P-15 Termit (Nato-raportointinimi SS-N-2 Styx, GRAU 4K40) on 1955–1960 Neuvostoliitossa KB Radukassa kehitetty meritorjuntaohjus.[1]
| P-15 Termit | |
|---|---|
 P-15 termit, joka tunnetaan Naton piirissä nimellä SS-N-2 Styx |
|
| Tyyppi | meritorjuntaohjus |
| Valmistushistoria | |
| Suunnittelija | MKB Raduga |
| Valmistusmaa |
 Neuvostoliitto |
| Käyttöönotto | 1960 |
| Ohjus | |
| Massa | 2 300–2 600 kg (riippuen versiosta) |
| Räjähdysaineen massa | 454 kg |
| Huippunopeus | Mach 0,9 |
| Kantomatka | 45–100 km (riippuen versiosta) |
| Maalinhaku | Tutka |
Neuvostoliiton voimakkaan meritaisteluohjus-kehitystyön pääsyy oli sen selvästi länsivaltoja heikompi laivasto. Kiinnostusta lienee lisännyt myös juuri toisessa maailmansodassa lyödyn Saksan sodanaikainen edistyksellinen ohjusteknologia. Ohjus otettiin palveluskäyttöön 1960.
Ennen P-15:tä käyttöön olivat jo tulleet laivoihin sijoitettu, lyhytikäiseksi jäänyt KSŠtš (КСЩ) (SS-N-1 Scrubber), Tu-16-pommittajien kuljettama KS-1 Kometa ja P-6 (SS-N-3 Shaddock).
Tekniset tiedot
Ohjuksen lähtömoottori on kiinteäajoaineinen. Varsinainen lentomoottori käyttää nestemäistä polttoainetta, kerosiinia ja typpihappoa, jonka avulla ensimmäinen 2 300 kg:n painoinen malli saavuttaa kohteen 45 kilometrin etäisyydeltä ja kantaa mukanaan 454 kg:n panssarinläpäisevän onteloräjähteen. Myöhemmät kehitysversiot nostivat massan 2 600 kg:n ja kantaman jopa sataan kilometriin. Termit on aliääninen ohjus, nopeuden ollessa suurimmillaan 0,9 Mach. [1]
Ohjuksen hakupäänä oli ensimmäisessä versiossa tutka, jonka lähetin käynnistyi ammuttaessa asetetun, hyrräkompassin varassa tapahtuneen, autonomisen lennon ajan jälkeen. Ohjus hakeutui lähimpään tutkan keilassa olevaan maaliin. [2][1]
Ohjusta kehitettiin edelleen ja vuonna 1965 käyttöön otettiin versio P-15U (SS-N-2b), joita asennettiin Osa-II-ohjusveneisiin. Aluksia valmistettiin yli 400 kappaletta. Vuonna 1972 otettiin käyttöön P-15M (SS-N-2c), jossa oli kehittyneempi hakupää ja uusi turvallisempi polttoaine. [1]
Kiina sai ohjusteknologian 1959 ja alkoi rakentaa omia ohjuksia 1974. Kiinalaisvalmisteisten Termitiin perustuvien ohjusten Nato-nimikkeet ovat CSS-C-2 Silkworm/Sea Eagle ja CSS-C-3 Seersucker/Silkworm. Ominaisuuksiltaan ne vastaavat hyvin pitkälti Termitiä. Näitä ohjuksia käytettiin erityisesti Iranin–Irakin sodassa ja Persianlahdella muutenkin, esim. yhdysvaltalaisia aluksia vastaan.[3]
Historiaa
Termit on ensimmäinen meritaisteluohjus, jolla on taistelussa upotettu isompia aluksia. Kuuden päivän sodan jälkimainingeissa lokakuussa 1967 egyptiläiset 183R-ohjusveneet ampuivat neljä ohjusta kohti Israelin merivoimien hävittäjä Eilatia. Lähestyvät ohjukset havaittiin aluksella kuitenkaan kykenemättä vastatoimiin. Kaksi tai kolme ohjuksista osui Eilatiin upottaen sen. [1]
Jom kippur -sodassa ohjuksen käyttö jatkui, arabiliittouman ampuessa niitä useita kymmeniä, saavuttamatta kuitenkaan yhtä merkittävää menestystä. Vuoden 1973 Latakian taistelussa israelilaiset pystyivät hämäämän ohjuksia tutkahäirinnällä ja ilmaan laukaistavalla metallisilpulla (engl. chaff).[4] Israelilaiset upottivat kolme syyrialaisten ohjusvenettä.
Vuonna 1971 Intia käytti Termitejä Pakistanin laivastoa vastaan upottaen hävittäjä Khaibarin sekä pienempiä aluksia. Termit ja sen kiinalaiset kopiot olivat käytössä molemmilla osapuolilla Irakin ja Iranin välisessä sodassa 1980–1988.
Termit oli käytössä Suomen merivoimien Tuima-luokan ohjusveneissä nimikkeellä Meritorjuntaohjus 66 (MtO 66). Veneet rakennettiin Neuvostoliitossa 1974–1975. Ohjusjärjestelmän vanhennuttua 1990-luvun alussa, eikä enää vastatessa nykyisiä tarpeita, siitä luovuttiin ja veneet muunnettiin miinaveneiksi.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
