vuorijono Atlantin pohjassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Atlantin keskiselänne eli Keski-Atlantin selänne on kahden toisistaan loittonevan mannerlaatan välissä sijaitseva keskiselänne Atlantin valtameren pohjassa ja samalla osa maailman suurinta vuorijonoa. Pohjois-Atlantilla se on rajana Euraasian ja Pohjois-Amerikan laattojen, Etelä-Atlantilla taas Afrikan ja Etelä-Amerikan laattojen välillä.
Atlantin keskiselänne ulottuu Grönlannin koillispuolella olevasta Gakkelin selänteestä pohjoisessa aina Bouvet’n saaren tienoille etelässä, josta vastaavanlainen selänne jatkuu edelleen Afrikan eteläkärjen ja Etelämantereen välitse Intian valtamerelle. Selänne on suurimmaksi osaksi meren alla, mutta muutamat kohdat siitä nousevat merenpinnan yläpuolelle. Se osa selänteestä, jossa Islanti sijaitsee, tunnetaan myös nimellä Reykjanesin selänne. Selänne levenee keskimäärin 2,5 cm vuodessa.[1]
Selänteen olemassaolon Atlantin pohjassa päätteli ensimmäisenä Matthew Fontaine Maury vuonna 1850. Selänne löydettiin Challenger-tutkimusmatkalla vuonna 1872.[2]. Tämä Charles Wyville Thomsonin johtama retkikunta, jonka tehtävänä oli löytää sopiva paikka Atlantin poikki johdettavalle lennätinkaapelille, löysi keskeltä Atlanttia laajan, valtameren muita osia matalamman alueen.[3] Tällaisen selänteen olemassaolo vahvistettiin kaikuluotaamalla vuonna 1925[4], ja vähän myöhemmin saksalainen Meteor-tutkimusryhmä totesi sen jatkuvan Hyväntoivonniemen ympäritse Intian valtamereen.[5]
Valtamerten pohjia 1950-luvulla tutkineet Bruce C. Heezen, Maurice Ewing, Marie Tharp ja eräät muut totesivat, että Atlantin keskiselänteellä on erikoinen batymetrinen rakenne monine kohoumineen ja laaksoineen[6] ja että sen keskinen laakso on seismologisesti aktiivinen ja monien maanjäristysen episentrumi.[7][8] Ewing ja Heezen totesivat selänteen oleva osa noin 40 000 kilometrin pituista valtamerten keskiselänteiden järjestelmää, jonka osia on maapallon kaikkien valtamerten pohjassa.[9] Tämän maailmanlaajuisen selännejärjestelmän löytäminen johti teoriaan merenpohjan laajenemisesta ja teki samalla Alfred Wegenerin teorian mannerliikunnoista yleisesti hyväksytyksi selittäen samalla näiden liikkeiden johtuvan laattatektoniikasta.
Atlantin keskiselänteellä on syvä vajoamalaakso, joka jatkuu sen keskiviivaa myöten lähes sen koko pituudelta. Tämä vajoama muodostaa siihen liittyvien mannerlaattojen rajan, jossa Maan vaipasta työntyvä magma saavuttaa merenpohjan ja purkautuu laavana tuottaen uutta materiaalia mannerlaattoihin.
Atlantin keskiselänne jakautuu Pohjois-Atlantin selänteeseen ja Etelä-Atlantin selänteeseen, joiden rajana on lähellä päiväntasaajaa sijaitseva Romanchen hauta, kapea merenalainen syvänne, jonka suurin syvyys on 7 758 metriä ja joka on yksi Atlantin syvimmistä kohdista. Tämä syvänne ei kuitenkaan ole Pohjois- ja Etelä-Amerikan laattojen eikä myöskään Euraasian ja Afrikan laattojen rajalla.
Atlantin keskiselänteellä tai lähellä sitä olevia saaria ovat, pohjoisesta etelään lueteltuina (ml. niiden koordinaatit ja korkeimpien kohtien korkeus):
Pohjoisella pallonpuoliskolla (Pohjois-Atlantin selänteellä):
Eteläisellä pallonpuoliskolla (Etelä-Atlantin selänteellä):
Geologisesti Atlantin keskiselänne on kohouma, joka on koko Atlantin valtameren pituinen. Sen ovat saaneet aikaan astenosfäärissä ylöspäin suuntautuvat konvektiiviset voimat, jotka työntävät merenpohjaa ja litosfääriä ylöspäin.
Atlantin keskiselänne muodostui alun perin triaskaudella, jolloin Pangaea alkoi jakautua osiin. Tällöin syntyi joukko kolmihaaraisia vajoamajärjestelmiä, joiden haaroista kuitenkin yleensä vain kaksi muodostui mannerlaattojen rajoiksi. Järjestelmän kolmatta haaraa, josta ei syntynyt tällaista rajaa, sanotaan aulakogeeniksi, ja sellaisista ovat muodostuneet monet Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Afrikan suuret jokilaaksot kuten Mississippin, Amazonin ja Nigerin laaksot. Myös Fundyn allas Kanadan rannikolla New Brunswickin ja Nova Scotian välissä on syntynyt tällaiseen sivuhaaraan.
Selänne on noin 2 500 metriä merenpinnan alapuolella, kun taas sen ulkopuolella meren pohja on noin 5 000 metriä syvemmällä.[10]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
