venäläinen säveltäjä From Wikipedia, the free encyclopedia
Vladimir Jakovlevitš Šainski (ven. Владимир Яковлевич Шаинский; 12. joulukuuta 1925 – 25. joulukuuta 2017) oli venäläinen säveltäjä.
Vladimir Jakovlevitš Šainski | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 12. joulukuuta 1925 |
Kuollut | 25. joulukuuta 2017 (92 vuotta) |
Ammatti | säveltäjä |
Muusikko | |
Soittimet | piano |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Šainski syntyi Kiovassa ja aloitti siellä musiikinopintonsa lapsena. Vuonna 1942 hän päätyi perheensä kanssa evakoksi Taškentiin. Hän joutui armeijaan vuonna 1943, selvisi toisesta maailmansodasta ja aloitti sen jälkeen opintonsa Moskovan konservatoriossa. Hän valmistui vuonna 1949 viulistina.
Sävellykseen Šainski syventyi myöhemmin Bakussa. Hänen varhaisimpien teostensa joukkoon lukeutuvat jousikvartetto vuodelta 1963 sekä sinfonia vuodelta 1965. Hän sävelsi muun muassa musiikkia lapsille, suosittuja lauluja ja elokuva-/animaatiomusiikkia. Hänet on palkittu useilla korkea-arvoisilla palkinnoilla, kuten Neuvostoliiton valtionpalkinnolla vuonna 1981.
Hänen säveltämänsä laulu Песенка крокодила Гены (”Krokotiili Genan laulu”) tunnetaan Suomessa M. A. Nummisen sanoittamana nimellä ”Minä soitan harmonikkaa”.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.