suomalainen korusuunnittelija From Wikipedia, the free encyclopedia
Alma Theresia Pihl (myöhemmin Klee,[1] ven. Альма Пиль;[2] 15. marraskuuta 1888 Moskova, Venäjän keisarikunta – 15. heinäkuuta 1976 Helsinki, Suomi) oli Fabergélla työskennellyt suomalaistaustainen suunnittelija, joka ehti vuodet 1911–1917 kestäneen uransa aikana suunnitella lähes 2 000 korua. Niistä tunnetuimmat ovat Fabergén pääsiäismuniin kuuluvat Talvimuna ja Ristipistomuna.
| Alma Pihl | |
|---|---|
 Alma Pihl |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Alma Theresia Pihl-Klee |
| Syntynyt | 15. marraskuuta 1888 Moskova, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 15. heinäkuuta 1976 (87 vuotta) Helsinki, Suomi |
| Ammatti | korusuunnittelija ja piirustuksenopettaja |
| Taiteilija | |
| Aktiivisena | 1911–1917 |
| Kuuluisimpia töitä | Talvimuna ja Ristipistomuna |
Pihl syntyi kultaseppäsukuun. Hänen isänsä oli Knut Oskar Pihl ja hänen äitinsä kultaseppämestari August Holmströmin tytär. Pihl pääsi 19-vuotiaana enonsa Albert Holmströmin työpajaan harjoittelijaksi. Hänen taitonsa suunnittelijana huomattiin pian, ja hänen vuonna 1911 tekemänsä jääkukkakorut Emanuel Nobelille saivat suuren suosion. Tämän jälkeen Pihl suunnitteli keisari Nikolai II:n tilauksesta muun muassa pääsiäismunat leskikeisarinna Maria Fjodorovnalle ja Nikolain puolisolle Aleksandra Fjodorovnalle. Pihlin ura päättyi Venäjän vallankumoukseen. Hän muutti miehensä kanssa Suomeen, missä hän toimi 24 vuotta piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajana. Hän piti historiansa salassa venäläisvastaisen ilmapiirin takia, eikä käytännössä kukaan tiennyt hänen ajastaan Fabergélla. Vasta Pihlin kuoleman jälkeen Ulla Tillander-Godenhielm todisti tämän aseman Fabergélla.
Pihl oli nuorena itseoppineena naissuunnittelijana harvinainen, sillä Fabergélla arvostettiin koulutusta ja pitkää kokemusta. Pihl oli tyyliltään omaperäinen ja rikkoi Fabergélla usein käytettyjä uusklassismin tai rokokoon ihanteita. Hän haki monet ideoistansa ympäröivästä maailmasta, jää- ja lumiaiheet olivat uusia Fabergén tuotannossa. Pihlin tuotannon arvostus on noussut selvästi, kun niiden alkuperä saatiin todistettua.
Alma Pihl syntyi Moskovassa 15. marraskuuta 1888.[3] Alma oli kultaseppäsukua, sillä hänen isänsä oli kultaseppämestari Knut Oskar Pihl ja hänen äitinsä kultaseppämestari August Holmströmin tytär.[4] Oskar Pihl oli syntynyt Bollstadissa Pohjan pitäjässä. Perheen toimeentulo oli vaikeaa, ja Oskar lähetettiin kuusivuotiaana Pietariin, missä hän muutti asumaan setänsä Anders Viktor Pihlin luokse. Tämä oli menestynyt ja vauras kelloseppä, joka olisi halunnut Oskarista yrityksensä jatkajaa. Oskar Pihl löysi kuitenkin uransa Fabergén jalokivisepän August Holmströmin oppilaana.[5]
Oskar Pihl avioitui Pietarissa Holmströmin tyttären Fannyn kanssa, ja he muuttivat Moskovaan Pihlin saatua lainan Fabergélta oman työhuoneen perustamiseksi. He saivat viisi lasta. Alman lisäksi myös Oskar Waldemar päätyi korualalle.[4] Perheeseen kuuluivat lisäksi Arthur Alfred, Viktor Adolf ja Georg Wilhelm.[6] Perhe oli varakas, sillä Oskar Pihlin korut menivät hyvin kaupaksi. Kertyneillä varoilla hankittiin muun muassa Kraskovosta datša, jossa perhe vietti usein viikonloput.[7]
