Tadao AndōValon kirkko (Ibaraki, Osakan prefektuuri, 1989)Sumiyoshin rivitalo [Azuma-talo] (Osaka, Osakan prefektuuri, 1976)Rokkō Housing
Lapsuus ja nuoruus
Andōlla ei ole monista muista nykyarkkitehdeista poiketen muodollista arkkitehdin koulutusta, vaan hän on saanut oppinsa lukemalla ja matkustelemalla. Hän syntyi Osakassa toisen maailmansodan aikaan vuonna 1941. Hän syntyi kaksospojista ensimmäisenä; hänet annettiin kahden vuoden ikäisenä isoäitinsä kasvatettavaksi, jolloin hän sai isoäitinsä sukunimen. Lapsena Andō vietti aikaa pelloilla ja kaduilla. Hän käytti paljon aikaa kotikatunsa toisella puolella toimineen puusepänverstaan tarkkailuun ja alkoikin teini-iässä rakennella laivojen ja lentokoneiden pienoismalleja.[2][3]
Noin 18-vuotiaana Andō alkoi vierailla Kioton ja Naran alueen temppeleissä, pyhäköissä ja teehuoneissa. Hän kertoo olleensa huono oppilas ja pitäneensä enemmän asioiden oppimisesta koulun ulkopuolella. Hän toimi lyhyen aikaa nyrkkeilijänä ja siirtyi sen jälkeen arkkitehtuurin pariin tekemällä lyhyitä harjoitteluja. 1960-luvulla hän matkusti Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin tutkimaan merkittäviä länsimaisia rakennuksia.[2]
Arkkitehtina
Andō perusti oman toimistonsa vuonna 1969[1] tai 1970.[3] Hän sai ensimmäisen kerran mainetta suunnittelemallaan Azuma-talolla (1976), josta hänelle myönnettiin Japanin arkkitehtiliiton palkinto. Kaksikerroksisesta megarontyyppisestä terassitalojen väliin työnnetystä asuinrakennuksesta voidaan jo löytää Andōn myöhemmän arkkitehtuurin tärkeimmät piirteet; rakennus luo ”sisäänpäinkääntyneen mikrokosmoksen modernin maailman urbaania kaaosta vastaan”. Sen jälkeen hän suunnitteli useita betonisia asuintaloja, joissa keskeinen elementti oli atrium, kuten Osakan lähiöihin 1970-luvun lopussa rakennetuissa Matsumoto- ja Ishihara-taloissa. Nyt Andō yhdisti ensimmäisen kerran paljaan, paikalla valettun betonin laajoihin lasi- tai lasitiilipintoihin. Rakennuksissa on nähtävillä Louis Kahnin ja Le Corbusierin vaikutus sekä japanilainen perinne hienovaraisin vihjein. Luonnon keskelle rakennetussa Koshino-talossa (1981) Andō antoi atriumin vuorostaan aueta ympäröivään maisemaan.[4]
Andōn arkkitehtuurin skaala alkoi laajentua 1980-luvun puolivälissä Kōbeen rakennetun Rokkō-asuinkerrostalon ja Nahan Festival-kauppakeskuksen myötä. Niistä ensimmäisessä on selvästi nähtävillä Le Corbusierin vaikutus, mutta Festivalista Andō suunnitteli ”sisäänpäinkääntyneen seitsenkerroksisen kuution, jota suojelevat kaoottiselta metropolilta perforoidut verhoseinät”; keskeistä oli tapa, jolla valo suodattui rakennusta ympäröivän kalvon läpi. Maailmanlaajuiseen maineeseen Andōn nosti neljä vuosina 1985–1988 suunniteltua rakennusta. Niistä kolme oli kirkkoja – Rokkōn kirkko, Veden kirkko ja Valon kirkko – ja neljäs lastenmuseo. Veden kirkko oli minimalistinen uudelleentulkinta Heikki ja Kaija SireninOtaniemen kappelista (1968), yksinkertaisessa Valon kirkossa taas tilaan luo mielenkiintoa yksi ele, takaseinään viilletty ristinmuotoinen aukko.[4]
Andō on suunnitellut pääasiassa betonirakennuksia. Hänen töihinsä lukeutuu monia erityyppisiä tiloja asuinrakennuksista ja uskonnollisista rakennuksista museoihin ja kauppakeskuksiin.[2] Hänen arkkitehtuurilleen luonteenomaisia piirteitä ovat kauniisti viimeistellyt betoniseinät, massiivisen minimalistiset muodot ja yksinkertaiset, pohdiskelevat sisätilat. Hän on pohjimmiltaan modernisti, mutta hänen töissään on nähtävillä perinteisen japanilaisen tilakäsityksen vaikutus. Monissa hänen rakennuksissaan valoa on käytetty voimakkaan ekspressiivisesti.[1] Valolla onkin hyvin suuri merkitys hänen arkkitehtuurilleen: Andō luo ”paksuilla betoniseinillä suljettuja tiloja”, joiden tärkein tarkoitus on ”luoda paikka yksilölle, vyöhyke itselle yhteiskunnan keskellä”. Tämän vuoksi sisätilojen täytyy olla erityisen tyydyttäviä.[2]
Andō tunnetaan erittäin sileästä ja viimeistellystä betonistaan. Sen on tehnyt mahdolliseksi Japanin puuarkkitehtuurin ja puusepäntaitojen korkea taso. Andōn käyttämät betonimuotit jopa lakataan mahdollisimman tasaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Muottien pidikkeistä syntyneet tasavälein toistuvat kolot ovat lähes hänen tavaramerkkinsä.[2]
John Morris Dixonin mukaan ”Andōn rakennusten pohjien geometria, jossa kaarevat seinät tai kulmat leikkaavat suorakulmaisten järjestelmien läpi, voi vaikuttaa aluksi abstraktilta ja satunnaiselta. Todellisuudessa rakennukset ja tilat on kuitenkin huolellisesti sovitettu vastaamaan ihmisten tarpeita.”[2] Andōlla on Pritzker-palkintolautakunnan mukaan ”hyvin voimakas sisäinen visio”, joka ei välitä vallitsevista koulukunnista. Hänen arkkitehtuurinsa on ”kokoelma taiteellisesti muotoiltuja tilan ja muodon yllätyksiä. [Andōn] rakennuksen läpi liikuttaessa ei ole koskaan ennalta-arvattavaa hetkeä.”[5]
