Tervakanavat (Kajaani)

Tervakanavat rakennettiin Kajaanin kaupungin alueelle Kajaaninjokeen helpottamaan tervaveneiden kulkemista.

Kunnostettu tervakanava Ämmäkosken kohdalla.

Kanavahankkeen tausta

Tervasta oli tullut 1800-luvun alkuvuosina tärkein Kajaanin kautta kulkeva kauppatavara. Tervanpoltto keskittyi Kainuuseen ja tervaa kuljetettiin Oulujokea myöten Oulun Tervahoviin myytäväksi. Osaltaan asiaan vaikutti myös yleinen liikenneyhteyksien kehittäminen Suomen tultua liitetyksi 1809 Venäjän keisarikuntaan. Oulujärven vesireitin kunnostus alkoikin uudelleen 1810-luvulla Ruotsin vallan aikaisten perkaustöiden jatkoksi. Tervaveneitä ei voitu laskea alas eikä vetää ylös Kajaanin kaupungin alueella sijainneista Ämmäkoskesta ja Koivukoskesta, vaan ne oli kuljetettava hevosrattailla puolentoista kilometrin matkan kaupungin halki, osin pääkatua myöten. Kuljetus oli kallista, 1820-luvun alussa 40 kopeekkaa tervaveneestä ja vielä 9 kopeekkaa jokaisesta tervatynnyristä. Tämä oli kaksi kolmannesta Kuhmosta tuodun tervan kuljetuskustannuksista Ouluun saakka. Korkean hinnan lisäksi kuljetuksen odotteluun saattoi mennä aikaa jopa useita päiviä.

Rakentaminen

Ämmäkosken tervakanavan alakanava.

Jo 1816 kävi Tornion piirilääkäri Henrik Deutsch tutkimassa Suomen Talousseuran toimeksiannosta asiaa ja esitti kanavan rakentamista Koivukoskeen ja kivi- tai puukourun tekoa Ämmäkoskeen. Kanavahanketta anoi toteuttavaksi keisari Aleksanteri I:ltä vuonna 1819 Hyrynsalmen kirkkoherra Johan Wegelius, mutta sai kielteisen päätöksen 1822. Hän rakennutti kuitenkin puiset veneenvetokourut molempien koskien etelärannalle kanava-anomuksen tehtyään. Kourut pudottivat tervaveneen kuljetustaksan puoleen, mutta niissä veneeseen saattoi ottaa vain 8-13 tervatynnyriä, kun suurin venelasti oli jo tuolloin parikymmentä tynnyriä. 1827 Wegelius siirrätti Ämmäkosken kourun joen pohjoisrannalle. Kourut toimivat hyvin, mutta 1830 aloitettiin uusi selvitys kanavista insinöörikapteeni Fredrik Adolf Hällströmin johdolla. Siinä päädyttiin korvaamaan kourut kivisillä kanavilla. Rakennustyöt aloitettiin Ämmäkoskella 1836.

Kahden vuoden päästä kesällä 1838 Suomen Koskenperkaus- ja Kanavoimistoimiston päällikkö eli "koskiparoni" Carl Rosenkampff kävi paikan päällä ja esitti sulkulaitteiden rakentamista joen vedenpinnan korkeusvaihtelujen takia. Suunnitelma hyväksyttiin. Koivukoskellakin työt alkoivat 1840 ja vihdoin vuonna 1847 sekä Ämmä- että Koivukosken kanavat sulkuineen olivat täysin valmiit. Töitä tehtiin 11 kalenterivuotta, yhteensä 76 300 henkilötyöpäivää. Kiveä porattiin 27 675 jalkaa, kalliota louhittiin 18 480 räjäytyksellä ja maa-ainesta siirrettiin 2 901 kuutiojalkaa. Rakentamiskustannukset olivat kaiken kaikkiaan 22 341 ruplaa ja 84 6/7 kopeekkaa hopearahaa sekä 12 349 ruplaa ja 42 3/4 kopeekkaa setelirahaa. Liikenteelle kanavat oli avattu suurin juhlallisuuksin jo 2. syyskuuta 1846. Ensimmäisessä sulkujen läpi laskeneessa veneessä oli 25 virkamiestä, toisessa 30 nuorta naista. Tämän jälkeen 18 tervavenettä pääsi suluista maksutta läpi. Tapahtuman kunniaksi vietettiin kansanjuhlaa Kajaanin linnan raunioilla Ämmäkosken äärellä ja pidettiin tanssiaiset.

