Seima-Turbino-ilmiö (engl. Seima-Turbino Phenomenon, Seima-Turbino Horizon) viittaa Euraasiassa tehtyjen samankaltaisten pronssiesinelöytöjen laajaan levinneisyysalueeseen, joka on kiinnittänyt tutkijoiden huomion jo 1900-luvun alusta asti. Esinelöydöt ajoitetaan nykyään noin 2300–1700 eaa. eli keskiseen pronssikauteen. Vaikka osa löydöistä on hautalöytöjä, ei niitä ole kyetty yhdistämään mihinkään tiettyyn pronssikauden kulttuuriin. Löytöalueen keskiössä Pohjois-Euraasiassa, Siperiassa ja Keski-Aasiassa on sijainnut useita samanaikaisia löytöalueita [1]. Kyseisiä esineitä on löydetty hajalöytöinä vieläkin laajemmalta alueelta, johon kuuluvat edellisten alueiden lisäksi Fennoskandia, Mongolia, Koillis-Kiina, Itä-Venäjä, Korean niemimaa ja Japanin saaret.[2][3]
Ilmiön merkillisyyksiin kuulu se, ettei esineistön valmistajista ole juurikaan säilynyt jäänteitä. Enää ei käytetä käsitettä Seima-Turbino-kulttuuri, sillä esineiden laajan leviämisalueen katsotaan johtuvan kaupankäynnistä. Altaivuoriston lähiseuduilta löytettyjen Seima-Turbinon esineitä sisältävien hautojen 2000-luvulla teetetyt ajoitukset ovat kaikkia muita vastaavia ajoituksia vanhempia,[1] ja siksi arvellaan, että metalliesiintymien hyödyntämiseen ja esineiden tuottamiseksi käytetyt edistykselliset työmenetelmät olisi kehitetty Altaivuoriston ympäristössä. Sen lisäksi, että esineistö levisi eri kulttuureihin kauppaverkostoja pitkin, olisi myöhemmin myös osa väestöstä vaeltanut hevosilla ja kaksipyöräisillä rattailla eri ilmansuuntiin kaupankäyntiä ja kiertelevää paimentolaiselämää harjoittaen.[2][4][5]
Ilmiön nimessä esiintyy edelleen Seiman ja Turbinon kylien nimet. Niissä sijaitsivat ensimmäiseksi tutkitut kalmistot. Seima sijaitsee Venäjällä Okajoen varressa Volgaan yhtyvän suiston lähellä, ja sen kalmisto tutkittiin vuosina 1912–1914. Turbino sijaitsi Kamajoen varrella Permin kaupunkialueen sisällä, ja sen kalmistot tutkittiin vuosina 1924–1927 ja 1950-luvulla.[6]
Etnografia ja kaupankäynti
Leviämiskeskus
Jo jonkin aikaa on Seima-Turbino- ilmiön syntyalueeksi ehdotettu Altaivuoriston pohjoisaluetta eli Keski-Mongoliaa ja Etelä-Siperiaa. Uudet löydöt ja ajoitukset laajentavat aluetta myös etelään päin, jolloin siihen kuuluisivat myös Kiinan Xinjiangin alueet. Tämän alueen löytöjen ajoitukset ovat myös vanhimpia, mikä tukee leviämiskeskuksen olemassaoloa. Seima-Turbino-ilmiön käynnistänyttä etnistä ryhmittymää ei kuitenkaan vielä ole tunnistettu.[1][7]
Kevyet ja samalla arvokkaat esineet on kuljetettu myyntipaikoille hevosilla ja rattailla aroa pitkin. Kauppiaiden mukana on kulkenut sotureita, tai he ovat olleet sitä itse, sillä pienten ryhmien kulku on pitänyt uskottavasti turvata. Tätä ajatusta tukevat monet hautaukset, joissa tunnistettavat pronssiesineet esiintyvät paikallisen kulttuuriesineiden joukossa. Tästä on päätelty, etteivät matkoja suorittaneet suuret väkijoukot. Pitkät kulkumatkat ovat kuitenkin olleet haaste, ja niihin on mahdollisesti vastattu perustamalla eri seuduille pieniä siirtokuntia. Tätä ajatusta tukevat tietyt seudut, jossa on useita samantapaisia hautauksia ja runsaasti esineistöä. Näissä keskuksissa on myös asunut pronssiseppiä, jotka ovat tuottaneet esineitä paikallisista raaka-aineista.[2][8][9]
