Puolan kieli (język polski (ohje)) on slaavilaisiin kieliin kuuluva Puolan virallinen kieli. Sillä on puhujia noin 40 miljoonaa, joista suurin osa Puolassa (37 miljoonaa) ja noin kolme miljoonaa asuu muissa maissa kuten Saksassa, Ukrainassa, Slovakiassa, Valko-Venäjällä, Venäjällä, Liettuassa, Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Ranskassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Australiassa, tai Israelissa. Pienempiä puolalaisvähemmistöjä on käytännöllisesti katsoen kaikkialla maailmassa, sillä puolalaiset ovat jo vuosisatoja olleet yksi maailman maastamuuttavaisimmista kansoista – tähän on ollut syynä niin poliittinen vaino kuin taloudellinenkin ahdinko.lähde? Puolan kielen tutkijaa nimitetään polonistiksi ja tutkimusalaa polonistiikaksi.
Puolankielinen Wikipedia on Wikipedian puolankielinen versio. Puolankielisessä Wikipediassa oli heinäkuun 2024 alussa 1 621 782 artikkelia ja se on artikkelimäärältään 11. suurin Wikipedian kieliversio. Se perustettiin syyskuussa 2001.
Puolan kirjallisuus on Puolassa pääosin puolaksi kirjoitettua kirjallisuutta. Sillä on ollut tärkeä tehtävä puolalaisen kulttuurillisen ja poliittisen identiteetin säilyttämisessä.