Knut Oskar Pihl kuoli elokuussa 1897 datšallaan 37-vuotiaana. Alma oli kahdeksanvuotias ja nuorin lapsi Georg vasta kaksivuotias.[8] Fanny muutti lastensa kanssa Knutin kuoleman jälkeen takaisin Pietariin.[5] He asuivat Alman isovanhempien August ja Hilma Holmströmin suuressa huvilassa Šuvalovossa.[4] August Holmströmin kuoleman jälkeen Fanny muutti lapsineen omaan asuntoon. Hän sai rahallista tukea veljeltään Albertilta, joka maksoi myös talouden palvelijat.[9]
Alma Pihl kävi muutaman vuoden valmistavaa koulua, mutta hän pääsi vuonna 1899 opiskelemaan hienoston suosimaan saksankieliseen Annenschuleen.[10][4] Kuusivuotiseen kouluun Alma suhtautui vakavasti heti alusta asti. Uskonto oli hänen lempiaineensa, ja häneltä sujuivat hyvin myös matematiikka, saksa ja englanti. Koulun piirustuksenopettajana toimi ruotsalaissukuinen Jevgeni Jakobson, joka oli valmistunut Stieglitzin taideteollisuuskoulusta ja työskenteli Fabergén taiteilijana.[11] Alma sai häneltä ilmeisesti yksityistunteja mallipiirustuksessa.[4] Hän valmistui Annenschulesta luokkansa priimuksena toukokuussa 1906. Todistuksessa piirustuksen arvosana oli 5+, vaikka 5 oli korkein mahdollinen numero.[12]
.jpg)
Alma Pihl oli 19-vuotias, kun hän pääsi enonsa Albert Holmströmin työpajaan harjoittelijaksi. Hänen oli tarkoitus työskennellä alussa arkistonhoitajana.[14] Pihl teki harjoittelijana myös luonnollisen kokoisia mallipiirroksia Fabergén arkistoihin. Niissä oli piirroksen lisäksi tiedot koruihin käytetyistä jalokivistä ja arvometalleista sekä korun tuotantokustannukset.[15] Tuohon aikaan oli tavallista, että työpajassa tehtiin jokaisesta valmistetusta esineestä arkistoihin mahdollisimman tarkka kuva.[4]
Pihlin harjoittelijana tekemät työt antoivat hänelle varsin arvokasta kokemusta. Hän oppi nopeasti arvioimaan tuotantokustannuksia, ja hänestä tulikin pian pajan kustannuslaskija. Vapaa-aikanaan hän luonnosteli omia ideoitansa.[16] Lisäksi Pihlin vanha piirustuksenopettaja Jakobson uskoi oppilaansa kykyihin myös suunnittelijana ja ohjasi ja tuki tätä neuvoillaan.[17] Albert-enon nähtyä harjoittelijansa suunnitelmat hän esitteli niitä myymälän henkilöstölle. Kaikkien pidettyä niitä erinomaisina niitä tilattiin myymälän varastoon. Pihlin ura lähes itseoppineena korusuunnittelijana alkoi 19-vuotiaana.[16]
Pihl sai ensimmäisen itsenäisen suunnittelutyönsä tammikuussa 1911, kun Fabergén hyvä asiakas, Nobelin öljy-yhtiön johtaja Emanuel Nobel halusi tilata noin 40 pientä korua, jotka saisivat mieluiten olla rintakoruja.[16] Hän halusi lahjoittaa niitä liikekumppaneidensa rouville. Korujen piti olla jaloja muttei pröystäileviä, jotteivät ne vaikuttaisi lahjuksilta. Nobel toivoi lisäksi näkevänsä jotain uutta, yllättävää ja tunteikasta.[18] Nobelin tilaus uskottiin Pihlille, ja koska tilauksella oli kiire, Pihl aloitti työt välittömästi. Hän poimi koruaiheensa jäätyneestä Pietarista. Talvi 1911 oli kylmin 25 vuoteen, ja Pihl inspiroitui jääkristallien värittämästä kukkatarhasta. Hän teki kuusi ehdotelmaa, joiden materiaaleina olivat kulta, platinahopea ja ruusuhiontaiset timantit.[19]
Nobel ihastui Pihlin suunnitelmiin, sillä niiden yksinkertainen ja luonnonläheinen aihe miellytti häntä. Nobel vaati malleihin yksinoikeuden ja tilasi 40 rintakorun sarjan. Jääkukkakorut valmistettiin Holmströmin verstaassa ja pakattiin kotelotehtaan rasioihin. Korujen maine levisi nopeasti maailmalle, sillä niitä saaneet liikemiesten puolisot matkustelivat ympäri maailmaa.[20] Nobel tilasi ensimmäisten rintakorujen lisäksi muitakin jääkukkakoruja, kaulakoruja, rannekoruja, riipuksia ja pienoismunia.[21]
