Kiinan tasavallan kansalaisuus on laillinen suhde Kiinan tasavallan, joka tunnetaan myös nimellä Taiwan, ja yksittäisen henkilön välillä. Taiwanilla on kuitenkin muista maista melko poikkeuksellinen määritelmä kansalaisuudesta.

Thumb
Kiinan tasavallan passi, jota maan kansalaiset voivat hakea.

Taiwanin poliittisesta statuksesta johtuen nimien "Taiwan" ja "Kiinan tasavalta" käyttö aiheuttaa erilaisia reaktioita. Vuonna 2020 Taiwanin parlamentti teki päätöksen, että nimeä "Taiwan" korostettaisiin maan passien kannessa.[1]

Kansalaisuuden määritelmä ja kotitalousrekisteri

Lähtökohtaisesti Taiwanissa noudatetaan ius sanguinis -periaatetta. Kansalaisten (engl. citizenship) sijaan Taiwanissa puhutaan kuitenkin kansallisista (engl. national). Kansalaisoikeuksia, kuten äänioikeutta, saavat käyttää sellaiset kansalliset, jotka kuuluvat Taiwanin kotitalousrekisteriin (kiin.: 戶籍; pinyin: hùjí), eli käytännössä nämä henkilöt ovat Taiwanin kansalaisia.[2][3]

Kansalaisuuden saaminen syntymällä

Taiwanin hallitsemilla alueilla syntyminen ei automaattisesti takaa oikeutta kansalaisuuteen. Tästä poikkeuksena ovat sellaiset lapset, joiden vanhempia ei tunneta.[4]

Henkilöt, joiden vähintään toinen vanhempi laskettiin Taiwanin kansalliseksi lapsen syntyessä (myös niissä tapauksissa, joissa kyseinen vanhempi on kuollut), lasketaan kansallisiksi.[5]

Kansalaisuuden saaminen hakemuksella

Naturalisaation läpikäyneet henkilöt lasketaan lain mukaan myös Taiwanin kansallisiksi.[5] Hakijan tulee olla vähintään 20-vuotias.[4]

Prosessi on moniportainen ja alkaa sillä, että hakija saa naturalisaatioehdokkuuden. Tämä edellyttää seuraavien ehtojen täyttämistä:[6]

  • Asunut Taiwanissa yhtäjaksoisesti ja laillisesti 5 vuotta (3 vuotta, mikäli hakija on naimisissa taiwanilaisen kanssa)
  • Osaa riittävästi mandariinikiinaa
  • Riittävät varat elää Taiwanissa
  • Puhdas rikosrekisteri
  • Terveystarkastus (useimmissa tapauksissa)

Kun henkilö on saanut todistuksen naturalisaatioehdokkuudesta, hänellä on vuosi aikaa luopua muista kansalaisuuksistaan ja todistaa tämä Taiwanin viranomaisille. Tämän jälkeen hakijalle myönnetään oleskelulupa. Tämän avulla henkilö voi hakea merkintää kotitalousrekisteriin, mitä kautta henkilö on käytännössä kansalainen. Ennen tätä henkilön tulee kuitenkin asua oleskeluluvalla Taiwanissa tietty aika, joka määräytyy sen mukaan, onko henkilö poistunut maasta vai ei: enintään yksi vuosi ja enintään viisi vuotta.

Kaksoiskansalaisuus

Taiwan ei lähtökohtaisesti kiellä kaksoiskansalaisuutta syntyperäisiltä taiwanilaisilta, jotka ovat saaneet jonkin toisen maan kansalaisuuden esim. hakemuksella tai syntymällä.[7]

Taiwanilaiset, jotka ovat merkinneet itsensä Manner-Kiinassa paikalliseen kotitalousrekisteriä muistuttavaan hukou-järjestelmään, menettävät lain mukaan kotitalousmerkintänsä Taiwanissa ja täten myös esim. Taiwanin passinsa.[8]

Hakemuksella Taiwanin kansalaisuuden saaneet joutuvat kuitenkin lähtökohtaisesti luopumaan kaikista kansalaisuuksistaan ennen hakemuksen hyväksymistä.[7] Tästä voidaan kuitenkin poiketa sellaisten henkilöiden kohdalla, joiden katsotaan korkeasti koulutettuja ammattilaisia (esim. apulaisprofessorit tai sitä korkeammassa virassa olevat) ja tekevät työtä Taiwanissa tai sen hyväksi; nämä ovat vuonna 2017 säädetyn lain nojalla voineet säilyttää kansalaisuutensa.[9][10]

Lähteet

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.