Abd ar-Rahman II
From Wikipedia, the free encyclopedia
Abd ar-Rahman II oli neljäs Umaijadi-dynastiaan kuulunut Cordoban emiiri vuosina 822–852 isänsä Hakam I:n jälkeen.[1]
Abd ar-Rahman osallistui isänsä hallintokaudella veriseen Toledon kapinan kukistamiseen,[2] ja peri isältään rauhoitetun valtakunnan,[3] joka eli al-Rahmanin hallitusvuosina loisteliainta aikaansa.[4] Emiiri suosi musiikkia ja muita taiteita, ja Ziryab-nimisestä muusikosta tuli jopa yksi hänen tärkeimpiä neuvonantajistaan.[5] Myös sulttaanitar Tarub ja eunukki Nasr vaikuttivat voimakkaasti hallintoon ja vuosien mittaan kolmikon välinen kilpailu johti keskusvallan rappeutumiseen:Meridan kristityt nousivat kapinaan,[6] samoin Toledon asukkaat.[7] Ebron laakson vaikutusvaltainen Banu Quasi aiheutti emiirille hankaluuksia ja hän solmi diplomaattisuhteet Kaarle Kaljupään kanssa.[8] Myös viikinkien ilmaantuminen vuonna 844 sai aikaan diplomaattista toimintaa: emiiri lähetti etevän Dzahdza Bekrin Tanskaan.[9]
Abd ar-Rahman II kuoli 22. syyskuuta 852 ja häntä seurasi emiirinä hänen poikansa Muhammad I (852–886).