Sisäinen aisti

Sisäinen aisti on tietoteoreettinen termi, joka viittaa introspektion toimintaan. Ajatuksella sisäisestä aistista on selitetty itsetuntemusta perusteiltaan samanlaisena toimintana kuin aistihavainto.^[1] Termi esiintyy muun muassa John Lockella^[2], René Descartesilla ja Immanuel Kantilla^[3].

Descartesille sisäinen aisti oli lähde varmuudelle ajattelevan subjektin olemassaolosta hänen tekemässään johtopäätöksessä cogito ergo sum. Kant teki eron sisäisen aistin (innere Sinn) eli introspektion sisällön ja transsendentaalisen apperseption välille. Sisäisen aistin tekemät havainnot perustuvat psykologiaan, eikä niillä ole transsendentaalista viittauksen kohdetta. Hänen mukaansa sisäistä aistia ei voida tutkia tieteellisesti.^[4][5]

Nykyaikaisia versioita sisäisestä aistista löytyy muun muassa D. M. Armstrongilta^[6] ja William Lycanilta^[7][1].

Lähteet

1. Gertler, Brie: Self-Knowledge The Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 25.11.2008.
2. Locke, John: An Essay Concerning Human Understanding. (P. H. Nidditch (toim.)) Oxford: Oxford University Press, 1689/1975.
3. Kant, Immanuel: Puhtaan järjen kritiikki B 153.
4. Caygill, Howard (toim.): Inner sense A Kant Dictionary. Viitattu 25.11.2008.^{[vanhentunut linkki]}
5. Brook, Andrew: Kant's View of the Mind and Consciousness of Self The Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 25.11.2008.
6. Armstrong, D. M.: The Nature of Mind and Other Essays. Ithaca, NY: Cornell University Press, 1981.
7. Lycan, W. G.: Consciousness and Experience. Cambridge, MA: MIT Press, 1996.

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.