Remove ads
Sofistit (m.kreik. οἱ σοφισταί, hoi sofistai, yks. ὁ σοφιστής, ho sofistēs) olivat antiikin Kreikassa kierrelleitä viisauden opettajia. He harjoittivat paljon dialektiikkaa ja opettivat maksua vastaan retoriikkaa ja muita taitoja, joita vapaat miehet tarvitsivat voidakseen osallistua poliittiseen elämään. Sofistit voidaan lukea esisokraatikkojen joukkoon.
Sofistit olivat alun perin arvostettuja opettajia. Nykyään sanaan liittyy kielteinen merkitys, joka vihjaa, että sofistit käyttivät loogisesti epäpäteviä argumentteja, jotka vain näyttivät päteviltä taitavien retoristen menetelmien ansiosta. Tämä ei kuitenkaan todennäköisesti täysin vastaa alkuperäisten sofistien näkemyksiä, paitsi siinä, että he opettivat retoriikkaa. Sofistien työn objektiivinen arviointi nykyään on vaikeaa, koska heidät tunnetaan lähinnä heidän vastustajiensa, pääasiassa Platonin ja Aristoteleen, kirjoitusten kautta. Nämä perivät sofistien vastustuksen Sokrateelta.
Remove ads
Alun perin sana sofisti (kr. sofia, "viisaus") tarkoitti henkilöä, jolla oli sofiaa eli tiedosta koostunutta viisautta, ja joka opetti sitä oppilailleen. Nimitys oli mairitteleva, ja sitä käytettiin useista varhaisista filosofeista, kuten Kreikan seitsemästä viisaasta.
400-luvun eaa. toisella puoliskolla, erityisesti Ateenassa, sanaa "sofisti" alettiin käyttää joukosta ajattelijoita, jotka hyödynsivät väittelytaitoa ja retoriikkaa ajatustensa opetuksessa ja levityksessä, ja tarjoutuivat myös opettamaan näitä taitoja muille. Ensimmäisenä sofistina pidetään yleensä Protagorasta. Muita johtavia 400-luvun eaa. sofisteja olivat Gorgias ja Prodikos.
Ateenan poliittisessa elämässä sofistien opettamilla taidoilla oli suuri merkitys, ja tämän vuoksi sofistit perivät yleensä suuria maksuja opetuksestaan. Tämä johti ennen pitkää sofistien arvostuksen laskuun, yhdessä sen kanssa, että monet käyttivät retorisia taitojaan ajaessaan epäoikeudenmukaisia oikeusjuttuja. Samalla laski heidän filosofiansa ja kirjoitustensa arvostus.
Sokrates oli ensimmäinen filosofi, joka merkittävällä tavalla haastoi sofistit ja sofistiikan. Platonin ja Aristoteleen aikana sana "sofisti" oli jo saanut osittain kielteisen merkityksen. Sillä viitattiin henkilöön, joka käytti retorisia silmänkääntötemppuja ja sanojen monimerkityksellisyyttä tukemaan tai peittämään ontuvaa päättelyä. Sekä Sokrates, Platon että Aristoteles haastoivat sofismin filosofiset perusteet. Platon kuvasi sofisteja rahanhimoisiksi viisastelijoiksi. Lopulta valtio syytti koko sofistien koulukuntaa epämoraalisuudesta.
Myöhemmin sofistiikasta kehittyi eristiikka, jonka harjoittajat eli eristikot pyrkivät löytämään väittelytapoja, joilla voi kumota mitä tahansa. Rooman valtakunnan kaudella syntyi niin sanottu toinen sofistiikka, jolloin sofistit olivat pelkästään retoriikan opettajia. Muun muassa Libanios, Himerios, Aelius Aristides ja Fronto olivat sofisteja tässä merkityksessä.
Remove ads
Perinteisessä loogisessa argumentoinnissa joukko premissejä liittyy toisiinsa logiikan sääntöjen mukaisesti ja niistä voidaan näin olleen johtaa joku johtopäätös. Kun joku arvostelee argumenttia, se tapahtuu joko pyrkimällä osoittamaan joko joku väärä oletus premisseissä tai looginen epäjohdonmukaisuus itse päättelyssä. Tällainen kritiikki asettuu puolestaan vastakritiikin kohteeksi, ja niin edelleen. Lopulta joku tuomari tai yleisö päättää lopputuloksen, ja näin saavutetaan yhteisymmärrys totuudesta.
Sofistiikan esittämä väite oli, että argumentin todellinen looginen totuudenmukaisuus oli täysin yhdentekevää – ainoastaan tuomarin tai yleisön tekemä lopullinen päätös määritteli sen, mikä oli "totta" ja mikä "epätotta". Kun puhuja vetosi tuomitsevan osapuolen ennakkoluuloihin ja tunteisiin, hän saattoi saada tämän puolelleen, ja näin hänen käyttämästään epätodesta argumentista tuli lopulta tosi.
Sofistit menivät vieläkin pidemmälle ja esittivät, että koska tuomarien oikeaksi tuomitsema mielipide hyväksyttiin yleisesti todeksi, tästä seuraa, että mikä tahansa tuomarien oikeaksi tuomitsema mielipide oli yleisesti totta, vaikka tuomio olisikin saatu aikaan ilmiselvällä tuomarien ennakkoluulojen kiihottamisella tai jopa lahjonnalla.
Sofisteilla oli relativistinen näkemys tiedosta ja tietämisestä. Heidän filosofiansa sisälsi uskonnon arvostelua sekä lakien ja etiikan opetusta. Vaikka monet sofistit olivat yhtä uskonnollisia kuin muutkin aikansa ihmiset, monet olivat omaksuneet ateistisia ja agnostisia näkemyksiä.
Suurin osa sofistien kirjoittamista teoksista on kadonnut. Nykyinen käsitys sofistisesta liikkeestä tulee lähes pelkästään Platonin kirjoituksista. Tulee pitää mielessä, että Platonilla ja sofisteilla oli hyvin suuria erimielisyyksiä monista asioista, ja Platon todennäköisesti hyötyi siitä, että muokkasi tai suorastaan esitti sofistien näkemyksiä väärässä valossa omissa kirjoituksissaan, mikä oli ironisesti juuri tyypillinen sofistien käyttämä tekniikka. Saattaa myös olla, ettei Platon itsekään täysin ymmärtänyt sofistien esittämiä argumentteja.
Nykyisessä filosofisessa kielenkäytössä sofistiikka viittaa sellaiseen retoriikkaan, joka pyrkii vetoamaan massoihin sen sijaan, että pyrkisi käyttämään tiukasti loogisia perusteluja esitettyjen argumenttien tukena. Sofismiksi kutsutaan ”viisastelua” tai näennäistodistusta tai tahallista virhepäätelmää.[1]
Remove ads
Merkittäviä sofisteja olivat muun muassa:
- Hippias (485-415 eaa.)
- Gorgias (483-375 eaa.)
- Protagoras (481-420 eaa.)
- Antifon (480-411 eaa.)
- Prodikos (465-390? eaa.)
- Thrasymakhos (459-400 eaa.)
- Isokrates (436–338 eaa.)
- Sofisti, Platonin dialogi
- Toinen sofistiikka
Remove ads
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads