From Wikipedia, the free encyclopedia
Aristoteleen dialogit ovat joukko Aristoteleen varhaiskauden dialogimuotoisia teoksia, jotka tämä kirjoitti Platonin kirjoittamien dialogien tyyliin. Varhaisimmat dialogit muistuttivat myös sisällöltään Platonin teoksia. Vähitellen Aristoteles alkoi ottaa enemmän etäisyyttä Platonin ajatuksiin ja myös hänen teoksensa alkoivat muistuttaa enemmän tutkielmia.[1][2]
Dialogit ovat kaikki kadonneet, mutta niistä tunnetaan joitakin katkelmia.[1][2] Tunnetuimpia dialogeista ovat Kehotus (Protreptikos), Eudemos eli Sielusta, sekä Filosofiasta.
Aristoteleen elämäkertojen sisältämien teosluettelojen alussa sekä Diogenes Laertioksella että Hesykhioksella esiintyy 19 teosta, jotka kaikki ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä olleet dialogimuotoisia. Näistä joidenkin tiedetään varmuudella olleen dialogeja: muut antiikin aikaiset kirjailijat mainitsevat sellaisiksi teokset Filosofiasta, Runoilijoista ja Eudemos. Myös Eudemoksesta säilyneet katkelmat osoittavat sen olleen selvästi dialogimuotoinen; tällä perusteella dialogeiksi voidaan havaita myös teokset Jalosta syntyperästä ja Valtiomiehestä. Myös Kehotus oli mitä todennäköisimmin dialogi.[1]
Dialogit toimittaneen David Rossin mukaan Aristoteles vaikuttaa kirjoittaneen alkuvaiheessa lyhyitä dialogeja, joilla oli Platonin dialogien tyyliin yksisanaiset nimet. Kolmella tämän vaiheen dialogeista (Meneksenos, Pidot ja Sofisti) on jopa samat nimen kuin Platonin dialogeilla. Tämän jälkeen Aristoteleen dialogit muuttuivat vähitellen muistuttamaan enemmän tutkielmia ja lopulta hän alkoi kirjoittaa laajempia teoksia, joissa oli enemmän kuin yksi kirja.[1]
Tällä perusteella Aristoteleen dialogit voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Ensimmäiseen, selvästi platonilaisvaikutteisten dialogien ryhmään kuuluvat Eudemos, Kirjoitus rakkaudesta, Kehotus, Meneksenos, Nerinthos, Pidot, Puhetaidosta ja Sofisti. Toiseen, pidempien dialogien ryhmään kuuluvat Aleksanteri, Jalosta syntyperästä, Kasvatuksesta, Kuninkuudesta, Nautinnosta, Rikkaudesta ja Rukouksesta. Kolmanteen, enemmän tutkielmia muistuttaviin useampia kirjoja sisältävien dialogien ryhmään kuuluvat Filosofiasta, Oikeudenmukaisuudesta, Runoilijoista ja Valtiomiehestä.[1]
Aristoteleen dialogit olivat ns. eksoteerisia eli suurelle yleisölle ja julkaistaviksi tarkoitettuja teoksia. Ne käsittelevät suosittuja filosofisia aiheita. Dialogit saivat todennäköisesti paitsi ulkoiseen muotoonsa myös sisältöönsä vaikutteita Platonin dialogeista. Ajan mittaan ero Platonin ja Aristoteleen mielipiteiden välillä kuitenkin kasvaa. Muun muassa dialogien Eudemos ja Kehotus voi katsoa olevan Platonin kannalla, dialogien Filosofiasta ja Ideoista puolestaan tätä vastaan.[2] Eräs merkittävä ero Platonin ja Aristoteleen dialogien välillä on ainakin se, ettei Platon koskaan sijoittanut itseään keskustelijaksi dialogeihin, kun taas Aristoteles on toiminut keskustelijana ainakin osassa omia dialogejaan.[1]
