ExoMars
Euroopan unionin ja Venäjän yhteinen Mars-luotainhanke / From Wikipedia, the free encyclopedia
ExoMars on ESA:n ja Roskosmosin Mars-luotainprojekti, jossa laukaistiin vuonna 2016 kiertorataluotain ja 2022 on tarkoitus laukaista kulkijaluotain Marsiin. Luotaimet laukaistaan kahdella Proton-rakettilaukaisulla. Luotaimilla on tarkoitus etsiä jälkiä elämästä.
Exomars 2016 eli ExoMars Trace Gas Orbiter (TGO) kiertorataluotain ja kokeellinen Schiaparelli (EDM stationary lander) -laskeutuja laukaistiin onnistuneesti kohti Marsia 14. maaliskuuta 2016. Laskeutuja ja kiertorataluotain irrotettiin suunnitellusti toisistaan 16. päivä lokakuuta 2016 ja ne saapuivat Marsiin 19. päivä. Schiaparellin oli määrä laskeutua Marsiin ja TGO:n asettua kiertoradalle. Schiaparellin signaali katosi laskeutumisen loppuvaiheessa. Sen laskuvarjo ilmeisesti irtosi liian aikaisin ja laskeutuja tuhoutui lopulta törmäyksessä Marsin pintaan. Lennon pääosa eli TGO asettui onnistuneesti aiotulle kiertoradalle ja toimii normaalisti.[1]
ExoMarsin toinen eli osa kulkijaluotain siirtyi ensin kahdella vuodella aiotusta 2018 vuoteen 2020 ja edelleen vuonna 2020 vuoteen 2022. TGO:ta käytetään muun ohessa määrittämään laskeutumispaikkaa kulkijalle ja sen viestintälinkkinä.
Kulkijan laskeutuja, osa mittalaitteista ja raketit ovat Venäjältä Roskosmosilta, loput pääosin ESA:lta.