Finanssikriisi 2007–2009 oli maailmanlaajuinen pankki- ja rahoituskriisi. Kriisi sai alkunsa Yhdysvalloista, jossa syynä olivat keskuspankin pitkään ylläpitämä matala korkotaso, maksukyvyttömien asiakkaiden holtiton asuntoluototus liittovaltion painostuksesta, asuntolainoille vuonna 1997 säädetyt veroedut[1], rahoituslaitosten valtava riskihalukkuus ja monikymmenkertaisella velkavivulla sijoittaminen, laajaksi paisuneen johdannaiskaupan läpinäkymättömyys, pankkivalvonnan vakavat puutteet ja lainsäädännön porsaanreiät.[2] Finanssikriisissä osallisina olivat etenkin investointipankki Bear Stearns, asuntoluotottajat Fannie Mae ja Freddie Mac, investointipankki Lehman Brothers sekä vakuutusyhtiö American International Group (AIG).
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lähteettömiä kohtia laajat osuudet, lienevätkö omia mielipiteitä. |
Finanssikriisin käynnisti asuntoluottojen subprime-kriisi, joka levisi nopeasti koko pankkisektorille. Yhdysvalloissa monet pankit ajautuivat vaikeuksiin, kun ne olivat myöntäneet niin sanottuja subprime-asuntoluottoja holtittomasti jopa sellaisille luotonhakijoille joilla ei ollut työtä, tuloja eikä muitakaan omistuksia tai vakuuksia.[3] Yhdysvaltain keskuspankki oli pitänyt korot vuosia historiallisen alhaisella tasolla (esimerkiksi 1,25 % vuonna 2003), mikä oli luonut osakkeiden ja etenkin asuntojen hintakuplaa. Lisäksi Yhdysvaltain hallitus ajoiselvennä luottolaitokset lainaamaan pääosin pienituloisille. Luotonmyöntöperusteiden löysentäminen johti asuntolainojen myöntämiseen vähätuloisille ja huonon luottoluokituksen omaaville asiakkaille, joilla ei ollut tarjota edes kymmentä prosenttia omarahoitusosuutena asunnon hinnasta.[3]
Asuntolainojen arvopaperistaminen otettiin alun perin käyttöön Yhdysvalloissa 1970-luvulla[4]. Timo Harakan kirja Luoton loppu korostaa, että subprime-kriisistä kehittyi finanssikriisi, koska asuntoluotot arvopaperistettiin tekemällä niistä edelleenmyytäviä, nimellisarvoltaan monikymmenkertaisia johdannaisia kansainvälisille markkinoille.[5] Yhdysvaltojen asuntomarkkinabuumissa maan pankit arvopaperistivat laajamittaisesti taseissaan olevia asuntolainoja, erityisesti niin sanottuja subprime-lainoja, asuntovelkavakuudellisiksi arvopapereiksi (Mortgage-Backed Security, MBS). Nämä MBS-tuotteet olivat tuottorakenteeltaan joukkovelkakirjojen kaltaisia johdannaisia, jotka edustivat vaadetta tietyn asuntolainamassan tuottamaan kassavirtaan. Asuntolainanottajien maksaessa lyhennyksiä pankeille ne jaettiin tuottoina eteenpäin MBS-sijoittajille. Asuntomarkkinaspekuloinnissa käytetty lainamassa oli jaettu tietyillä säännöillä eriasteisiin riskiluokkiin, jossa matalinta riskiä edustanut MBS-luokka jyvitettiin ensimmäisenä. Lainanottajien maksuhäiriöt leikkasivat siis viimeiseksi tämän matalimman MBS-riskiluokan tuottoja. Tämä luokittelu mahdollisti MBS-arvopapereiden myymisen eri riskiprofiilien sijoittajille. Asuntovelkavakuudelliset MBS-arvopaperit olivat vain jäävuoren huippu räjähdysmäisesti kasvaneilla johdannaismarkkinoilla. Arvopaperistaminen ja johdannaiset olivatkin perimmäisin syy finanssikriisin taustalla.[5] Monimutkaisten johdannaisten kohde-etuuksiin liittyi vaikeasti hahmotettavissa olevia yhteyksiä erilaisten markkinatoimijoiden välillä.[6] Läpinäkymättömyys teki systemaattisten riskien hahmottamisesta jos ei mahdotonta, niin ainakin vaikeaa. Tämän johdosta pankkien ja rahoituslaitosten keskuudessa vallitsi virheellinen illuusio näiden riskien hallittavuudesta, mikä osaltaan vaikutti riskien kasvamisessa kestämättömälle tasolle.
