asterikasvisuku From Wikipedia, the free encyclopedia
Voikukat (Taraxacum) on asterikasveihin kuuluva kasvisuku. Voikukat ovat usein rikkaruohoina pidettyjä monivuotisia kasveja, jotka leviävät tehokkaasti siementensä avulla. Voikukka on kuitenkin myös kauppayrtti. Ympäri maailmaa ja myös Suomessa tavataan monia voikukan pikkulajeja, joiden väliset erot saattavat olla erittäin vähäisiä.
| Voikukat | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Alaheimo: | Cichorioideae |
| Suku: |
Voikukat Taraxacum G.H.Weber ex Wiggers |
| Katso myös | |
Voikukan lehdet ovat noin 5–25 senttimetriä pitkiä ja muodostavat tiheän ruusukkeen, joka tukahduttaa muita kasveja. Ruusukkeen keskeltä nousee yksi tai useampi, maitomaista nestettä sisältävä varsi 4–30 cm:n korkeuteen. Lehdet ovat varjoisemmissa paikoissa sileäreunaisempia ja aurinkoisemmissa paikoissa jopa huomattavan sakarareunaisia.
Jokaisen varren päässä on halkaisijaltaan 2–5 cm oleva kirkkaankeltainen kukinto, mykerö, joka on päivällä avoin ja sulkeutuu yön ajaksi. Mykerö muistuttaa ulkonäöltään yhtä kukkaa, mutta on itse asiassa muodostunut useista sadoista pienistä kukista, joista jokaisessa on kaikki tavallisen kukan osat: terälehdet, verholehdet, heteet ja emi.[1] Teriön muodostaa viisi keltaista, yhteen kasvanutta kapeaa terälehteä, jotka osoittavat samaan suuntaan ja muodostavat kielimäisen teriön. Kukkien teriöt ovatkin mykerön näkyvin osa. Niiden alla ovat valkoiset haivenmaiset verholehdet, jotka jäävät mykerön sisään piiloon. Alimpana verholehtien alla on sikiäin. Emin vartalo ulottuu koko kukan läpi, ja kaksihaarainen luotti on ylimpänä terälehtien yläpuolella. Heteiden ponnet ovat osittain kasvaneet yhteen ja muodostavat torven emin vartalon ympärille.[1] Mykerön alla on vielä joukko vihreitä suojuslehtiä[1], jotka muistuttavat yksinkertaisten kukkien verholehtiä, mutta eivät kuulu mihinkään mykerön kukista.
Suurin osa voikukista lisääntyy apomiktisesti eli ilman pölytystä kehittyneistä siemenistä.[2] Kun sikiäin kypsyy pähkylähedelmäksi, kukka lakastuu, mutta pähkylän lisäksi myös haivenmainen verhiö jää jäljelle, jolloin koko mykeröstä tulee valkoinen haivenpallo.[1] Haivenet toimivat ikään kuin laskuvarjoina, joiden avulla pähkylät ja niissä olevat siemenet voivat tuulen mukana kulkeutua pitkänkin matkan päähän uusiin kasvupaikkoihin.[1]
Voikukka kasvaa monissa paikoissa rikkakasvina, ja sitä tavataankin ihmisen muokkaamissa ympäristöissä, kuten nurmikoilla, polkujen varsilla, joutomailla, niityillä ja teiden varsilla. Voikukkia kasvaa kuitenkin myös luonnollisissa tai puoliluonnollisissa elinympäristöissä, kuten soilla, hiekkadyyneillä ja kalkkipitoisilla ruohomailla.[3]
Voikukat eivät ole kovin vaativia kasvuympäristön suhteen. Ne suosivat valoisia, kuivia alueita. Voikukat saattavat kasvaa kuivalla puoliaavikolla, tunturissa tai jäätikön reunalla. Tunturissa viihtyvät tunturivoikukka ja atlantinvoikukka; napa-alueella kasvaa valkoisen lumivoikukan (Taraxacum arcticum) lisäksi muitakin voikukkalajeja[4].
Voikukkien suku on erittäin monimutkainen täsmällisen lajinmäärityksen suhteen. Vaikka kasvit leviävät voimakkaasti suvullisesti, on voikukan suvussa runsaasti apomiktisia pikkulajeja, alalajeja ja lajiryhmiä, joiden keskinäinen sukulaisuus on vaikeasti määritettävissä. Jo Pohjoismaissa arvellaan olevan noin 900 pikkulajia 14 ryhmässä.[5] Suomestakin pikkulajeja löytyy yli 500[6].
Voikukkaa pidetään pääsääntöisesti rikkakasvina, mutta sitä käytetään sekä ruokana että lääkkeenä.[3] Voikukasta voi hyödyntää kaikki osat. Lehdet sopivat esimerkiksi salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin ja kuivattuina yrttijuomiin. Voikukan nuppuja puolestaan voidaan käyttää kasvilisäkkeenä, tai ne voidaan myös marinoida.[8] Voikukka sisältää myös paljon C- ja A-vitamiineja, kalsiumia, rautaa ja muita kivennäisaineita. Lehdet sisältävät muun muassa luteoliinia, apigeniinia ja apigeniiniglykosideja. Saksassa käytettiin molempien maailmansotien aikaan kuivattua voikukkaa kahvin korvikkeena.[9] Samoin tehtiin myös Suomessa sota-aikoina. Voikukan juuri sisältää jopa 25 % inuliini-nimistä tärkkelystä, josta sotien aikana on valmistettu myös alkoholia.
Villan värjäyksessä voikukan tuoreista kukista saadaan alunalla purettamalla punaista ja keltaista sekä juurista samalla puretusaineella oranssinkeltaista väriä. Ilman puretusainetta voikukan juurista saadaan magentanpunaista ja kuparinruskeaa väriä. Irlannissa voikukkaa on käytetty myös violetiksi värjäämiseen.
Monia keltakukkaisia mykerökukkaisia kasveja saatetaan joskus sekoittaa voikukkaan. Tällaisia ovat esimerkiksi:
.jpg)
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