Esineiden ja valmistustapojen leviämissuuntia
Eurooppalaiset arkeologit tutustuivat ensimmäiseksi Seima-Turbino-ilmiön esineisiin Volga-, Oka- ja Kamajokien laaksoissa, joista venäläiset arkeologit olivat kaivaneet ne esille. Nykyään otaksutaan, että nämä löytöpaikat muodostavat kaukaisimmat siirtokunnat sille leviämisreitille, joka oikaisi Keski-Uralin yli sen länsipuolelle. Täältä Abaševon kulttuurialueen pohjoispuolelta esineitä kulkeutui Fennoskandiaan ja Baltiaan saakka ja mahdollisesti Mustanmeren äärelle asti. Sitä ennen ovat kauppareitit levittäytyneet arojen länsiosiin ja Uralin kaakkoispuolelle Sintaštan kulttuurin lähelle, jossa Seima-Turbino- ilmiö on antanut seudun sepille paljon vaikutteita. Myös Siperian metsäarolla Objoen ja Jeniseijoen yläjuoksujen laaksot olivat tärkeitä leviämissuuntia. Sen sijaan monet aron eteläosien laajat pronssikulttuurit kierrettiin pohjoisen puolelta.[2][7][10][1][11]
Toinen leviämissuunta on itäinen. Kiinan museoiden näyttelyissä ja arkeologisissa kokoelmissa on löytynyt erityisesti väkäsellisiä keihäänkärkiä, jotka ovat hyvin edustettuina esimerkiksi Rostovkan kalmistossa. Tämä kielii varhaisesta Seima-Turbino-ilmiöstä Keski-Kiinan tasangon alueella. Tinapronssin valmistustaito ja tietyt esinetyypit levisivät Keski-Kiinan Keltaiseltajoelta etelään Jangtsejoen tasangoille. Esineitä on löytynyt Länsi-Kiinassa Xinjangin, Gansun ja Qinghain provinsseista, ja Keski-Kiinassa Shaanxin, Shanxin ja Henan provinsseista.[2][7]
Kiinan kautta tai Kiina pohjoisesta kiertäen olisi kulkenut eräs leviämisreitti. Esineitä on löytynyt Korean niemimaalta ja Japanin saarilta sekä vielä Thaimaan alueilta.[7][3]
Arvellaan vielä, että pronssinvalanta on levinnyt myöhemmin Kauko-Itään Thaimaahan. Keski-Kiinan tasangon pohjoispuolella Mantsuriasta, Korean niemimaalta ja jopa Japanista on löydetty kalmistoja tai yksittäisiä esineitä, joiden alkuperäksi on ehdotettu Seima-Turbino-ilmiötä.[7][5][4]
Tunnettuja löytöpaikkoja
Seima-Turbinon esineistöä sisältäviä kohteita järjestettynä riveittäin lännestä itään (mainittu lähteissä: x [1], y [8], z [12]):
| Ural ja sen länsipuoli | Uralin itäpuoli |
|---|---|
|
Borodinon kätkö |
Rostovkan kalmisto |
Kieliryhmä
Joidenkin kielitieteilijöiden mielestä Seima-Turbino -ilmiö on ollut osallinen uralilaisten kielten leviämisessä. Christian Carpelanin Seima-Turbinoa luonnehtiva ilmaus on "aseistettujen traadereiden tuotanto- ja yhteysverkosto". Riho Grünthalin ym. mukaan leviäminen hyödynsi aluksi jokiverkostoa ja suuntautui aron pohjoispuolelle metsäarolle ja Siperiaan.[13][14][15][16][17]
Jaakko Häkkisen uuden tutkimuksen mukaan Seima-Turbino-verkoston varhaisvaihe Lounais-Siperiassa ei vielä ole voinut liittyä uralilaisen kielen leviämiseen, mutta Euroopan puolella uralilaisten kielten ensimmäisellä leviämisvaiheella saattaa olla yhteys Seima-Turbino-ilmiöön.[18]
Esineryhmiä
Seima-Turbino-ilmiön kehittäjät ovat todennäköisesti saaneet oppia tinapronssilla valamiseen etelän suunnalta samanaikaisen BMAC-kulttuurikompleksin kautta. Nämä tunsivat vahavalutekniikan ja tinapronssin edut. Ei kuitenkaan tiedetä, mistä esikuvista kauppatavaraksi muodostuneet tunnusomaiset esineet ovat kehittyneet. Ne voivat olla myös oma innovaatio.[2]