Liittovaltio piti korot erityisen matalina, mikä nosti asuntojen ja osakkeiden hintoja. Valtio myös painosti pankit lainaamaan erityisen paljon vähävaraisimmille ihmisille. Lisäksi puolivaltiolliset Freddie Mac ja Fannie Mae takasivat tai ostivat puolet asuntolainoista. Syntyi asuntokupla, hinnat paisuivat keinotekoisen korkeiksi. Vuonna 1997 säädetyt asuntolainojen veroedut paisuttivat kuplaa.[1][4] Harakan mukaan tässä tuhansien miljardien arvoisessa johdannaiskaupassa sijoittajat pelasivat liian suurella velalla ja valtavilla riskeillä, joiden määrästä ei ollut likimääräistäkään tietoa. Riskin lauetessa tiedon puutteesta johtunut epävarmuus aiheutti paniikkia, joka pahensi jatkuvasti syöksykierrettä.
Pankit siirsivät luottoriskiä eteenpäin investointipankeille, jotka muodostivat asuntolainoista johdannaisia myydäkseen niitä eteenpäin sijoittajille.[6] Arvopaperistamalla huolellisesti paketoidut monimutkaiset asuntovelkavakuudelliset arvopaperit saivat yleensä luottoluokituslaitoksilta parhaimmat AAA-luokan arvosanat, joten varovaisimmatkin sijoittajat, kuten eläkesäätiöt, innostuivat ostamaan niitä.[6] Eräiden arvioiden mukaan pankeissa ja luottolaitoksissa suhtauduttiin asuntomarkkinoiden hintakehitykseen ylioptimistisesti ja naiivisti, eikä uskottu siihen että asuntojen hinnat voisivat laskea, tai etteivät pienituloisetkaan velalliset muka pystyisi suoriutumaan asuntolainan lyhennyksistään.[6] Kriittisimpien arvioiden mukaan tämän luottoriskin siirtäminen eteenpäin markkinoille monimutkaisten johdannaisten muodossa aiheutti jopa petosmaiset piirteet täyttävän moraalikadon, minkä vuoksi velallisten takaisinmaksukykyyn ei ollut kannusteita kiinnittää sen suurempaa huomiota.[6] Niinpä vuosikymmenen puolivälissä asuntoluottojohdannaisten kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti: niiden osuus amerikkalaisista joukkovelkamarkkinoista oli jo neljännes ja ylitti 4500 miljardin dollarin arvollaan jopa Yhdysvaltain valtion velkakirjasijoitusten määrän 2007.[7] Bear Stearns, Morgan Stanley ja Lehman Brothers sijoittivat omia varojaan yli 30-kertaisella velkavivulla näihin johdannaisiin.[8].
