koirarotu From Wikipedia, the free encyclopedia
Australiankarjakoira (engl. Australian Cattle Dog) on karjan paimennukseen Australiassa kehitetty keskikokoinen koirarotu. Sen jalostuksessa käytettiin useita koirarotuja sekä dingoja, jotka tuottivat karjakoiralle halutut ominaisuudet: voimakkuuden, kestävyyden, energisyyden, älykkyyden, rohkeuden ja taidon paimentaa.
| Australiankarjakoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Australia |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 1 197[1] |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | paimenkoira |
| Nykyinen käyttö | paimenkoira, seurakoira, palveluskoira |
| Elinikä | 12–16 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | ACD, Australian Cattle Dog, AKK, karjis, bouvier australien, Australischer Treibhund, boyero australiano, austraalia karjakoer |
| FCI-luokitus |
ryhmä 1 Lammas- ja karjakoirat alaryhmä 2 Karjakoirat #287 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 18–23 kglähde? |
| Säkäkorkeus |
uros 46–51 cm narttu 43–48 cm |
| Väritys |
sininen tai punainen - tan-merkein |
Australiankarjakoira on ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen työkoira. Se on erittäin voimakas, energinen ja ketterä ja sopii siten hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Turkki on kaksikerroksinen: lyhyen aluskarvan päällä on tiivis, vedenpitävä päällyskarva. Karvanlähtöaika on kerran tai kaksi vuodessa. Kuono on keskipituinen ja kirsu musta. Silmät ovat tummanruskeat, keskikokoiset korvat pystyt ja terävät. Häntä on tuuhea ja roikkuu rentona, kun koira on paikoillaan ja levollinen. Maissa joissa typistäminen sallitaan, jotkut kasvattajat ovat harjoittaneet hännän typistämistä, mikä ei kuitenkaan ole suotavaa. Koira tarvitsee häntäänsä tasapainon säilyttämiseen ja "peräsimenä".
Rodun perusvärit ovat "sininen" (musta päistärikkö tan-merkein) ja "punainen" (ruskea päistärikkö tan-merkein). Pennut syntyvät valkoisina, väri kehittyy vasta myöhemmin. Koiran turkki koostuu valkoisista ja värillisistä karvoista, mutta myös pelkästään värillisistä karvoista koostuvia alueita voi olla päässä tai laikkuina muualla ruumiissa. Päässä ja hännässä ne ovat sallittuja, mutta muualla kehossa ovat ei toivottuja. Täplät ovat todennäköisesti perintöä dalmatialaiselta, jota käytettiin rodun jalostukseen, samoin pentujen valkoinen väri. Raajoissa sekä rinnassa on tan-väriä (vaaleanruskeaa). Mustat merkit päässä ovat sallittuja, mutta muualla ruumiissa eivät toivottavia. Punainen australiankarjakoira on kokonaan punakirjava. Jos merkkejä on, nekin ovat punaisia.
Urosten säkäkorkeus on 46–51 cm ja narttujen 43–48 cm.[3]
Monien muiden paimenkoirien tapaan australiankarjakoira on hyvin energinen ja aktiivinen. Lisäksi se on älykäs ja tarvitsee liikunnan lisäksi aivojumppaa. Tämän vuoksi sillä on myös korkea työmotivaatio, ja se hoitaa tehtävänsä innokkaasti. Erittäin sopivia lajeja australiankarjakoiran kanssa harrastettaviksi ovat erilaiset koiraurheilulajit kuten agility ja toko. Jatkuva samanlaisena toistuva harjoittelu voi olla koiran mielestä ikävystyttävää, ja se osaa olla itsepäinen. Tylsistyessään australiankarjakoira voi keksiä tuhoisia harrastuksia.
Rotu on luonteeltaan varovainen: vieraisiin karjakoira suhtautuu varauksin. Muiden tuttujen koirien kanssa se viihtyy hyvin ja kykenee paimentaessaan tekemään yhteistyötä. Vieraita koiria kohtaan se saattaa joskus käyttäytyä tappelunhaluisesti. Australiankarjakoira paimentaa karjaa hiljaisesti, tarvittaessa näykkimällä niiden kintereitä, ja liiallinen paimennusinto voi aiheuttaa ongelmia kohdistuessaan esimerkiksi lapsiin. Dingolta rotu on perinyt säänkestävyyden, ja koira viihtyykin omistajansa kanssa ulkona myös talvella.