Osa dialogeista on kyetty ajoittamaan, minkä perusteella voidaan huomata, että Aristoteles on kirjoittanut dialogeja sekä vaikuttaessaan Platonin Akatemiassa että myös sen jälkeen, muun muassa toimiessaan Makedonian hovissa. Kaikkia dialogeja ei ole kyetty ajoittamaan, mutta on todennäköistä, että suurin osa on kirjoitettu Aristoteleen Akatemian kauden aikana.[1]
Kaikki Aristoteleen kirjoittamat dialogit ovat kadonneet myöhäisantiikin aikana tai sen jälkeen, samoin kuin suurin osa muistakin Aristoteleen teoksista. Diogenes Laertioksen Aristoteleen elämäkerrassa antama kirjaluettelo – 155 teosta, 445 270 riviä tekstiä – näyttää, että tunnemme hänen tuotannostaan yleensäkin vain pienen osan.[3] B. Lukács on laskenut, että noin yksi neljäsosa teoksista, 110 000 riviä, on säilynyt.[4]
Muun muassa Cicero, jolla oli hallussaan Aristoteleen dialogeja, ylisti Aristoteleen kirjoittamien dialogien kaunopuheisuutta kutsuen häntä ”vuolaaksi kultavirraksi” (flumen orationis aureum),[5] antaen näin välähdyksen muuten lähes kokonaan kadonneisiin dialogeihin. Se seikka, että Aristoteleen varhaiset teokset muistuttavat niin paljon Platonin teoksia, saattaa olla syy siihen, miksi Cicero ei nähnyt Akatemian ja Aristoteleen välillä suurta eroa.[2][6]
Tutkijat ovat yrittäneet valottaa sitä, miksi Aristoteleen teoksista juuri julkaistuksi tarkoitetut ovat hävinneet, kun taas pienemmälle piirille tarkoitetut tutkielmat ovat säilyneet. Aiemmin monet tutkijat, kuten Werner Jaeger ja Jean Pépin, ovat katsoneet, että Aristoteleen varhaiskauden dialogit olisivat edustaneet hänen epäkypsempää filosofiaansa, ja myöhemmät teokset olisivat syrjäyttäneet ne ajatuksiltaan. Muun muassa A. P. Bos on katsonut, että Aristoteleen dialogit ja analyyttisemmät teokset ovat kehittyneet rinnakkain, mutta dialogit ovat kadonneet, koska ne ovat sisältäneet Platonin dialogien tavoin myyttisiä kertomuksia, joissa inhimillistä kokemusta on käsitelty transsendenttistä näkökulmasta. Tällainen esitysmuoto ei ole Bosin mukaan ollut suosiossa enää Epikuroksen ajan jälkeen.[7] Bosin mukaan Aristoteleen varhaiset dialogit eivät olleet platonilaisia, vaan sisälsivät jo kaikki hänen kypsän kautensa merkittävät ajatukset.[8]
Dialogeista tunnetaan kuitenkin joitakin katkelmia, jotka ovat säilyneet myöhäisantiikin aikaisten kirjailijoiden teoksissaan tekemissä lainauksissa. Niiden perusteella on kyetty rekonstruoimaan joidenkin dialogien sisältöä. Osasta dialogeja tunnetaan kuitenkin lähinnä niiden nimi.