Ennen Seima-Turbino-ilmiötä sen leviämisalueella valmistettiin pronssiesineitä paikallisilla tavoilla. Abaševon kulttuurin vientituote oli Belajajoen jokilaakson maanpinnalta kaivettava kupari, jota käyttivät myös ympäristön muut kulttuurit. Kuparista valmistettiin arseenipronssia, josta pääosa esineistöstä valmistettiin. Alueella sijaitsee myös kupari-hopea-malmioita, joista valmistettiin hopeaesineitä tai hopeapronssiesineitä. Näitä pronssilajeja valmistettiin Sintaštan kulttuurin ja Petrovkan kulttuurin parissa. Keihäät, taltat ja putkikirveet valmistettiin ensin levyksi, ja takomalla muotoiltiin putkimainen holkki puuvarteen kiinnittämistä varten. Edellisten metalliseosten lisäksi käytettiin paikallista kultaa esineiden koristeluun. Täällä valmistettiin pronssista myös laakakirveitä. Seima-Turbino-ilmiön kauppaverkosto toimi parisataa vuotta näiden rinnalla ja alkoi vaikuttamaan näiden tuottamaan esineistöön. Kauppiaat esittelivät tinapronssin, joka oli helpompaa valaa esineiksi. Lisäksi Seima-Turbinon valinmuotit olivat sillä tavalla kehittyneempiä, että kiinnitysholkki valettiin valmiiksi eikä kiinnityssiivekkeitä tarvinnut enää taivuttaa putkeksi. Tällä tekniikalla tehty uutuustuote oli putkikirves, jonka käytettävyys edusti uutta tasoa vanhoihin kirvestyyppeihin nähden. Ihastusta olivat aiheuttaneet vahavalutekniikalla toteutetut koristeet esimerkiksi käyräselkäisissä veitsissä. Tuotteet olivat lisäksi ohutseinäisempiä, joten metallia kului niihin vähemmän. Seima-Turbino-ilmiön tuotteet kävivät hyvin kaupaksi, ja niitä alettiin matkia kaikissa aron kauppaa käyvissä kulttuureissa. Sintaštan kulttuurissa siirryttiin arseenipronssista tina-arseenipronssiin ja tinapronssiin. Heiltä tekniikoiden oppimiseen kului 100–200 vuotta, samalla kun Seima-Turbino-väestö sulautui paikalliseen.[19][9]
Eräs tunnusomainen esinetyyppi on putkikirves, jollainen ei arolla ollut aikaisemmin tunnettu. Niitä on ollut olemassa samus-kižirovilainen putkikirves, jota löytyy vain Uralin itäpuolisilta kaivauspaikoilta. Yleisempää seima-rostovkalaista putkikirvestä löytyy Uralin molemmilta puolilta ja idässä aina Altaille saakka. Myöhäisin malli on turbinolainen putkikirves, jota tavataan vain Uralin länsipuolen kaivauspaikoilta. Putkikirves on toiminut monissa kulttuureissa esikuvana, ja siitä on kehittynyt pitkäikäinen ja monimuotoinen esineryhmä, joka levisi lähes jokaiseen Euraasian kolkkaan.[20]
Seima-turbinolainen keihäänkärki on sekin käynyt läpi muotoilun kehityskaaren. Keihäänkärjille yhteistä on putkiholkki, joka on valettu terään kiinteästi kiinni. Holkkiin on työnnetty kartion muotoon teroitettu puuvarsi. Holkin sivulla on ollut yksi tai kaksi lenkkiä, jolla kärki sidottiin narulla kiinni varteen. Terä on pajunlehden muotoinen, ja terän pituussuunnassa kummallakin puolella on "ruode" eli sen rakennetta vahvistava harjanne. Harjanne on yleensä teräväreunainen, ja holkin tyvessä on vanhimmissa esineissä harjanteissa haarukkamainen ruohonlehtikuvio. Vanhemmissa malleissa työntyy terän juuressa sivulle siipimäinen koukku, jolla on voinut tarttua johonkin kiinni. Koukkumainen lisäke esiintyy Uralin itäpuolisissa löydöissä, ja nuoremmista malleista koukku puuttuu. Tunnusomainen koriste on lenkin kohdalla 3–4 rengaskuviota, jotka kiertävät holkkia rinnakkain.
