Jevgeni Nikolajevitš Kulikov (s. 25. toukokuuta 1950) on venäläinen pikaluistelun olympiavoittaja, joka aktiiviuransa aikana edusti Neuvostoliittoa. Hänen paras matkansa oli 500 metriä.

Pikafaktoja Mitalit, Maa: Neuvostoliitto ...
Sulje

Vuonna 1975 Kulikovista tuli ensimmäinen luistelija maailmassa, joka luisteli 500 metriä alle 38 sekunnin. Kahden viikon aikana hän paransi omaa maailmanennätystä peräti kolme kertaa, viimeisellään aikaan 37,00. Hänen ennätyksensä säilyi voimassa kahdeksan vuotta. Samaisena vuonna hänelle myönnettiin Oscar-patsas. Sprintterien MM-kisoissa hän saavutti hopeaa.

Innsbruckin 1976 olympialaisten 500 metrillä Kulikov luisteli kuumeisena ja vilustuneena, mutta voitti tästä huolimatta kultamitalin olympiaennätyksellä 39,17 s[1]. Neljä vuotta myöhemmin Lake Placidin olympialaisissa hän oli 500 metrillä hopealla ajalla 38,37 s[2]. Vuonna 1977 hän oli sprintterien MM-kisoissa kolmas. Vuonna 1981 hän paransi vielä omaa 500 metrin maailmanennätystään ja luisteli matkan ensimmäisenä ihmisenä alle 37 sekunnin. Uransa aikana hän teki kaikkiaan yhdeksän maailmanennätystä.

Henkilökohtaiset ennätykset

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.