Keisari Nikolai II kiinnostui myös Pihlin myyntimenestyksiä olleista koruista. Hän oli luvannut tyttärilleen 18-vuotislahjaksi timanttikoristeisen kaulakorun. Siinä sai olla kuitenkin vain vaatimaton määrä timantteja, sillä liiallinen loisto ei ollut sopivaa nuorelle neidille. Nikolain tyttäristä vain Olga ja Tatjana ehtivät saada Pihlin korun.[22]
Alma Pihl meni naimisiin kesällä 1912 Nikolai Kleen kanssa. Hääpäivän valitseminen oli ollut vaikeaa Pihlin työkiireiden takia. Klee oli Almaa 11 vuotta vanhempi, ja hän oli työskennellyt Kymi-yhtiön Pietarin-konttorin paperiagenttina ja apulaisjohtajana.[23] Pihl ja Klee olivat tutustuneet jo vuonna 1906, ja Klee oli kosinut kesäkuussa 1908.[24] Klee oli ollut Alma Pihlin veljien Oskarin ja Georgin tuttava, jonka kanssa veljet olivat pelanneet tennistä. Klee oli kauppaneuvos Wilhelm Kleen poika ja kotoisin Sortavalasta.[21]
Nuoripari asui avioliittonsa alun Nikolain lapsuudenkodissa.[25] Alma käytti virallisissa asikirjoissa itsestänsä kaksoisnimeä Pihl-Klee. Se oli kunnianosoitus hänen nuorena kuolleelle isälleen.[26]
Romanovien suvun 300-vuotisjuhliin Pihl suunnitteli virallisen lahjakorusarjan. Sen aihepiirin kuuluivat keisarihuoneen vertauskuvat, kuten Venäjän ensimmäisten tsaarien kruunajaisissa käytetty Monomahin kruunu.[27] Pihl ei voinut valita aiheita vapaasti, vaan korujen muotojen piti noudattaa keisarillisen kabinetin ohjeita. Pihlin itsensä mukaan dynastian vertauskuvien liittäminen koruihin oli vaikeata.[28]
Pihlin tunnetuimpia teoksia Fabergélla olivat kaksi Fabergén pääsiäismunaa. Talvimunan hän suunnitteli vuonna 1913 leskikeisarinna Maria Fjodorovnalle.[29] Muna oli Nikolai II:n pääsiäislahja äidilleen. Se valmistettiin läpikuultavaksi hiotusta vuorikristallista, ja sitä koristaa 4 508 ruusuhiontaista timanttia, 360 briljanttia ja kuukiviä. Munan sisällä olevassa yllätyksessä on puolestaan platinainen kukkakori, 1 378 ruusuhiontaista timanttia. Korin valkovuokot on tehty kalsedonista ja nefriitistä.[30]
Nikolai II ihastui Talvimunaan ja tilasi Pihlilta myös vuodeksi 1914 pääsiäismunan puolisolleen Aleksandra Fjodorovnalle. Lahjan toivottiin liittyvän jotenkin keisarinnan harrastuksiin. Keisarinnan tiedettiin tekevän käsitöitä, ja Pihl oli jo aiemmin suunnitellut kaksi rintaneulaa, jossa oli jalokiviä ruususommitelmassa. Lahjamunan Pihl päätti koristella ristipistoruusuin.[31]
Ristipistomunana tunnettuun teokseen käytettiin keltakultaa, platinaa, timantteja, rubiineja, smaragdeja, topaaseja, safiireja, demantoideja, sitriinejä ja helmiä. Muna on 9,2 senttimetriä korkea ja sen sisällä oleva yllätyslahja on jalustalla seisova miniatyyritaulu.[31]
Venäjän vallankumous lopetti Fabergén toiminnan Pietarissa, ja Pihl jäi työttömäksi. Hän alkoi ensin opiskella saksan kielen opettajaksi.[21] Nikolai Klee jäi puolestaan yksin valvomaan Kymin Pietarin konttorin oikeuksia. Alma ja Nikolai hankkivat vuonna 1919 passit poistuakseen Venäjältä. Muuttoa viivästytti Nikolain pidätys; hän joutui hetkeksi vankilaankin. Heidän passinsa vanhentuivat tuona aikana, ja vasta vuonna 1921 he saivat uudet passit.[28]
Alma ja Nikolai Klee tulivat Suomeen kesäkuussa 1921.[28] Suomessa he joutuivat kahdeksi viikoksi karanteeniin Kellomäelle.[32] Sieltä he jatkoivat Kymin ruukille Kuusankoskelle. Nikolai sai työpaikan Kymin pääkonttorista. Hän opetteli hiljalleen myös suomea ja yleni lopulta Kymin prokuristiksi.[28]