Löytöaineistossa toistuu melko pitkä veitsi tai väkipuukko. Niitä kutsutaan joskus tikareiksi, mutta ne ovat useimmiten yksiteräisiä. Veitset valettiin litteän muotoisiksi, ja ne ovat yleensä yksiteräisiä. Terän hamarapuoli on ulospäin ja teräpuoli sisäänpäin kaareva. Terää on valamisen jälkeen taottu litteäksi ja hiottu teräväksi. Kahva ja terä on valettu samaan kappaleeseen. Kahvassa on usein koristekuviona ympäri kiedotun narun mallinen kuvio. Koska kahvakin on litteä, on kahvaan voinut kietoa paksuntavaa narua tai nahkaa. Kahvan ponsi on koristeltu hevoskuviolla, mutta harvemmin on koristeeksi valittu muita eläimiä.[1]
Ajoitus
Kirjallisuudessa esitettiin pitkään, että Seima-Turbino-ilmiö tapahtui noin 1600–1500 eaa. Vuonna 2007 ajoitettiin tradition loppuajaksi 1650 eaa.[21]. Uudet 2010-luvulla tehdyt ajoitukset siirtävät traditiota vanhemmaksi, eli se olisi alkanut Länsi-Siperiassa jo 2200–2000 eaa. Näitäkin ajoituksia kritisoidaan liian nuoriksi, sillä niissä ei ole huomioitu radiohiiliajoittamisen varastovaikutusta.[1]
Tutkimushistoriaa
A. M. Tallgren ja V. A. Gorodtsov tutkivat Seima-Turbino-ilmön esineistöä ennen ensimmäistä maailmansotaa. Vuonna 1912 tunnettiin vasta Seiman kalmiston ja Borodinon kätkön esineistöä Moldaviasta. Tallgren ja Gorodtsov havaitsivat silloin esineistön samankaltaisuuden. Kun myöhemmin löytyivät Turbinon kalmistot, pääteltiin niiden kuuluneen samaan pronssikauden kulttuuriin. Kysymykseen paneutui myöhemmin O. N. Bader, joka tutki Turbinon kalmistoja uudelleen 1950-luvulla ja myöhemmin Resnojen kalmistoa 1970-luvulla. Erityisen hyödyllisiä olivat Rostovkan kalmiston tutkimustulokset. Tradition materiaali on saatu lukuisista eri puolilla Venäjää sijaitsevista kalmistoista, asuinpaikoista ja hajallaan sijaitsevista yksittäisistä löytöpaikoista. Niiden ajoittaminen on ollut vaikeaa, ja kysymys ilmiön alkuperästä ja ajoituksesta jäi 1900-luvulla hankalaksi aiheeksi Venäjän arkeologiassa. Niiden ajoitukseen on käytetty aikaisemmin Altaivuoristossa sijaitsevan Jelopinon kalmiston ajoituksia, joiden mukaan ilmiö tapahtui noin 1700–1600 eaa.[6][8]
Kun 1900-luvulla edistyttiin ilmiön paremmassa tunnistamisessa lähinnä uusien esinelöytöjen vertailun takia, saatiin 2000-luvulla uutta ajoitukseen liittyvää tietoa parantuneiden ajoitusmenetelmien ansiosta. Nyt kyettiin ajoittamaan heikosti säilyneiden vainajien jäänteitä ja esineistön orgaanisia materiaaleja. Uudet ajoitukset paljastivat ilmiön leviämiskeskukseksi Altaivuorten seudut ja leviämisen tapahtuneen Altaista länteen, itään ja todennäköisesti myös kaakkoon. 2000-luvulla on jatkettu metalliesineiden metalliseosten tutkimuksia, joiden ansiosta tiedetään joissakin tapauksissa, miltä seuduilta esineiden raaka-aineet on hankittu.[1][8]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