Aleksanteri eli Siirtokuntien puolesta (Ἀλέξανδρος ἢ ὑπὲρ ἀποίκων, Aleksandros ē hyper apoikōn)[9] luetaan usein Aristoteleen dialogeihin,[10] mutta saattaa kuulua ennemmin tämän poliittisten didaktisten teosten joukkoon.[11]
Teos on nimetty Aleksanteri Suuren mukaan ja se on kirjoitettu Aristoteleen toimiessa Makedonian hovissa tai tämän jälkeen, samoin kuin dialogi Kuninkuudesta.[12] Aristoteles neuvoi jommassakummassa (tai kummassakin) näistä dialogeista Aleksanteria valtakunnan ja uusien Aasiaan perustettujen siirtokuntien hallitsemisessa.[13] Näin teos on täydytty kirjoittaa sen jälkeen kun Aleksanteri oli alkanut perustaa siirtokuntia Aasiaan noin vuoden 331 eaa. jälkeen.[1] Teoksesta on säilynyt kaksi katkelmaa.[10]
Eudemos eli Sielusta (Περὶ ψυχῆς, Peri psykhēs)[9] oli Aristoteleen varhaiskauden dialogi, joka on kirjoitettu hyvin Platonille uskolliseen tyyliin. Se on nimetty Aristoteleen akatemialaisen ystävän Eudemoksen mukaan. Tämä oli kuollut n. vuonna 354–353 eaa. Kuolema sai Aristoteleen kirjoittamaan dialogin sielun kuolemattomuudesta. Dialogi on kirjoitettu melko pian tapahtuman jälkeen, noin vuonna 352 eaa., jolloin Aristoteles oli 32-vuotias.[2][1][14]
Dialogista on säilynyt kaksitoista katkelmaa,[15] joista osa on suhteellisen laajoja. Dialogin mukaan ihmisen sielu on platonilaisesti vangittuna ruumiissa, ja voi elää onnellista elämää vain ruumiista vapautuneena. Aristoteleen mukaan kuolleet ovat eläviä onnellisempia, ja parasta olisi olla syntymättä. Kuolema tarkoittaa palaamista kotiin.[16] Dialogi muistuttaakin ajatuksiltaan hyvin paljon Platonin dialogia Faidon, mutta on täysin erilainen kuin Aristoteleen myöhempi teos Sielusta, jossa ajatus sielunvaelluksesta on unohdettu ja tuonpuoleinen sysätty syrjään.[2]
Bosin mukaan dialogi sisälsi mm. myytin nukkuvasta Kronoksesta, joka esiintyy myöhemmin mm. Plutarkhoksella.[17] Hänen mukaansa Aristoteleella oli kaksijakoinen teologia, jossa Zeus edusti transsendenttia liikkumatonta liikuttajaa, ja Kronos taivaan kehiä ja niiden liikuttajaa.[8][18]
Katkelmien perusteella vaikuttaa siltä, että Aristoteles toimi dialogissa itse yhtenä keskustelijoista.[1] Aristoteles vaikuttaa viittaavan dialogiin Sielusta-teoksessaan.[19][11]
Filosofiasta (Περὶ φιλοσοφίας, Peri filosofias)[9] oli metafysiikkaa käsittelevä dialogi, jossa Aristoteleen näkemykset alkavat erota Platonin ajatuksista. Aristoteleen on täytynyt kirjoittaa dialogi sen jälkeen kun Platon oli kuollut ja hän itse oli lähtenyt Akatemiasta,[1] ja se on todennäköisesti kirjoitettu samaan aikaan kuin Metafysiikan varhaisimmat osat.[12]
Diogeneen mukaan teos käsitti kolme kirjaa.[9] Dialogista on säilynyt 28 katkelmaa, joista monet ovat suhteellisen pitkiä.[20] Näin se on Aristoteleen parhaiten tunnettuja dialogeja. Aristoteles kuvaa dialogissa ihmiskunnan kehitystä platonilaiseen tyyliin, mutta hän eroaa Platonista siinä, että katsoo maailman olleen olemassa ikuisesti.[1]
Erityisesti Aristoteles esittää vastustavia näkemyksiä sekä Platonin ideaoppia, lukuteoriaa että tämän kaikkeuden alkuperää koskevaa teoriaa kohtaan. Ideaopista hän sanoo, ettei voi kannattaa sitä, vaikka jotkut opettaisivatkin, että hän vastustaa sitä enemmän kiistelynhaluisuuttaan kuin filosofisin perustein. Platonin lukuteoriasta hän sanoo, etteivät ideat voi olla eräänlaisia ei-matemaattisia lukuja. Kaikkeuden alkuperästä hän sanoo, että kaikkeus on ikuinen eikä sitä ole luotu; päinvastoin kuin Platon, jonka mukaan kaikkeus oli luotu.[2][12]