Pihl sai vuonna 1927 piirustuksenopettajan paikan Kymi-yhtiön pitämästä ruotsinkielisestä oppikoulusta. Vaikka hän epäröi murteellisen puhetyylinsä takia, hän otti paikan vastaan ja opetti lopulta 24 vuotta piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajana.[33] Suomenkielisellä paikkakunnalla ruotsinkielinen opetus oli tarpeellista, sillä Kymi-yhtiön johdossa oli paljon ruotsinkielisiä ja paikkakunnalla oli siksi paljon ruotsinkielisiä perheitä.[1]
Pihl oli opettajana arvostettu. Hänen entiset oppilaansa muistelivat häntä myöhemmin lämminhenkiseksi, jalomieliseksi ja sivistyneeksi ihmiseksi.[28] Oppilaat kutsuivat häntä ”Tant Almaksi”.[1] Pihlin taiteellisuus ja piirustustaito herättivät oppilaissa myös ihastusta.[28] Pihl ei ollut opettajana niinkään kiinnostunut teknisistä asioista, vaan hän kannusti oppilaitaan välittämään piirustuksissa tunteita ja lennokkutta.[1] Hän osasi olla myös kriittinen, jos oppilaat eivät saavuttaneet tavoitteitaan. Hän käytti omaa kynäänsä ja lisäsi opettaessaan oppilaiden töihin varjoja, sävyjä ja syvyyttä. Monet oppilaat ovat muistelleet Pihliä innostavimpana opettajanansa.[28]
Alma ja Nikolai Klee asuivat ensimmäiset kaksi vuotta Kymi-yhtiön Klubilla. Sieltä he muuttivat Kouvolan Öljymäellä sijainneeseen neljän perheen hirsihuvilaan. Heidän seinänaapureinansa olivat Katajat. Perheenäiti Lydia Kataja auttoi Almaa ja Nikolaita kodinhoidossa.[34] Kun Alma ja Nikolai muuttivat myöhemmin 160-neliöiseen asuntoon Lauttakadulle, Lydia Kataja auttoi edelleen pariskuntaa. Hänen tyttärensä toimi jonkin aikaa heidän puolipäiväapulaisenaan.[35]
Alman ja Nikolain perheeseen muutti vuonna 1934 kuusivuotias Lydia, joka oli Arthur Pihlin ja Irene Afanasjeffin tytär. Arthur ja Irene olivat muuttaneet Suomeen Pietarin vaikeiden olojen takia. Kun Irene sairastui tuberkuloosiin, Lydia lähetettiin turvaan Alman ja Nikolain luokse. Hänestä tuli heidän kasvattityttärensä.[36] Alkutalvesta 1939 perheen ovella oli Nikolai Kleen nälkiintynyt serkku Josef, joka oli pukeutunut riekaleiseen naistentakkiin. Josef oli onnistunut pakenemaan Neuvostoliitosta. Alma ja Nikolai ottivat Josefin huostaansa, ja tämä jäi loppuiäkseen perheeseen.[37]
Nikolai Klee jäi eläkkeelle kesäkuussa 1951. Nikolai ja Alma Klee sekä heidän talouteensa kuuluneet Lydia ja Josef muuttivat Helsingin Munkkiniemeen. He hankkivat taloon uudet huonekalutkin, sillä Pietarista tuotuja koruja oli vielä joitakin jäljellä.[38]
Alma ja Lydia jäivät kahden, kun Nikolai kuoli vuonna 1960 ja Josef vuonna 1964.[39] Alma Pihl oli ollut Suomessa hyvin hiljainen ajastaan Pietarissa. Hän ei kertonut taustastaan 1920–1930-lukujen venäläisvastaisen ilmapiirin Suomessa. Hän pelkäsi leimautumista ja uskalsi olla Venäjältä tullut vain kotonansa.[1] Hän alkoi vasta 1970-luvulla kertoa elämästään Lydialle, joka myös nauhoitti näitä kertomuksia.[40] Alma Pihlinkin vointi heikkeni hiljelleen, ja hän sokeutui. Hän vietti neljä viimeistä elinvuottansa Koskelan sairaalassa. Alma Pihl kuoli vuonna 1976, ja hänet haudattiin Hietaniemen sukuhautaan.[41] Lydia jäi Alma ja Nikolai Kleen asuntoon ja vaati, ettei mitään heitetä pois. Hän teki siitä käytännössä kasvattivanhempiensa museon.[41]
.jpg)