Asuntoluottovelkakirjat olivat merkittävin osa CDO-luottovelkakirjoja (Collateralized Debt Obligations, CDO), joiden markkinat saattoivat kasvaa siksi, että luottotappioiden varalle oli otettavissa eräänlainen luottoriskien vaihtosopimus (Credit Default Swap, CDS) eli vakuutus jolla luottoriskiä voitiin siirtää. Maailmalla liikkeellelaskettujen luottojohdannaisten määrä 12-kertaistui vuosien 2004–2007 välillä, kaikkiaan 5 100 miljardiin dollariin. 90 prosenttia niistä oli CDS-sopimuksia, joita ei kolme vuotta aiemmin edes tunnettu.[9] Useat riskirahastot myivät CDS-sopimuksia, mutta merkittävin yksittäinen CDS-vakuuttaja oli amerikkalainen vakuutusjätti AIG, jolle kertyi vastuita 400 miljardin dollarin edestä.[10]
Subprime-kriisi muuttui finanssikriisiksi, kun asuntolainapankkien luottotappiot alkoivat kertautua lainoista muodostettuihin, nimellisarvoltaan monikymmenkertaisiin johdannaisiin. Pankeille itselleenkin selvisi vasta useiden kuukausien mittaan, minkälaisia tappioita niille alkoi muodostua, mikä vähensi markkinoiden luottamusta entisestään.[7] Yhdysvaltojen pankkien kasvavat vaikeudet ja keskinäinen epäluottamus lopulta romahduttivat interbank-markkinat, jotka ovat pankkien välisen keskinäisen lainauksen segmentti likviditeettierojen tasaamiseen.[11]
Tohtori Clive Boddy on esittänyt teorian, jonka mukaan finanssikriisi johtui suuriin rahoituslaitoksiin pesiytyneistä psykopaateista. Teorian keskeinen väittämä on, että rahoitusala vetää puoleensa suhteettoman määrän psykopaatteja.[12]
2000-luvun alussa Yhdysvaltojen liikepankkien luotonlaajennuksen kautta asuntomarkkinoille kanavoitui runsaasti rahaa. Asuntolainoja myönnettiin matalilla koroilla ilman vakuuksia kaikille hakijoille, jopa sellaisille luotonhakijoille joilla ei ollut työtä, tuloa eikä muitakaan omistuksia (niin sanotut NINJA-lainat: "no income, no job, no assets").[3] Nämä toimenpiteet kuumensivat asuntomarkkinoita ja Case-Shiller-asuntohintaindeksillä mitattuna yhdysvaltalaisten asuntojen hinnat olivat nousseet vuodesta 1997 vuoteen 2006 kokonaisuudessaan 124 prosenttia.[6] Asuntomarkkinoiden hintakupla puhkesi vuonna 2006 Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin kiristäessä rahapolitiikkaansa. Korkotason nousu lisäsi etenkin heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien asuntolaina-asiakkaiden maksukyvyttömyyttä, mutta kaikissa asiakasryhmissä pankit kärsivät mittavia luottotappioita. Alkuvuodesta 2007 useat asuntoluottopankit ajautuivat konkurssiin. Tämä heijastui investointipankkeihin ja riskirahastoihin pienellä viiveellä. Vuosien 2006–2007 aikana erityisen suurissa vaikeuksissa olivat asuntolainojen subprime-markkinoilla keinotelleet investointipankit, kuten 11 miljardia dollaria sijoitustappioina alaskirjannut Citigroup. Suurien yhdysvaltalaisten asuntoluotottajien ajautuminen taloudellisiin vaikeuksiin käynnisti ketjureaktion joka ajoi Yhdysvallat taantumaan vuoden 2007 lopulla.[3] Kesäkuussa 2007 Bear Stearns -investointipankki ei onnistunut saamaan 3,2 miljardin dollarin lainaa subprime-rahastonsa pelastamiseksi. Tilanne alkoi kärjistyä vuonna 2008, kun Bear Stearns menetti varsin nopeasti oman pääomansa subprime-luottotappioiden vuoksi. Bear Stearnsin lainahanat sulkeutuivat ja pankki myytiin suuremmalle kilpailijalleen JP Morganille. Huhumyllystä seurannut talletuspako koitui brittiläisen Northern Rock -pankin kohtaloksi. Britannian hallitus joutui antamaan 31 miljardin euron hätäluoton.