Kanavat ja sulut

Ämmäkosken sulku louhittiin kallioon, mutta 21 metriä pitkässä ja 2,4 metriä leveässä sulkukamarissa oli lankkuseinät. Sulkuporttien korkeusero oli kuusi metriä, alaportin korkeus oli kymmenisen metriä ja sen yli rakennettiin kapea kivinen tuki- ja kävelysilta. Sulkuportit avattiin viputangoilla. Alakanava verhottiin myös pohjasta kivillä, ylävirran puolelle tehtiin kivistä ladottu mutta hirsillä päällystetty virranohjain ja kosken pohjoisrannalle kivinen veneiden vetotie eli möljä. Koivukosken sulku oli periaatteeltaan samanlainen, mutta sen kynnyskorkeus oli hieman matalampi. Se oli rakennettu pääosin vedenpinnan yläpuolelle kivitäytteisistä hirsiarkuista. Sulusta ylävirtaan oli 128 metriä pitkä ja 9 metriä leveä kanava, jonka ylä- ja alapuolisella rannalla oli vetotie. Alapuolinen vetotie oli kaksitasoinen, vedenpinnan korkeuden vaihtelua varten.

Käyttö

Lussitupa toimi myös jääkärien etappipaikkana.

Kanavat ja sulut jäivät lopulta valtion haltuun, kun Kajaanin kaupunki ei niitä rohjennut lunastaa. Valtio vahvisti sulkutaksat ja järjestyssäännöt ja palkkasi sulkujen kaitsijan. Ensimmäinen oli rakentamiseen osallistunut Jakob Nylund, myöhemmät Kajaanin kaupungin johtavia virkamiehiä. Sulkujen käytöstä huolehti puolestaan sulunvartija eli lussivahti, alun perin vain yksi mutta liikenteen vilkastuttua kaksi. Ämmäkoskelle rakennettiin sulkuvartijalle asunto eli lussitupa vuonna 1880. Ämmäkosken ensimmäinen sulkuvartija oli Johan Boström ja viimeinen Juho Tolonen. Ensimmäiset sulkutaksat Suomen Senaatti vahvisti 6. toukokuuta 1847, suurehkon veneen meno sulun läpi tyhjänä tai lastissa maksoi vain 10 kopeekkaa. Sulkujen järjestyssääntö taas vahvistettiin senaatissa 1869.

Sulut vaativat jatkuvaa kunnostusta, varsinkin Koivukosken hirsirakenteinen sulku oli altis vaurioille ja rakennettiin käytännössä uudelleen vuosina 1888 ja 1889. Teknisesti sulkujen periaate pysyi kuitenkin samana, vain avaamiseen käytetyt viputangot vaihdettiin kiertokoneistoon 1879. Korjaustyöt olivat kalliita käyttömaksuihin verrattuna ja kanavat tuottivatkin jatkuvasti tappiota. Niitä käytettiin kuitenkin paljon, 1900-luvun alussa niiden läpi kulki enimmillään 24 000 tervatynnyriä. Tervan vesikuljetuksen Ouluun hiipuessa ja siirryttyä ainakin osin Iisalmen–Kajaanin rautatielle kanavien läpi kulki 1914 enää vain 278 venettä, kun niitä 1900 oli ollut 2 059. Senaatti päättikin lakkauttaa sulut 1. tammikuuta 1915, kanavien oltua toiminnassa 70 vuotta. Koivukosken sulku purettiin kokonaan. Ämmäkosken sulku peitettiin ja sulkukoneisto poistettiin. Kanava ja sulku kuitenkin kunnostettiin taas 70 vuoden päästä eli 1980-luvun alussa. Kunnostettu kanava sulkuineen valmistui 1984 ja on nyt ainoa toimiva tervakanava maailmassa.

Lähteet

• Kauppila, R., Suihko, A. 1987. Tervan tie. Kainuun museon julkaisuja. Painopaikka: Kainuun Sanomain Kirjapaino, Kajaani. ISBN 951-800-106-5

Aiheesta muualla

• Kajaanin nähtävyydet: tervakanava (Viitattu 3.1.2009)