Pihl ehti suunnitella vuodesta 1911 lähtien vuoden 1917 helmikuun vallankumoukseen mennessä lähes 2 000 korua.[1] Maineikkaimmat suunnittelutyöt ovat kaksi keisarillista pääsiäismunaa, Talvimuna ja Ristipistomuna.[27] Pihlin ensimmäisen jääkukkakokoelman menestys oli ajalleen poikkeuksellinen, sillä hän oli nuori itseoppinut nainen. Fabergélla noudatettiin pääosin käytäntöä, jonka mukaan työntekijöiltä vaadittiin koulutusta ja pitkää kokemusta. Yrityksellä ei myöskään ollut aiemmin ollut naispuolisia suunnittelijoita.[28]
Pihlin laaja tuotanto oli pitkään tuntematon, sillä hän oli pitänyt asian niin hyvin piilossa. Vasta hänen kuolemansa jälkeen tutkija ja kultaseppä Ulla Tillander-Godenhielm onnistui vuonna 1980[44] todistamaan, että Pihl oli työskennellyt Fabergélle. Tillander-Godenhielm pystyi näyttämään asian toteen vanhojen luonnoskirjojen ja käsialanäytteiden perusteella.[1] Kultaseppämestari August Holmströmin verstaan tavarakirjat olivat sitä ennen löytyneet Wartskin jalokiviliikkeestä Lontoosta. Tillander-Godenhielm kävi useasti Lontoossa tutkimassa käsin kirjoitettuja tekstiä ja mallikuvia. Hän vei niistä otettuja kuvia ystävälleen Lydia Pihlille, jonka kanssa hän tutki löytöjään. Käsiala täsmäsi Alma Pihliin. Tillander-Godenhielm tiedotti asiasta Wartskille, ja asiasta tuli sensaatio. Pihlin töiden arvo nousi, kun niille saatiin suunnittelija.[44]
Pihl tunnetaan yleisesti paremmin ulkomailla kuin Suomessa. Hänen suunnittelemiaan koruja on säännöllisesti myynnissä suurissa huutokauppataloissa, jolloin niitä analysoidaan tarkasti. Suomessa korutaide on sen verran pienen piirin taidetta, että hän on jäänyt varsin tuntemattomaksi. Kouvolan Poikilo-museoiden intendentti Mari Lehtosalon mukaan Pihl on silti historian kuuluisin kymenlaaksolainen. Pihlin entisen kotitalon seinään on 2000-luvun alussa sijoitettu muistolaatta.[1] Kaksoislaatta paljastettiin syyskuussa 2003, ja sen ylempi osa on messinkiä ja alempi osa pronssia. Muistoteksti on ruotsiksi, venäjäksi, suomeksi ja englanniksi.[45]
Pihlin suunnittelema Talvimuna on monessa yhteydessä arvioitu jopa Fabergén kauneimmaksi esineeksi.[1] Talvimuna myytiin vuonna 1994 Christie’s-taidehuutokaupassa 5,6 miljoonan dollarin hinnalla, mikä oli siihen mennessä suurin yhdestäkään Fabergén munasta maksettu kauppasumma. Vuonna 2002 se myytiin uudelleen 9,6 miljoonalla dollarilla, mikä oli uusi ennätys.[27] Se kuuluu Qatarin museoviranomaisen omistuksiin.[46] Ristipistomuna on nykyään Englannin kuningatar Elisabet II:n kokoelmissa.[29]
Fabergén korut edustivat usein uusklassismin tai rokokoon ihanteita, mutta Pihl rikkoi tuon suunnittelumallin ja käytti ympäröivää maailmaa korujensa luomiseen.[15] Jää- ja lumiaiheita ei oltu aiemmin nähty Fabergén tuotannossa. Pihl oli tyyliltään hyvin persoonallinen, ja hänen suunnitelmissaan näkyvät art nouveaun, art decon ja modernismin vaikutus. Tillander-Godenhielmin mukaan Pihl oli suunnittelijana edelläkävijä ja hänen tuotantonsa olisi täysin sopinut noin kaksikymmentä vuotta myöhempäänkin ajankohtaan.[28]
Pihl haki usein inspiraatiota pohjolan luonnosta, ja hänelle talviset aiheet olivat erityisen läheisiä. Hänen suunnitelmissaan toistuvatkin usein lumihanki, sulavat jäälohkareet, jääkukat ja kiteet. Pihl oli myös edelläkävijä paikallisten materiaalien käyttämisessä. Hänen muotokieleensä sopivat mainiosti muun muassa sellaiset koristeelliset mineraalit kuin kalsedoni ja vuorikide.[27]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