Yhdysvaltojen subprime-asuntomarkkinoille osallistuminen oli kanava jota pitkin ongelmat pääsivät lopulta leviämään eteenpäin kansainväliseen pankkijärjestelmään ja sitä kautta myös reaalitalouteen.[6] Euroopan suurimmista pankeista saksalainen Deutsche Bank, sveitsiläinen UBS ja Lontoossa sijaitseva HSBC joutuivat alaskirjaamaan mittavia subprime-luottotappioita. Euroalue ajautuikin taantumaan Yhdysvaltojen perässä vuoden 2008 alkupuolella. Euroopan valtiontalouden alijäämät olivat johtaneet voimakkaaseen velkaantumiseen, mikä oli heikentänyt maiden vastustuskykyä finanssikriisin vaikutuksien lieventämiseksi. Toisaalta syynä euroalueen ajautumisesta velkakriisiin pidetään myös useiden euromaiden pitkäaikaista holtitonta taloudenpitoa (ks. Euroalueen velkakriisi).
15. syyskuuta 2008 Lehman Brothers, yksi johtavista yhdysvaltalaisista investointipankeista, hakeutui selvitystilaan ja yrityssaneeraukseen.[3] Monet asiantuntijat pitävätkin tätä kriittisenä käännekohtana finanssikriisissä. Markkinat olivat olettaneet, että valtio ei voi antaa sen tapahtua, koska seurausvaikutukset rahoitusjärjestelmässä olisivat vielä pahemmat. Kun Yhdysvaltojen liittovaltio ei kuitenkaan puuttunut peliin, paniikki markkinoilla yltyi.[11] Tilannetta vaikeutti huomattavasti tiedon puute. Markkinoilla ei tiedetty likimainkaan täsmällisesti, millä rahalaitoksilla oli minkäkin suuruiset vastuut kannettavanaan.[6] Epätietoisuus riskeistä lietsoi markkinoilla paniikkimyyntejä, vakuustakavarikkoja ja johti lopulta itseään ruokkivaan arvonalennusten kierteeseen.[11] Epävarmuuden ja pelon vallitessa pankkien keskinäinen lainaaminen interbank-markkinoilla loppui, mikä heikensi vaarallisesti pankkien rahoitusasemaa jäädyttäen koko rahoitusjärjestelmän.[7][11] Talven ja kevään 2008 mittaan muun muassa Lehman Brothers ja UBS-pankki ilmoittivat yhä uusista, miljardiluokan luottotappioarvioistaan.
Osakkeiden kurssilasku oli alkanut monissa maailman suurissa pörsseissä touko-kesäkuussa 2008 ja kulminoitui voimakkaaseen romahdukseen Yhdysvaltain New Yorkin Wall Streetin pörssissä maanantai-iltana 29. syyskuuta 2008. Välitön syy tähän oli talouden elvytysehdotuksen kaatuminen kongressissa.
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: (Lähes) maailmanlaajuisen finanssikriisin käsittelyssä Suomi on kovin pienessä sivuroolissa |
Suomessa 60 prosenttia luotoista ja talletuksista on ulkomaisten pankkien hallussa. Syyskuussa 2008 EU-ministerit halusivat yhtenäistää pankkien raportointijärjestelmän 2012 mennessä. Britannia, Ranska ja Saksa halusivat valvoa pankkeja kotimaasta. Suomi halusi antaa valvontatehtävän pankkien isäntämaalle eli ulkomaisille omistajille.[13]
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Selvennettävä, miten mainitut huijaukset on vaikuttaneet maailmanlaajuiseen finanssikriisiin. |
Tammikuussa 2008 havaittiin jättiskandaali pankkitoiminnassa. Société Générale -pankin työntekijä onnistui ohittamaan turvajärjestelmät. Jérôme Kerviel teki johdannaiskaupoilla Société Générale -pankissa tappiota 4,9 miljardia euroa.[14]
Nasdaqin entinen johtaja Bernard Madoff pidätettiin marraskuussa 2008 epäiltynä Ponzi-huijauksesta. Syytteen mukaan sijoittajat ovat menettäneet huijauksessa 50 miljardia dollaria, mikä tekisi siitä kaikkien aikojen suurimman yksityishenkilön suorittaman sijoitushuijauksen.[15] Asiakkaina oli kansainvälisiä pankkeja, yhdistyksiä ja yksityisiä sijoittajia.