Katkelmien perusteella vaikuttaa siltä, että Aristoteles toimi dialogissa itse yhtenä keskustelijoista.[1] Aristoteles viittaa dialogiin teoksessaan Fysiikka.[21][11]
Jalosta syntyperästä (Περὶ εὐγενείας, Peri eugeneias)[9] oli nimensä perusteella ihmisten hyvää ja vaurasta syntyperää käsitellyt dialogi.[22] Siitä on säilynyt neljä katkelmaa.[22] Eräs katkelma mainitsee Sokrateen toisen vaimon Myrton, joka oli Aristeides Oikeamielisen tytär tai lapsenlapsi. Aristoteles vaikuttaa olevan Myrtoa koskevien tietojen alkuperäinen lähde. Plutarkhos kuitenkin epäili teoksen aitoutta.[23][24][25][26]
Kasvatuksesta (Περὶ παιδείας, Peri paideias)[9] oli nimensä perusteella kasvatusta käsitellyt dialogi. Siitä ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta kuin sen nimi. Dialogista on säilynyt kaksi katkelmaa Diogenes Laertioksen ja Plutarkhoksen kautta.[27]
Kehotus (Προτρεπτικὸς, Protreptikos)[9] oli kehotus filosofointiin. Se puhuu (spekulatiivisen) filosofian välttämättömyyden puolesta, ja kannustaa filosofian opiskeluun ja harjoittamiseen.[28][29] Dialogilla on yhteyksiä Isokrateen teokseen Antidosis, minkä perusteella tutkijat ovat ajoittaneet sen noin vuoteen 353 eaa.[1]
Dialogista on säilynyt kaksikymmentä katkelmaa useiden myöhäisantiikin kirjailijoiden tekemissä lainauksissa.[30] Niiden perusteella tutkijat ovat rekonstruoineet Kehotuksen sisältöä. Tunnetuimmassa katkelmassa Aristoteles argumentoi, että jokaisen tulee filosofoida, koska jopa filosofointia vastaan puhuminen on itsessäänkin filosofoimisen muoto. Paras tapa filosofoida on luonnon kaikkeuden mietiskely. Tätä tarkoitusta varten jumala loi ihmiset ja antoi heille jumalallisen ja kuolemattoman järjen. Kaikki muu, kuten voima, kauneus ja kunnia, ovat sen rinnalla arvotonta ja pelkkää illuusiota. Tämä asketismi on suuressa ristiriidassa hänen myöhempien kirjoitustensa kanssa.[16][2]
Kehotus toimi mallina Ciceron dialogille Hortensius. Tämä tukee sitä oletusta, että myös Aristoteleen teos oli muodoltaan dialogi.[11] Pisin tunnettu katkelma teoksesta on peräisin Oksyrhynkhoksesta löydetystä papyruksesta (P.Oxy. 666). Sen lisäksi dialogista on säilynyt katkelmia muun muassa Iamblikhoksen, Aleksanteri Afrodisiaslaisen, Davidin, Eliaan ja Olympiodoroksen kirjoituksissa.[29]
Kirjoitus rakkaudesta (Ἐρωτικὸς, Erōtikos)[9] oli nimensä mukaisesti rakkautta käsitellyt dialogi. Siitä ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta kuin sen nimi.[12] Dialogista on säilynyt neljä katkelmaa muun muassa Athenaioksen ja Plutarkhoksen kautta.[31]
Kuninkuudesta (Περὶ βασιλείας, Peri basileias)[9] luetaan usein Aristoteleen dialogeihin,[32] mutta saattaa kuulua ennemmin tämän poliittisten didaktisten teosten joukkoon.[11]
Samoin kuin Aleksanteri, teos on mitä ilmeisimmin kirjoitettu Aristoteleen toimiessa Makedonian hovissa,[12] mahdollisesti samoihin aikoihin kuin Aleksanteri peri vallan (336 eaa.) tai ennen sitä.[1] Aristoteles neuvoi jommassakummassa (tai kummassakin) näistä dialogeista Aleksanteria valtakunnan ja uusien Aasiaan perustettujen siirtokuntien hallitsemisessa.[13] Dialogista on säilynyt kaksi katkelmaa.[32]
Meneksenos (Μενέξενος)[9] oli Aristoteleen varhaisia, platonilaisvaikutteisia dialogeja. Sillä on myös sama nimi kuin Platonin dialogilla Meneksenos.[12] Dialogista tiedetään kuitenkin vain vähän, eikä siitä ole säilynyt katkelmia.
