ilmestyi vuonna 1795. Teos heijastelee ajan uusia näkemyksiä ja Johann Gottfried von Herderin vaikutusta.
Franzén teki 1790-luvun puolivälissä matkan Pariisiin. Kotimaahan palattuaan hän toimi Turun akatemian kirjastonhoitajana ja otti vuonna 1798 hoitaakseen kirjallisuudenhistorian professorin viran. Franzén vihittiin papiksi vuonna 1803 ja hänelle annettiin Paimion seurakunta prebendaksi[3]. Vuonna 1811 hän muutti Ruotsiin ja toimi siellä muun muassa Kumlan seurakunnan ja Tukholman Stːa Klaran seurakunnan kirkkoherrana ja vuosina 1834–1847 Härnösandin piispana. Franzén oli Ruotsin akatemian jäsen, johon hänet oli valittu jo vuonna 1808, ja hän toimi akatemian sihteerinä vuodesta 1824. 1790-luvulla Franzén oli kenties suosituin suomalainen runoilija. Hänen parhaimpia teoksiaan lienee runoelma Människans anlete.
Franzénin filosofianhistoriallinen avaintyö on Kantin filosofian harrastamisen vakiinnuttaminen Suomeen. Uppsalassa ruotsalaisten kantilaisten, Boëthiuksen ja Höijerin, johdolla opiskellut Franzén oli nuorempana taipuvainen radikalismiin ja uskonnollisen tapakulttuurin kyseenalaistamiseen.
Franzén oli myös jonkin aikaa Åbo tidningar -julkaisun päätoimittajana.[2]
Parhaiten hänet kuitenkin tunnettiin runoilijana, joka vaikutti merkittävästi Runebergiin ja Topeliukseen. Hän sepitti myös virsiä rationalistisessa hengessä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on neljä hänen virttään sekä yksi virsi, joka on kirjoitettu hänen virtensä pohjalta. Ruotsin kirkon virsikirjassa on 11 hänen kirjoittamaansa virttä, ja Ruotsissa hänet tunnetaan ennen muuta virsirunoilijana.
Kun Ruotsissa uudistettiin virsikirjaa 1800-luvun alussa, oli Franzén yksi keskeisiä henkilöitä tässä työssä. Hän oli virsikirjatyötä johtaneen Johan Olof Wallinin läheinen työtoveri, ja he julkaisivat yhdessä useita virsikirjaehdotuksia, muiden muassa ehdotukset Prof-Psalmer 1812 sekä Prof-Psalmer, andra häftet 1813. Useimmat Franzénin parhaista virsistä julkaistiin niissä[4]. Lisäksi hän kirjoitti juomalaulun "Glädjens ögonblick".
Vuonna 1840 Franzén palasi ainoan kerran Suomeen ja ensimmäistä kertaa Helsinkiin, yliopiston 200-vuotisjuhliin, joiden aikana hänet seppelöitiin riemumaisteriksi; hänen tyttärentyttärensä Rosina Lavonius, tuolloin vielä von Haartman, oli juhlittuna yleisenä seppeleensitojattarena.
Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Margareta Elisabet Roos (1779–1806). Heidän vanhin lapsensa Maria Helena Rosina Franzén (1800–1840) oli naimisissa lääketieteilijä ja lääkintöhallituksen ylijohtaja Carl Daniel von Haartmanin kanssa.[5] Toinen puoliso Sophia Christina Wester (1780-1829) kuoli kun perheen kuopus oli vasta seitsenvuotias. Franzén avioitui runsas vuosi myöhemmin kolmannen kerran tullitarkastaja Clas Arvidsonin lesken Christina Elisabeth Arwidssonin (1783–1859) kanssa. Koska sulhanen oli 59- ja morsian 48-vuotias, heille ei syntynyt enää lapsia.[6]
Franzénilla oli paljon lapsia, yhteensä kolmetoista, myös näiden jälkeläisiä on paljon, vaikka osa kuoli nuorena joko ennen avioitumistaan tai pian sen jälkeen. Kaksi tytärtä solmi avioliiton lankonsa kanssa. Osa Franzénin pojista lähti virkauralle ja osa palasi porvareiksi.[5]
Franz Mikael Franzénin muistopatsas sijaitsee Oulun tuomiokirkon vieressä Franzénin puistossa, ja sen kipsinen kopio Helsingin yliopiston päärakennuksen portaikossa. Helsingin Kalliossa on Franzéninkatu. Franzénin muistoksi on Helsingissä nimetty yliopiston rakennus Franzénia.
