Aktiivinen työvoimapolitiikka
From Wikipedia, the free encyclopedia
Aktiivinen työvoimapolitiikka on nimitys, jota on alettu käyttää työvoimapolitiikan rinnalla tai tilalla. Termi aktiivinen viittaa siihen, että työttömyyttä pyritään vähentämään suoraan eikä vain epäsuorasti esimerkiksi talouskasvua edistämällä. Aktiivisella työvoimapolitiikalla tarkoitetaan hallituksen toimenpiteitä ja ohjelmia, joilla pyritään parantamaan työttömien työllistymismahdollisuuksia. Aktiivisen työvoimapolitiikan ohjelmat ovat olleet merkittävässä asemassa erityisesti Pohjoismaissa, mutta yleistyivät 1990-luvulla myös Euroopassa sekä paikoin Yhdysvalloissa.
Aktiivinen työvoimapolitiikka voidaan Suomessa jakaa neljään päätyyppiin:
- Koulutusohjelmat joilla pyritään parantamaan osaamista.
- Julkiset työvoimapalvelut, kuten Työ- ja elinkeinotoimistot, jotka auttavat työn etsinnässä.
- Tukityöllistäminen julkisella tai yksityisellä sektorilla.
- Työttömien aktivointi osoittamalla heitä palkattomaan työharjoitteluun, työtoimintaan tai työllisyyskursseille.
Tukityöllistäminen ja työttömien aktivointi saattavat kuitenkin sotkea työmarkkinoita esimerkiksi siten, että siitä taloudellisesti hyötyvät yritykset vievät töitä kilpailijoilta[1]. Aktiivinen työvoimapolitiikka on myös luonut tilanteen, jossa työnantajat pestaavat ihmisiä mielellään palkattomaan työhön sen sijaan, että maksaisivat työstä palkkaa. Työttömien aktivointi ja tukityöllistäminen eivät johda tutkimusten mukaan kestävään työllistymiseen, koska vain harva niihin osallistuvista saa lopulta normaalin työpaikan avoimilla työmarkkinoilla. Tämä koskee etenkin niitä, joiden työttömyys on kestänyt yli 18 kuukautta. Taloudelliset rangaistuksetkaan eivät edistä niiden työllistymistä, joiden työttömyys on kestänyt yli puoli vuotta. Lisäksi on mahdollista, että suurtyöttömyys jatkuu tulevaisuudessa automaation lisätessä työn tuottavuutta.[2]
Tilapäinen tukityö tai palkaton työ saattavat kuitenkin lisätä työntekijän taloudellista tai henkistä hyvinvointia. Toisaalta pakko osallistua hyödyttömäksi tai nöyryyttäväksi koettuun toimintaan saattavat heikentää henkistä hyvinvointia ja elämänhallinnan kokemusta, kuten myös rangaistuksiin perustuva aktivointi.[2]