Nautinnosta (Περὶ ἡδονῆς, Peri hēdonēs)[9] oli nimensä perusteella nautintoja käsitellyt dialogi. Siitä ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta kuin sen nimi;[12] teoksesta on säilynyt vain yksi katkelma Athenaioksen kautta. Katkelmassa esiintyy Filoksenos-niminen nautiskelija, joka mainitaan myös Eudemoksen etiikassa[33] ja johon viitataan Nikomakhoksen etiikassa.[34][35]
Nerinthos (Νήρινθος, Nērinthos)[9] oli dialogi, josta ei tiedetä juuri muuta kuin sen nimi: siitä on säilynyt vain yksi katkelma Themistioksen kautta.[12][36][37]
Oikeudenmukaisuudesta (Περὶ δικαιοσύνης, Peri dikaiosynēs)[9] oli nimensä perusteella oikeudenmukaisuutta käsitellyt dialogi.[38] Diogeneen mukaan teos käsitti neljä kirjaa.[9] Saman seikan mainitsee myös Cicero.[39] Dialogista on säilynyt kuusi katkelmaa.[38]
Pidot (Συμπόσιον, Symposion)[9] oli Aristoteleen varhaisia, platonilaisvaikutteisia dialogeja. Sillä on myös sama nimi kuin Platonin dialogilla Pidot.[12] Dialogista on säilynyt 12 katkelmaa; niitä tunnetaan erityisesti Athenaioksen ja Plutarkhoksen kautta.[40]
Puhetaidosta eli Grylos (Περὶ ῥητορικῆς ἢ Γρῦλος, Peri rhētorikēs ē Grylos)[9] oli retoriikkaa käsittelevä dialogi, joka kuului Aristoteleen kaikkein varhaisimpiin dialogeihin. Dialogin nimen Grylos viittaa Ksenofonin poikaan, joka kuoli Mantineian taistelussa (362/361 eaa.) ja dialogi on todennäköisesti kirjoitettu melko pian tämän jälkeen.[12] Näin teos saattaa olla jopa varhaisin Aristoteleen teoksista. Aristoteleen mallina dialogille on saattanut toimia Platonin Gorgias.[41][1]
Dialogista on säilynyt kolme katkelmaa, yksi Diogenes Laertioksen ja kaksi Quintilianuksen kautta.[41]
Rikkaudesta (Περὶ πλούτου, Peri ploutou)[9] oli nimensä perusteella rikkautta käsitellyt dialogi. Siitä ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta kuin sen nimi.[42][12] Dialogista on säilynyt kolme katkelmaa Plutarhoksen, Ciceron ja Filodemoksen kautta.[42]
Rukouksesta (Περὶ εὐχῆς, Peri eukhēs)[9] oli nimensä perusteella rukousta käsitellyt dialogi. Siitä ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta kuin sen nimi.[43][12] Dialogista on säilynyt vain yksi katkelma Simplikioksen kommentaarissa Aristoteleen teokseen Taivaasta.[43]
Runoilijoista (Περὶ ποιητῶν, Peri poiētôn)[9] oli runoutta käsitellyt dialogi.[44] Diogeneen mukaan teos käsitti kolme kirjaa.[9]
Dialogista on säilynyt kahdeksan katkelmaa muun muassa Diogenes Laertioksen, Prokloksen, Iamblikhoksen ja Pseudo-Plutarkhoksen kautta.[44] Aristoteles mahdollisesti viittaa dialogiin teoksessaan Runousoppi.[45][11]
Sofisti (Σοφιστὴς, Sofistēs)[9] oli Aristoteleen varhaisia, platonilaisvaikutteisia dialogeja. Sillä on myös sama nimi kuin Platonin dialogilla Sofisti.[12] Dialogista tiedetään vain vähän; siitä on säilynyt kolme katkelmaa Diogenes Laertioksen kautta.[46]
Valtiomiehestä (Περὶ πολιτικοῦ, Peri politikou)[9] oli Aristoteleen varhaisia, platonilaisvaikutteisia dialogeja. Se muistuttaa myös nimeään myöten Platonin dialogia Valtiomies.[12]
Diogeneen mukaan teos käsitti kaksi kirjaa.[9] Dialogista on säilynyt viisi katkelmaa muun muassa Ciceron, Senecan ja Filodemoksen kautta.[47] Ciceron mukaan Aristoteles toimi dialogissa itse yhtenä keskustelijoista.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
