Alankomaiden siirtomaat Intiassa
From Wikipedia, the free encyclopedia
Alankomaiden siirtomaat Intiassa olivat olemassa 1600-luvun alusta aina 1820-luvulle saakka. Niiden yhteinen hallintokeskus oli niemimaan länsirannikolla sijaitseva Kochi.
Hakusana ”Alankomaiden Intia” ohjaa tänne. Nimellä tarkoitetaan usein Alankomaiden Itä-Intiaa eli nykyistä Indonesiaa.
Hollantilaiset perustivat ensimmäisen kauppa-asemansa Intiaan vuonna 1605. Alue julistettiin siirtomaaksi kolme vuotta myöhemmin. Hollannin Itä-Intian kauppakomppania perustettiin 1602 hoitamaan siirtomaiden hallintoa[1]. Hollantilaisten siirtomaaomistukset laajenivat niemimaan itä- ja länsirannikolle, kunnes kiista siirtomaista johti konfliktiin Englannin kanssa. Britit miehittivät koko länsirannikkoa 1795–1818, minkä jälkeen Hollanti luopui virallisesti omistuksistaan. Loput Hollannin Intiasta liitettiin Brittiläiseen Intiaan vuonna 1825.