Rikki on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on S (lat. sulfur, sulphur), järjestysluku 16 ja IUPACin standardin mukainen atomimassa on [32,509;32,076] amu. Se on yleinen, mauton ja hajuton, väriltään keltainen epämetalli. Luonnossa rikkiä esiintyy sekä vapaana alkuaineena että erilaisina yhdisteinä. Vapaana alkuaineena rikkiä on tuliperäisten alueiden maaperässä. Toimivasta tulivuoresta purkautuu mm. rikkiä ja rikin yhdisteitä ilmakehään ja maan pinnalle. Suurin osa rikistä on kuitenkin luonnossa erilaisina yhdisteinä. Nämä ovat pääasiassa rikin ja metallin yhdisteitä. Rikkiä saadaan metallinjalostuksen sivutuotteena, kun metalleja erotetaan näistä yhdisteistä. Rikki on tunnettu jo antiikin aikana. Siitä on käytetty suomen kielessä myös vanhahtavaa nimeä tulikivi, sillä se syttyy helposti palamaan, jolloin syntyy pistävän hajuista, ”tulikivenkatkuista” rikkidioksidia, SO2.

Rikkihappo (H2SO4, vihtrilliöljy) on vahva, veteen täysin liukeneva epäorgaaninen happo. Se on puhtaana kirkas, huoneenlämmössä hieman jähmeäjuoksuinen neste, jonka tiheys on 1,83-kertainen veden tiheyteen verrattuna. Rikkihappo on voimakkaasti syövyttävää.

Rikkivety (H2S), IUPAC-nimeltään divetysulfidi, on myrkyllinen, mädältä kananmunalta haiseva kaasu. Toisin kuin lähisukulaisensa vesi, se palaa, muodostaen rikkidioksidia ja vettä. Rikkivety on erittäin pahanhajuista jo pieninä pitoisuuksina, mutta turruttaa hajuaistin nopeasti ja voi siten aiheuttaa huomaamatta hengenvaaran huonosti ilmastoiduissa tiloissa.