Sijoitushuijaukset heikensivät osaltaan sijoittajien luottamusta ja lisäsivät myyntipainetta erittäin sekavassa tilanteessa.
Britannia
Lokakuussa 2008 Britannia julisti 37 miljardin punnan (42 miljardin euron) tuen. Tammikuussa 2009 asuntolainoja elvytettiin ja perustettiin 50 miljardin punnan rahasto keskuspankille arvopaperien ostamiseen. Royal Bank of Scotland tappiot vuonna 2008 oli pankin mukaan 7–8 miljardia puntaa. Yritysostojen tappiot saattavat nostaa kokonaistappiot 28 miljardiin puntaan. [16]
Islanti
- Pääartikkeli: Islannin finanssikriisi 2008–2011
Syys-lokakuussa 2008 Islannin valtio kansallisti maan suurimmat pankit: Glitnirin (29.9), Landsbankin (7.10.) ja Kaupthingin (9.10.). Niiden velat olivat moninkertaiset kansantuotteeseen verrattuna. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF myönsi Islannille laajan noin 10 miljardin dollarin avustuspaketin vuonna 2008. Pohjoismaiden osuus siitä oli 2,5 miljardia dollaria.[17]
Mielenosoittajat vaativat Reykjavíkissa lokakuusta tammikuuhun joka lauantai uusia vaaleja ja hallitusta. Islannin hallitus kaatui lopulta tammikuussa 2009.[17] Islannin talouden ennustettiin supistuvan 10 prosenttia vuonna 2009.[18] Kirjailija Einar Már Guðmundssonin mukaan Islannissa ihmiset ottivat valtavia lainoja ja alkoivat sitten uskoa olevansa rikkaita.[19]
Yhdysvallat
- 11.1.2008 Bank of America osti pankin Countrywide Financial neljällä miljardilla dollarilla
- 16.3.2008 JPMorgan Chase osti Bear Stearnsin
- 7.9.2008 Asuntoluotottajat Fannie Mae ja Freddie Mac liittovaltiolle
- 15.9.2008 Lehman Brothers konkurssiin[20]
- 17.9.2008 USA pelastaa AIG:n 85 miljardin dollarin lainalla[20]
- 19.9.2008 Henry Paulson 700 mrd 4 lainojen ostamiseen[20]
- 25.9.2008 JPMorgan Chase osti Washington Mutualin[20]
- 29.9.2008 Kongressi hylkää Paulsonin paketin, pörssi romahtaa[20]
- 3.10.2008 Uusittu pelastuspaketti hyväksytään kongressissa[20]
- 6.–10.10.2008 Osakemarkkinoiden huonoin viikko 75 vuoteen[20]
- 14.10.2008 Pankkituki USA:ssa[20]
Eurooppa
- maaliskuu 2008: Kahdeksan norjalaisen kunnan tappiot Citigroupin kuntaobligaatioista noin sata miljoonaa euroa (mm. Narvikin tappio 15,5 miljoonaa euroa)[21]
Aasia
- 13.10.2008 Japani: Mitsubishi UFJ osti 9 miljardin osuuden Morgan Stanley:stä[24]
- Nomura osti Lehman Brothersin Euroopan, Aasian ja Lähi-idän toiminnot[24]
- Mizuho 1,2 miljardia dollaria Merrill Lynchiin[24]
- Sumito Mitsui sijoitti miljardi dollaria Barclays-pankkiin[24]
Suomi
Yleistä
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
