From Wikipedia, the free encyclopedia
Shugo (jap. 守護) oli arvonimi, joka annettiin tietyille virkamiehille feodaalisessa Japanissa. Se on käännetty esimerkiksi "konstaapeliksi" tai "kuvernööriksi". Shugon nimitti shōgun valvomaan yhtä tai useampaa Japanin provinssia. Virka väistyi feodaaliherrojen eli daimioiden nousun tieltä 1400-luvun lopussa, kun shugot ottivat maansa omiin käsiinsä sen sijaan että he olisivat toimineet vain kuvernööreinä sotilashallituksen puolesta.
Viran loi alun perin Minamoto no Yoritomo vuonna 1185 helpottaakseen Minamoto no Yoshitsunen vangitsemista ja levittääkseen shōgunin vallan koko Japaniin. Shugot korvasivat vähitellen Kioton keisarillisen hovin nimittämät kokushit. Virallisesti jokaisen provinssin gokenin-vasallien oli tarkoitus palvella shugoja, mutta käytännössä heidän suhteensa shugoihin oli hauras, sillä he olivat vasalleja myös shōgunille.
Shugot asuivat usein pitkiä aikoja pääkaupungissa, kaukana omista provinsseistaan, ja joskus heidät nimitettiin hallitsemaan useita provinsseja samanaikaisesti. Silloin nimitettiin myös apulais-shugo eli shugodai (jap. 守護代).
Ajan kuluessa joidenkin shugojen valta kasvoi huomattavasti. Ōnin-sodan (1467–1477) aikoihin konfliktit shugojen välillä yleistyivät. Jotkut shugot menettivät valtansa alemmilleen, kuten shugodaille, kun taas jotkut kiristivät otettaan alueistaan. Niinpä 1400-luvun lopulla Sengoku-kauden alussa valta Japanissa oli jakautunut erilaisten feodaaliherrojen välille, ja heitä tultiin nimittämään daimioiksi.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.