ETV+
From Wikipedia, the free encyclopedia
ETV+ on virolainen televisiokanava, jonka pääkohderyhmänä on Viron venäjänkielinen vähemmistö.[1] ETV+ lähettää ohjelmistoa sekä venäjäksi että viroksi.
ETV+ | |
---|---|
![]() |
|
Lähetykset alkoivat | 28. syyskuuta 2015 |
Omistaja | Eesti Rahvusringhääling |
Katsojaosuus | 0,6 % (11/2017, Kantar Emor) |
Maa |
![]() |
Näkyvyysalue | Viro |
Rinnakkaiskanava(t) | ETV, ETV2 |
Kotisivu | etvpluss.err.ee |
Infobox OKNimi-testi OK |
Viron hallitus antoi hyväksyntänsä venäjänkielisen tv-kanavan perustamiselle marraskuussa 2014. Nimi uudelle tv-kanavalle valittiin 360 ehdokkaan joukosta huhtikuussa 2015. Kanavan budjetti vuodelle 2015 oli 2,53 miljoonaa euroa.[1]
ETV+:n ensimmäinen lähetys nähtiin noin aamuseitsemältä 28. syyskuuta 2015 ja kanavan ensimmäisen päivän ohjelmisto koostui aamu-tv -ohjelman lisäksi matkailuohjelmasta, jonka ensimmäisessä jaksossa vierailtiin Viron venäjänkielisellä Itä-Virumaan maakunnassa. Muun ohjelmiston kerrottiin koostuvan lisäksi kulttuuri- ja ajankohtaisohjelmista, dokumenteista, elokuvista sekä opetusohjelmista.[2]