Australiankarjakoira on jalostettu 1800-luvulla Australian karjankasvattajien tarpeisiin. Uudisasukkaiden mukanaan tuomat paimenkoirat eivät sopeutuneet Australian vaativiin olosuhteisiin, joten niitä risteytettiin mantereella villeinä elävien dingojen kanssa. Varsinaisen australiankarjakoiran kehitys alkoi, kun Thomas Hall risteytti dingon kanssa kaksi sileäkarvaista[3] collieta. Risteytyksessä käytetyt koirat olivat blue merle -tyyppiä ja muistuttivat todennäköisesti nykyistä bordercollieta tai partacollieta.
Myöhemmin jalostuksessa käytettiin vielä bullterrieriä tarkoituksena saada vahvarakenteisempi koira. Kokeilu osoittautui myöhemmin huonoksi, mutta siitä on yhä jälkiä nykyisessä australiankarjakoirassa. Dalmatiankoiraa on ensimmäisen rotumääritelmän kirjoittajan mukaan käytetty myös australiankarjakoiran jalostukseen, jotta karjakoira tulisi hyvin toimeen hevosten kanssa ja kykenisi niiden kanssa yhteistyöhön. Dingoon australiankarjakoiraa on risteytetty useita kertoja vielä 1900-luvullakin, joten Dingon vaikutus on vahva rodussa. Myös muita rotuja käytettiin, esimerkiksi australiankelpietä, jota kehitettiin samaan aikaan lampaiden paimennukseen. Muiden rotujen osuus on kuitenkin kiistanalainen: australiankarjakoiraa kehitettäessä kokeiltiin paljon erilaisia yhdistelmiä, jotta rodulle saataisiin juuri oikeat ominaisuudet. Ensimmäisen rotumääritelmän kirjoitti Robert Kaleski vuonna 1902.
Hall's heeler: Thomas Hallin kasvattama linja tunnettiin nimellä Hall's heeler- "hallinkarjakoira" - ja sitä pidetään nykyisen australiankarjakoiran suorana kantarotuna. Hän kehitti linjan, koska hän tarvitsi vahvoja karjanajajia jotka kykenivät työskentelemään pitkiä päiviä kovalla maaperällä ja ankarassa ilmastossa. Hän toi Englannista senaikaisia blue merlejä collieita, jotka edustivat eri tyyppiä kuin nykyinen skotlanninpaimenkoira ja joista muutamat olivat todennäköisesti smithfieldincollieita. Nämä yksilöt risteytettiin kesytettyjen dingojen kanssa, mikä toi linjaan sitkeyttä. Joidenkin mukaan Hall käytti jalostukseen myös toista varhaista karjakoiralinjaa, joka tunnettiin nimellä Timmon's biter - toisten mukaan Hall puolestaan antoi Timmonille Hall's heelereitä, jotta tämä voisi aloittaa oman linjansa luomisen. 1840-luvulle mennessä Hallin kasvattama linja oli jalostunut omaksi rodukseen, mutta hän ei juurikaan antanut koiriaan ulkopuolisille. Hänen kuoltuaan vuonna 1870 koirat alkoivat viimein levitä eri puolille, jolloin Hall-linjasta alkoi muodostua nykyinen australiankarjakoira.[4]
Timmon's biter: James Timmon jalosti 1800-luvulla karjakoiralinjan nimeltä Timmon's biter - "Timmonin purija" - risteyttämällä smithfieldincollieita dingojen kanssa. Lopputuloksena oli kuitenkin koiria, jotka käsittelivät karjaa usein liian rajusti, mistä tulikin nimitys biter. Joidenkin lähteiden mukaan myös tätä linjaa käytettiin australiankarjakoiran kehittämisessä. Toisten lähteiden mukaan Thomas Hall antoi Timmonille omia Hall's heelereitään, joiden avulla tämä saattoi aloittaa oman kasvatuslinjansa.[5]
Rodun terveystilanne on suhteellisen hyvä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
