Suomen urheilu 1947 käsittelee vuoden 1947 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Urheilutoimittajain Liitto valitsi ensimmäisen kerran Vuoden urheilijan.[1] Äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
Lisätietoja Sija, Urheilija ...
Sulje
- Salpausselän kisoissa suomalaisvoittajia olivat Pekka Vanninen 50 kilometrin ja Kerttu Pehkonen 10 kilometrin hiihdossa.[13]
- Ruotsin hiihtokisoissa suomalaisvoittajia olivat August Kiuru 50 kilometrin ja Kerttu Pehkonen 10 kilometrin hiihdossa.[14]
- Benjamin Vanninen hiihti viiden viikon aikana viisi 50 kilometrin kilpailua: hän sijoittui toiseksi SM-kilpailuissa Nokialla ja Ruotsin Bodenissa, keskeytti Salpausselällä hiihdettyään pitkään kärkivauhtia, sijoittui neljänneksi Ruotsin hiihtokisoissa Sundvallissa ja voitti Ounasvaaran kisoissa yli 9,5 minuutin erolla Pekka-veljeensä.[15][16]
- Pohjoismaisessa maaottelussa 5.10. Hönefossissa, Norjassa isäntämaa vei voiton ennen Ruotsia, Suomea ja Tanskaa, mutta henkilökohtaisissa tuloksissa paras oli Suomen Jarl Gripenberg.[14][17]
Viitteet
Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 17. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 131–132, 134. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 372. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 139. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 162. Otava, 1970.
Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 161. Otava, 1970.
Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 118. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
Helsingin Sanomat 24.2.1947 (s. 1, 5), 3.3.1947 (s. 1), 10.3.1947 (s. 1, 5), 17.3.1947 (s. 4), 27.3.1947 (s. 12)
Jalle Gripenberg suunnistajakuningas. Helsingin Sanomat, 6.10.1947, s. 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.2.2023.
Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 21. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 506. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
Hannus, Matti & Laitinen, Esa: Maailman paras maaottelu, s. 25–26. Suomen Urheiluliitto, 2000. ISBN 951-96491-3-1.
Hannus, Matti; Laitinen, Esa & Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat - Kalevan malja, s. 64–65. Suomen Urheiluliitto, 2002. ISBN 951-96491-5-8.